Ihmisyys, yhtä puhdas kuin kukkaset, on...

Ihmisyys, yhtä puhdas kuin kukkaset, on tulevaisuuden ihanne.

Kosmoksen runot voivat olla vain kuiskauksia.

Kukaan ei vältä tähteään; sitä on pakko seurata.

Avioliitossa jokainen on aina vastaparinsa arvoinen.

Se, joka ei vielä itse ole lempeä, kaipaa lempeyden voittoa voimakkaammin - niin kuin asiaa, jonka voitosta hän on epävarma ja jolla on monta vihollista hänessä itsessään.

Nerokkain on taipuisin ja taipumattomin.

Kaiken sairaan ympärille kuu kutoo verkoaan, kunes täysikuu tulee ja noutaa sen jonain kauniina yönä.

Todella syrjäytyneitä ja vajonneita ovat vain alhaisesti toimineet ihmiset.

Ei ole välttämätöntä rukoilla; voi katsoa tähtiä ja tuntea halua vajota maahan sanattomaan palvontaan.


- Edith Södergran -

Edith Södergran - Kaikkiin neljään tuuleen (Into 2013, suomennos Hilja Mörsäri)

Syyskuun kahdeksas

Tänään, tämä päivä oli täysi malja,
tänään, tämä päivä oli suunnaton aalto,
tämä päivä oli koko maailma.

Tänään myrskyävä meri
kohotti meidät yhdellä suudelmalla 
niin korkealle että salaman valo 
sai meidät vapisemaan
ja me laskeuduimme, arastellen,
ja vajosimme syvyyteen toisistamme erkanematta.

Tänä päivänä ruumiimme avautuivat
ja kasvoivat maailman ääreen saakka
ja kiertyivät suleaen
yhdeksi ainoaksi vahapisaraksi
tai meteoriksi.

Sinun ja minun välille avautui uusi ovi
ja joku, vielä kasvoton,
odotti meitä sen takana.

- Pablo Neruda -
Kapteenin laulut (Los versos del Capitán, WSOY 2008, suomennos Pentti Saaritsa)

Kuinka voit katsella Nevaa ja lähteä...

Kuinka voit katsella Nevaa
ja lähteä silloille vaeltamaan?
Siitä asti kun uniini ilmestyit,
minut surulliseksi mainitaan.
Terävät mustien enkelten siivet,
viimeinen tuomio ovella,
ja karmiininpunaiset nuotiot
kukkivat ruusuina lumessa.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola)
kuva Sanna Ahonen

Nämä ovat kenties viimeiset ruusut...

Nämä ovat kenties viimeiset ruusut:
siksi leikkasin ne puutarhassa;
halusin asettaa kesän viimeiset 
aarteet sinun pöydällesi,
niin että suuret, hehkuvat kynttelikköpäät
voisivat valaista meidän 
vuosiamme ja pyöveliöitämme,
kun nukkainen pikku perhonen
ja viluinen leppäkerttu 
suristen lentävät sinun huoneeseesi.
Ulkona, rautaruhotaivaan alla,
heinäsirkka jo turhaan virittelee
pahaenteisiä soolosonaattejaan: jokainen päivä,
jokainen tunti on meitä vastaan.
Poppelipuun vihreä hurmiotorni kaatuu
kumoon, mutta sinä et ole yksin,
minä, laulava täysikuu, odotan ikkunassasi.

- József Tornai -
Valolierion alla (WSOY 2000, suomentaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Minttuli

Sukellan uneen ja näen että...

Sukellan uneen
ja näen että sinä
oman valveesi rannalta 
sukellat samaa unta
luokseni

- Sirkka Selja -
Aurinko on tallella (WSOY 1988)
kuva Tuure

Ihana lukijani Sanna lähetti minulle sähköpostia koskien...

Ihana lukijani Sanna lähetti minulle sähköpostia koskien minun omia runojani eli Leena Lumi's Poems. Minä en yhtään yritä olla runoilija, mutta niitä on vain jostain teinivuosista asti pullahdellut ja onhan niitä tietty myös julkaistu siellä sun täällä, mutta vaikka runoja on kai jo satoja, en itse siedä omistani enää ehkä kuin jotain kymmentä...about.

Pyysin Sannalta lupaa saada julkaista hänen tekstinsä, jonka halusin säilyttää puhekielisenä ja hän sitten siihen 'pitkin hampain' suostui. Taidamme molemmat olla teksteissä pilkkujen lähestyjiä, mutta joskus on kiva antaa vain palaa:

"Jätän ovet auki.." siis on mun suosikkini. Kielikuvat on muhun vetoavat, osuu ja uppoaa. Mutta kun ajattelen sun taustaa sen kirjoittamiseen ja tämän toisen runon ihailijan tilannetta, niin mä en koe sitä niin traagisena, niin surullisena. Mä koen sen enemmänkin suloisen kirpeänä, miellyttävänä melankoliana. Ja eroottisena.  En tiedä oliko se kirjoittajan tarkoitus?;) Just sitä. Kaunista melankoliaa, jossa mustarastaan huilu ei enää soi...

Toinen suokkarini "Aika huuhtoo ylitsemme.." Runo on itsessään kuin varjoissa, muistojen usvaa. Kaunista, herkkää, vähän hämärää, hieman jo hiljentynyt. Jopa 'ravittuna, hurskaiden kauhuna' on jo vähän siellä jossain, muistoissa. Mutta sitten viimeinen lause tuo siihen tyyliin muutoksen, ihanan vitalisuuden, voiman, preesenssin, sitä uhmakasta uskoa ja voimaa mitä nuoruudessa on. 

"Poeticus Actae" Siinähän on melkeenpä kaikki! Runossa on paljon hienoja yhdistelmiä kuten vaikka viiltää haavoja toivon kohduksi, ahneet haavat jne.jne. Ja lopussa kaiken valtaa luovuus ja runous!

"Itse elämä kastoi minut uudeksi.." kuuluu mun suosikkeihini myös. Kielikuvat, ajatus: sehän on kuin mulle kirjoitettu!:) Kuulen kyllä sieltä Leena Lumin sanojen takaa Edith Södergranin kaiun. En tiedä onko se tarkoituksellista vai ei, mutta minusta E.S. on siinä runossa vahvasti. Mutta sehän ei haittaa, onhan Edith meidän kaikkien runotyttöjen ylipapitar!:) Varmaakin sekä Edith Södergran että Katri Vala ovat vaikuttaneet paljon siihen miten kirjoitan...vain omassa suosikissani Hämärä sytytä pimeän valo olen minä kuin irti. Olemmehan kaiken lukemamme summa. 

Melko erilaisena runoista erottuu "Kamelimies". Se ei kosketa mua mitenkään syvältä henkilökohtaisesti, mutta tykkään siitä, siinä on kiva rytmi, kivasti tavuttuva, kova sana 'kamelimies". Tulee olo, että kamelimies on joku kamelikaravaanin johtaja, jonkinlainen käskyttäjä siis ja nyt sitten se kääntyykin ja runoilija käskyttää: "Kamelimies!" Voin jo  kuvitella miten lausuisin tämän runon ääneen.

"Autiossa maassa" on Kamelimiehen sisarusruno. (onko?) On. Autiomaa ja kamelimies vie samoille seuduille ja samoihin mielikuviin. Runojen rakenteetkin on paljon samanlaiset. Tämä on paljon pehmeämpi, surullisempi. Itse tykästyin enemmän (ehkä hakkaavarytmisempään) Kamelimieheen.

Se että itse pidät eniten "Hämärä sytytä pimeän valo" -runosta, ei yllätä mua. Sehän henkii kaikkea sitä mitä olet blogissasi kertonut kaipaavasi ja tarvitsevasi, ainakin aika ajoin. "haluan olla yksin sisässäni, olen kuollakseni kyllästynyt
tähän kirkkauden julkeaan lähentelyyn"  Mä tykkään siitä tosi paljon. Siis ihan tunnelmaltaan, ajatuksiltaan. Mutta se on myös ihan runorunona hieno, ehkä yks parhaimpia näistä mitä sulta luin.

Sitten nousi joitain yksittäisiä, kerrassaan upeita lauseita. Tai ainakin minusta upeita lauseita. Mm.  "Mitä millään on väliä, kun jäljellä on yösukellus", "sieltä iholle verigladiolukset nousi","Askeleet kaduilla sinne, tänne/iho ihoon, ranne, jänne", "Olen täydenkuun morsian./Alasti vaellan puutarhassani kuun hyväiltävänä" (Edith taas vilkuttaa!;)) Nimitän omia runojani tietyltä kaudelta luontoeroottisiksi runoiksi ja jo nuo sanat kertovat, mistä ammennan.

"Usvassa kulkee päivän iho" on ihana!

Tällaista postia on kiva saada ja myös julkaista. Tajuta, että joku ihan oikeasti on niin kiinnstunut runoista ja runoistani. Sannalla on runoanalyysi paljon paremmassa otteessa kuin minulla: Minä vain rakastan runoja, mutta olen huono analysoimaan tunnetiloja, joita katson runojen olevan. Ehkä en osaa mennä niistä tarpeeksi kauas...

Usvassa kulkee päivän iho on Opuscolon ja minun yhteistyö, mutta juuri tuo upea lause on nimenomaan Opuscolon! Mä muistan sun mustikkasuun, on myös eräänlainen yhteistyö eli minä kirjoitin siihen ekan säkeistön ja sitten eräs vuosikymmenien takaa kirjoitti siihen kuin vastauksen. Runovuorolaulua!

Jätän ovet auki kosketti erästä kirjailijaa niin, että kun runo julkaistiin lehdessä, hän soitti minulle kyynelehtien ja kiitti siitä. Se runo soitti jotain kieltä juuri hänessä, hänen elämässään. 

Kiitos Sanna, kiitos muut runoihin hullaantuneet lukijani♥

rakkaudesta runoihin

Leena Lumi

Jätän ovet auki puutarhani tuoksuille...

Jätän ovet auki puutarhani tuoksuille, yölle, muistoille, yöperhosille...tulla

hellänä, valmiina, alastomana...kudon yön seittiä, vaellan huoneissani
muisto muistolta, henkäys henkäykseltä, tuoksu tuoksulta

vaahtoa kuolleen meren sienessä, yön sylkeä reidelläni, iiristen tuoksua...

mustarastas ei enää laula

on yöperhosten aika, kiitäjien kiima, yöseitin liima, valkean rungon piina...

ah! sinä tulit!

Miksi kyyneleet?

- Leena Lumi -

Ilta

Musiikki helisi puutarhassa
sanomattoman surullisesti.
Jäämurskassa tuoreet osterit
mereltä tuoksuivat kirpeästi.

Hän hipaisi pukuani ja sanoi:
"Olen uskollinen ystävä!"
Hänen käsiensä kosketus
on hyväilystä etäällä...

Noin silitetään lintua, kissaa,
noin katsellaan hoikkaa ratsastajaa.
Kullanvaaleiden ripsien alla
tyynessä katseessa naurua.

Viulujen alakuloiset äänet
laulavat usvan noustessa:
"Kiitä taivasta, olethan vihdoin
kahden rakkaasi seurassa."

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (Tammi 2008, suomennos Marja-Leena Mikkola)
kuva Päivi Koivuranta

Puutarha

Tälle helvetille,
tälle houreelle, anna
minulle minun elämäni
lopulla puutarha.

Elämäni lopulla,
vanhojen houreitten:
työvuosien, kyttyräselkäisten
vuosieni vuoksi...

koiran kohtaloisen
elämäni lopulla, anna
aarre: vuosista kuumista
viileä puutarha...

karkurille tälle, anna
minulle minun puutarha:
ei kasvoja siellä, yksiäkään,
ei sielun sielua, siellä!

Puutarha: eikä sipsutus!
puutarha: eikä silmäys!
puutarha: eikä naurahdus!
puutarha: eikä vihellys!

Minulle minun puutarha anna:
ei korvan korvaa, siellä
ei tuoksua tuoksun!
ei sielua, yhtäkään!

Minulle sano: jo riittää piina, tässä sinulle
puutarha yksinäinen, kuin sinä itse.
(Mutta sinne edes Itse älä jää!)
puutarha, yksinäinen, kuin Minä itse.

Puutarha sellainen minulle minun elämäni lopulla anna...
Se puutarha, kenties, on maailma tuleva?
Se minulle elämäni lopulla 
anteeksi annoksi sieluni anna.

- Marina Tšvetajeva -
Valitut runot (Pulvis&Umbra, suomennos Liisa Viitanen, Sergei Tšerašov ja Hannu Helin)

Minulla on eräs hymy: huulet tuskin...

Minulla on eräs hymy:
huulet tuskin värähtävät.
Se on rakkaudestani syntyisin.
Säästän sen sinua varten.

Mitä siitä, jos olet julkea, julma,
jos rakastat muitakin naisia.
Edessäni on kultainen alttari,
harmaasilmäinen sulhanen vierelläni.

- Anna Ahmatova -
Valitut runot (Tammi 2006, suomennos Marja-Leena Mikkola)
kuva Albert Edelfelt/ Virginie

Suudelma otsallesi pyyhkii pois...

Suudelma otsallesi pyyhkii pois huolet.
Otsaasi suutelen.

Silmien suutelu poistaa unettomuuden.
Suutelen silmiäsi.

Suudelma huulille sammuttaa janon.
Huuliasi suutelen.

Suudelma otsalle pyyhkii pois muistot.
Otsaasi suutelen.

- Marina Tsvetajeva -
Valitut runot (Pulvis&Umbra 1997, suomennos Liisa Viitanen, Sergei Tšerašov ja Hannu Helin)

Taukoamatta se kulkee ohitse tankojen, silmät niin...

Taukoamatta se kulkee ohitse tankojen,
silmät niin väsyneinä - katse häilyen
kuin olisi olemassa vain tuhat tankoa
ja takaa tangon tuhannen puuttuisi maailma.

Askeleet vahvat, notkeat - käyntinsä pehmeää,
kun pienimmistä pieninintä se kiertää ympyrää.
Kuin tanssisi voimaa antain ympäri keskiön sen,
jonka sisällä puudutettuna viruu Tahto tahtojen.

Joskus avautuu äänettömästi verho pupillin,
tuon tuokion aikana kuva sisään pääseekin.
Kiirii jäsenten läpi aavistus valppaudesta, eloisasta,
kunnes se - sydämen kohdalla - lakkaa olemasta.

- Rainer Maria Rilke -
Tahto tahtojen / Der Grosse Wille (Like 2004, suomennos Eve Rehn)
kuva Unelma

Kahden kanssasi illalla...

Kahden kanssasi illalla
Kaarlen sillalla.
Taivas itkee kuin viimeistä päivää,
syömmeni vailla on huolen häivää.
Rakkaani ylväästi livressä kulkee
ja kohta minut hellästi syliinsä sulkee.
Jatkamme tanssia lävitse illan
kunnes saavumme portille sillan.
Sen kello on pysähtynyt
aikamme on siis tässä ja nyt.

- Anne Kaiterniemi -

Metsän vaalea tytär

Eikö juuri eilen
metsän vaalea tytär viettänyt häitään,
ja kaikki iloinneet?
Hän oli kevyt lintu ja kirkas lähde,
hän oli salainen polku ja naurava pensas,
hän oli päihtynyt ja uskalias kesäyö.
Hän oli julkea ja nauroi määrättömästi,
sillä hän oli metsän vaalea tytär;
hän oli lainannut käeltä soittimen
ja hän kulki soitellen järveltä järvelle.
Kun metsän vaalea tytär vietti häitään,
ei ollut maan päällä yhtään onnetonta:
metsän vaalea tytär on päässyt ikävästä,
hän on vaalea ja tyynnyttää kaikki unet,
hän on kalpea ja herättää kaikki himot.
Kun metsän vaalea tytär vietti häitään,
seisoivat kuuset niin tyytyväisinä hiekkatörmällä
ja männyt niin ylpeinä jyrkänteellä,
ja pienillä kukilla oli valkoiset kaulukset kullakin.
Silloin varisutti metsä siemenensä ihmisten sydämiin,
kimmeltäviä järviä ui heidän silmissään,
ja valkoiset perhoset liehuivat lakkaamatta ohi.

- Edith Södergran -
kuva Sanna Ahonen

Toukokuulta

Sinihimmeä ilta,
meren häipyvä kuvastin, -
häikäisten nousevat vaahterat
kultaisia kukkia täynnä!

Kuka maalannut lie,
kuka mestari,
tämän elävän, kukkivan toukokuun,
nämä iltojen kultaiset terälehdet,
pian varisevat,
sinihimmeää taustaa vasten
katoavaisuuden -?

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1951)

Ankara aikakausi käänsi minut kuin joen. Elämäni...

Ankara aikakausi käänsi minut
kuin joen.
Elämäni vaihdettiin. Se virtasi 
toiseen uomaan, omani ohitse,
enkä nyt rantojani tunne.
Oi kuinka monesta näytöksestä jäinkään pois,
kuinka monesti väliverho nousi ilman minua
ja laski taas. Kuinka monia ystäviä
en kertaakaan elämässä kohdannut,
ja kuinka monen kaupungin ääriviiva
olisi nostanut kyyneleet silmiini,
kun nyt tunnen vain yhden kaupungin
ja löydän sen unessa hapuillenkin.
Ja kuinka monet runot jäivät kirjoittamatta,
ja niiden äänetön kuoro minut ympäröi
ja ehkä vielä joskus minut tukehduttaa...
Minulle ovat tuttuja alut ja loput
ja elämä lopun jälkeen, ja vielä jokin,
jota ei nyt ole tarvis muistella.

Ja joku toinen nainen anasti 
minun ainokaisen paikkani
ja laillistakin laillisemman nimeni
ja jätti minulle vain liikanimen,
josta tein varmasti kaiken minkä pystyin.
Voi että en pääse edes omaan hautaani.

Mutta joskus kevään villi vihuri
tai sattumalta nähty sana kirjan sivulla
tai jonkun hymy äkkiarvaamatta vetää
minut tuohon elämään, jota ei ollut.
Sinä vuonna olisi tapahtunut sitä,
tänä vuonna tätä: olisin matkustellut,
nähnyt, pohtinut ja muistellut,
siirtynyt uuteen rakkauteen kuin peiliin,
mielessä tympeä tieto pettämisestä
ja rypystä, jota ei vielä eilen ollut...
Mutta jos sieltä jostain katselisin
nykyistä elämääni, tietäisin vihdoin,
mitä on kateus...

- Anna Ahmatova -
Valitut runot (Tammi 2008, suomennos Marja-Leena Mikkola)

Riemuitseva rakkaudentunnustus

Katso, minä tulen tiellesi kuin päivännousu
ja heitän rakkauteni syliisi.
Se putoaa yllesi kuin ruususade,
se ympäröi sinua kuin sykähdyttävä auringonpaiste.

Oi armas, et sinä voi rakkaudelleni mitään.
Heitä se pois, tallaa se jalkoihisi,
pakene sen alta maailman ääriin,
kaikkialle on se seuraava sinua.
Suurena, ihanana, riemuitsevana
on se ympäröivä sinut, minne kuljetkin.
Ja minun ääretön onneni on tekevä sinutkin onnelliseksi.

Etkö näe, että olen saanut armon korkeimman silmissä,
että tiet ovat avautuneet minulle äärettömyyksiä kohti?
Etkö ymmärrä, että siksi nyt seison edessäsi pystypäin
ja ylpeänä ja riemuitsevana huudan sinulle ihanan tunnustukseni:
Minä rakastan, rakastan sinua!

- Saima Harmaja -
Kootut runot (WSOY 1966)

Nuoruus

Minä olin niin nuori ja kiihkeä,
miten saattaa kaivatakaan
se nuoruus, jolla on nälkä
ja turmelus suonissaan.
Ja punaiset lyhdyt loisti
ja viulut ja saksofonit soi,
bulevardien liekkimerta
kadun asfalttipinta joi.

Minä tuijotin yöhön räikeään
käsin, kasvoin palavin.
Yön hurma sai minut vapisemaan
niin että huohotin.
Kadun liekkimeressä loisti
pedonsilmät autojen,
minä olin niin kipeän nuori
ja yksinäinen.

Minä itkin joskus salaa,
kuten nuoruus itkeä voi,
kun punaiset lyhdyt loisti,
ja viulut ja saksofonit soi.
Yön suurissa tanssisaleissa
hien tuoksu ja puuterin
oli sairaan kiihkeä niinkuin
minun sielunikin.

Minä olin niin nuori ja kiihkeä
ja kuumasilmäinen.
Bulevardeilla kiilsivät katseet
silmien maalattujen.
Kipein, ihanin nuoruuteni,
- niin katkerana nään -
miten hukkui se pimeän hotellin
porraskäytävään.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja (WSOY 2003)

Ei mitään

Ole rauhassa, lapseni, ei ole olemassa mitään,
ja kaikki on niinkuin näet: metsä, savu ja pakenevat 
                                            kiskot.
Jossakin kaukana täältä, etäisessä maassa
on sinisempi taivas ja ruusujen peittämä muuri
tai palmu ja leudompi tuuli -
ja siinä kaikki.
Ei ole mitään muuta kuin lumi kuusen oksalla.
Ei ole mitään, mitä voisi suudella lämpimin huulin,
ja kaikki huulet jäähtyvät ajan mittaan.

Mutta sanot, lapsi, että sydämesi on väkevä
ja että turha elämä on kuolemaa vähemmän.
Mitä sinä tahdot kuolemasta? Tunnetko hänen
                                      vaatteittensa inhan löyhkän,
eikä ole mitään tympäisevämpää kuin kuolema oman käden kautta.
Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka 
                                      ovat sairautta täynnä,
ja ahtaita ikävän vuosia
niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii.

- Edith Södergran -
Runoja (Dikter, WSOY 1969, suomennos Uuno Kailas)
kuva Jael

Asetelma

Sinä olet yhä täällä
unikon siemenkotia lyijykyniesi joukossa - lohduksi
kuusenoksia kaapin päällä,
löytyy myös kimppu lumikelloja,
niin että voit valita: joulu tai kevät.
Myös viinilasit ovat täällä.
Joskus et huomaa edes lumisadetta, 
joskus sataa vettä pöydällesi.
Yhdentekevää, kevät tulee kaikesta huolimatta,
et saa silmiäsi irti pienistä ruohonkorsista, vihertävistä,
ja tunnistat itsesi kaikissa puissa:
ne kuihtuvat ja puhkeavat eloon yhä uudelleen -
voi sinua, sillä kaikki kukkii
ja sinä olet kerjäläinen ja ne näkevät sinut
tuhatkertaisessa loistossa.
Ja rastaat, pääskyt ja mehiläiset tulevat,
luo silmäsi maahan syreenisadekuurossa,
sinähän tiedät: olet lyijynraskas
tässä tuoksussa, lepattavassa.
Sillä kevät on juuri sellainen, et voi
muuta muistaa et sanoa,
vaikka hyvä olisi valikoida
niin kuin nainen kokeilee hattuja,
yhtä toisensa jälkeen.
Olisi hyvä torjua tuo kohtalo,
murskata synkkä, ankara patsas,
heilahtaa ja pyöriä loiton,
kaivatun musiikin tahtiin.
Mutta sinulla ei ole muuta musiikkia, olet yhä täällä -
ja mustien harsojen takaa
nousee kukkameri kuin kohtalo.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomentaneet ja toimittaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorzky)
kuva Allu

Seison tuulessa ja paimennan avointa ikkunaa...

Seison tuulessa ja paimennan avointa ikkunaa
mihin pois lähelle hukkui katse

Joku nukkuu ja kaiken liike on lepo
Kun tuuli ei ole tässä käy mehiläisen tai etäisen lumimyrskyn ääni
päiviä täällä alan unohtaa mitä pyytäisin
kaiken hän jätti jälkeensä
                     tämän illan minut
ja lumiset päivät ja kesät ja syksyt.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Anne

Tulevatko taasen ajatukset kuin...

Tulevatko taasen ajatukset
kuin ilkeät, mustat linnut
sinun sydämeesi, sankari?

Sulje rakastetut silmäsi!
Seison vuoteesi vierellä vartioiden.
Olen kiinnittänyt tähdet sormieni päihin,
kuun kultaisen lyhdyn
himmennän hunnullani
levätäksesi ihanasti
minun maassani.

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)
kuva Tuure

Piilosurua

honey
onko suru puserossa?

no tule tänne
niin otetaan se pois

ja ihan varmuuden vuoksi
vielä housutkin

- Leena Yliportimo -
Rakkaus on pyöreä (2013)

Sovinto

Joskus jostakin syystä
elämässä vain käy niin.
Että yhtäkkiä ystävä 
kääntää sinulle selkänsä.
Ei vastaa koskaan kirjeeseen
jossa kyselet syytä ja pyydät anteeksi
jos tahattomasti, tarkoittamatta
olet sanoillasi
satuttanut.

Sitten aika tekee tehtävänsä,
haalistaa räikeyden,
laimentaa kitkeryyden,
puhaltaa pahan pois.
Ja kun vuosien jälkeen
taas tapaatte
olette valmiita
käymään läpi kaiken.

Näette selvemmin,
kuulette uusin korvin
ja melkein kuin itsestään
etsiytyy käsi käteen
suloisen sovinnon merkiksi.


- Sinikka Svärd -
Kerron sinulle ystävyydestä (Minerva 2009)
kuva Pirkko-Liisa Surojegin/ Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012)

Polttava pakkanen ja liekeissä...

Polttava pakkanen ja liekeissä kuu! Hanki helisee, puut 
halkeavat parahdellen; jää kohoaa kuperaksi tuijottamaan
tähtiin. Kiihkeä talvi on tullut, punaiset lyhdyt palavat ja
myrsky repii kaiken alastomaksi. Mikä tapa kuolla ja missä 
vietät ikuisuutesi!

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen-Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Sarppu

Lumipisara

Kaikkien rajujen hyväilyjen muistot
ovat pudonneet päivien taa.

Mutta kerran 
suutelit hiljaa otsaani
lähtiessäsi luotani
lempeässä lumisateessa.
Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys
niin ihana, niin itkettävä.

Sen hetken muisto
puhkeaa sinisinä iltoina
kuin hiljainen kukka
täynnä särkyvää tuoksua,
ja sydämeni täyttää
vain värisevä hyvyys.

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)

Eroja

Kävelet lävitseni, mutta en tunne sitä, kasvosi piirtyvät tyynyyni,
mutta en tiedä minkälaisia unia näet. Silmistäsi näen kuinka ikävä
palaa luokseni, varjojen kasvaessa seinille ennen kuin olit 
lähtenytkään. Katselen ikkunastani kunnes kaupunki sammuu ja
valot syttyvät. Ihmisiä on vaikeaa hahmottaa sateisen kadun 
kuvajaisista. On vain varjoja jotka häilyvät väristen, kadoten
jonnekin.

- Ari Kokkonen -
Paperilyhtyjä - Runoilijoiden antologia (Books on Demand 2013)
kuva Heli Vilmi: Hiljaisia tuulia

Oli kerran...muistatko vielä...

Oli kerran...muistatko vielä
sadun penkit ja puistikon?

Älä pelkää, koske en siihen,
kuut kulkivat,
lunta jo on.

Tuli talvi ja silmäsi kauniit
kuin lammikot jäähän se loi.

Kuut kulkivat vitkaan liian,
suvi tulla ei koskaan voi.

Jo uutimin ikkunat sulje.
On kylmä ja hämärtää.
Lumi peittää puistikon penkit.

Jää hyvästi, rakkaani, jää.

- Oiva Paloheimo -

Suutelen silmiäsi, rakkaani. Suutelen kauniita...

Suutelen silmiäsi, rakkaani.
Suutelen kauniita silmiäsi, rakkaani.
Olkoon se hyvästi
tai näkemiin -
kaunista on elää täysin sydämin
Suomen säteilevä joulukuu.

- Mika Waltari - 
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (WSOY 1979)

Meihin annettu

Sukelluksissa täällä, aikuisuudessamme,
aivojen vanhoissa mielteissä, paljon käytetyissä,
hermoratojen valmiissa verkostossa,
täällä
raudanharmaassa meressä joulukuun
lapsi on meille annettu
suora ja kirkas sielu kuin säde
vedenpintaan nouseva
jotta se periskooppina näyttäisi
          katso: todellisuus
          yksinkertainen ja selvä kuin kynttilä tummassa
                                                          havussa,
          tähti mustalla taivaalla,
          turvallinen pimeys enkelin silmiä täynnä.
          kujeellinen pimeys: äläpäs huolehdi,
          pahat unet ovat unia ja maailma koti, tuttu

lapsi on meille annettu.

Syvä hidas musiikki, juhlaa varten luotu:
yksitellen piirtyvät iltaan valkeat puut,
kokonuotit, pitkään soivat.
Lähin lumisin kuusi, ääriviivaton melkein
aamuinen kanto pisteenä vierellään.
ylivenynyt sävel, lapsuudesta tuttu
jää tajuntaan ohi muitten.

Vaan nyt verkkaan taivas herää,
majesteettinen musta akordi enkelin soittimesta,
sanantuojan jolla ei sanaa enää,
hahmoa ei, vain viittaus:

                                            ja syvimpänä soi
äänetön itse, paljas merkitys,
annettu meihin.

- Aila Meriluoto -
Portaat (WSOY 1961)
kuva Hanne

Ja sitten kaikki taas hiljenee...

Ja sitten kaikki taas hiljenee...
Ja ymmärrätkö mitä elämäni tahtoo,
oletko sen jo ymmärtänyt?
Kuin aalto aamunmeressä
se tahtoo kohisten ja simpukan
painoisena
          sinun sieluusi kiinnittyä.


Und dann ist alles wieder still...
Und weisst du was mein Leben will,
hast du es schon verstanden?
Wie eine Welle im Morgenmeer
will es, rauschend und muschelschwer,
          an deiner Seele landen.

- Rainer Maria Rilke -
suomennos Allu & Leena

Juhli kanssani tätä lumista yötä...

Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään...

Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu,
mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)
suomennos Marja-Leena Mikkola
kuva Anne Hämäläinen

Syyssonetti

Kristallinkuulaissa silmissäsi on kysymys:
"Olet niin outo, rakkaani!
Miten sinua miellyttäisin?"

Ah, ole kaunis ja vaiti!

Minun sydäntäni
viiltää kaikki
paitsi alkueläimen puhtaus.
Eikä se halua
paljastaa sinulle
saatanallista salaisuuttaan.
Se ei halua laulaa sinulle kehtolauluaan,
joka pitkään uneen tuudittaa,
ei kertoa mustaa satuaan,
tulikirjaimin kirjoitettua.

Vihaan väkeviä tunteita. Älyä en voi sietää!
Olkoon rakkautemme 
vaimea ja lempeä.

Koppinsa pimeässä himo
kyyhöttää, jännittää
kuolettavan jousensa.
Minä tiedän, mikä pitää käynnissä
vanhan sotakoneen:
rikos, hulluus, pelko!

Voi sinua, hento, väritön kukka!
Syysaurinko
sinäkin olet,
niin kalvas, oi kylmä Margarita!

- Charles Baudelaire -
Pahan kukat (Sammakko 2012, suomeksi tulkinnut Antti Nylén) 

ETTÄ SATAISI PIAN LUMEN JA YÖT...

Että sataisi pian lumen ja yöt kirkastuisivat ja veri
asettuisi kiertämään verkkaisemmin ja ehtyisi tämä
kaipaus. Amen. Ja että sitä kestäisi kauan.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)

KOLMAS JA VIIMEINEN

En halua pelkooni kohmettua,
     paras kutsua Bachin Chaconnea
          ja muuatta miestä sen mukana.

Ei hänestä tule puolisoa,
     mutta kahdeskymmenes vuosisata
          hämmentyy meistä kahdesta.

Satuin luulemaan häntä siksi,
     jolle salaisuus on lahjoitettu
          ja katkera kohtalo säädetty.

Yö on sumuinen, hän on myöhässä
     matkalla luokseni Fontankan taloon
          juomaan uuden vuoden viiniä.

Ja siitä loppiasillasta
     hän muistaa kynttilänvalon
          ja vaahteran ikkkunan takana,
               runoelmani kuolemanlennon...

Ei hän anna keväistä sireeninoksaa,
     ei rukousta, ei sormustaan --
          hän tuo minulle tuhon tullessaan.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)
suomennos Marja-Leena Mikkola
kuva Unelma

ENNENNÄKEMÄTÖN SYKSY RAKENSI KORKEAN KUPOLIN...

Ennennäkemätön syksy rakensi korkean kupolin
eikä pilvien ollut lupa sitä kupolia pimentää.
Ja sitten hämmästeltiin: olihan jo syyskuun alku,
missä kylmät päivät viipyivät, ja missä sadesää?
Sameitten kanavien vesi hohti smaragdina
ja nokkoset tuoksuivat kuin ruusut, vain vahvemmin.
Oli raskas hengittää, niin sietämättöminä,
riivaten loimusivat ruskot.
Ne jäivät koko loppuelämäksi muistoihin.
Aurinko oli kuin kaupunkiin ilmaantunut kapinallinen
ja kevätmäinen syksy niin täynnä antautuvaa hekumaa
että tuntui kuin hauras lumikello juuri puhkeaisi kukkaan
kun tyynesti astuit kohti taloni verantaa.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)
suomennos Pentti Saaritsa
kuva Sarppu

JOS TÄMÄ KATOAISI?

Jos tämä katoaisi?
Olisitko unta vailla
ellen lehmuksen latvan lailla
enää kuiskuttaisi,
ellen vierellä valvoisi
ja herkimmillä sanoillani
käsivarsiasi, rintojasi
- kaikkea sinussa palvoisi,

ellen ympäröisi sinua
ja kannustaisi kukoistamaan
kuin kesäistä puutarhaa - tulvillaan
tähtianista, melissaa?

Einmal wenn ich dich verlier
wirst du schlafen können, ohne 
dass ich wie eine Lindenkrone
mich verflüstre über dir?

Ohne dass ich hier wache und
worte, beinah wie Augenlider,
auf deine Brüste, auf deine Glieder
niederlege, auf deinen Mund.

Ohne dass ich dich verschliess
und dich allein mit Deinem lasse
wie einen Garten mit einer Masse
von Melissen und Stern-Anis.

- Rainer Maria Rilke -
Aus: Der neuen Gedichte anderer Teil 
suomennos Eve Rehn (Leenalle)
kuva Iines

SUOLAMPI, SUON LEHTIEN HILJAISUUS...

Suolampi, suon lehtien hiljaisuus
niittyvillaa, kurkien untuvaa

ja niin olit itsekin
rakastetun käsien jäljiltä

kosteikko

ja kun jonakin päivänä
puhkesi lämmin itku
maanalainen vesi kohosi alhaalta
ja puhkaisi sinuun uuden väylän

ymmärsit että se oli samaa juurta 
että elämä alkaa vedestä

henkinenkin, ja sinä halusit kirjoittaa runon
kosteikkojen, kaikenlaisten kosteikkojen puolesta.

- Sirkka Selja -
Pisaroita Iholla (WSOY 1978)
kuva Petri Volanen (Paratiisi, Minerva 2011)

KATSOT PEILIIN. PITKÄÄN. MIKÄ OLISI...

Katsot peiliin. Pitkään.
Mikä olisi muuttunut? Ja olisiko pitänyt?

Ehkä silmien pohjalla jotain vapisevaa
ehkä huulien kaari vavahtavampi.
Eihän se vielä kerro että pimeä hipaisi läheltä
että lopullisen kosketus oli niin todellinen
että silmät kysyvät onko vielä lupa nauraa
että jalat kysyvät saako juosta
kukkivalla nurmella
että onko oikein iloita kaiken sen jälkeen

että jokin huutaa: aurinko, älä laske,
toivo, älä katoa,
elämä, pidä minusta kiinni!

- Maaria Leinonen -

SADE, KASTELE MAAN HALJENNEET HUULET...

Sade, kastele maan haljenneet huulet
viljan lempeäksi hymyksi
Sade, älä yllätä koditonta
lehdettömän puun tiellä
Sade, älä hukuta riisiä tyhjiksi kupeiksi
Sade, pese sokeiden silmistä unien imelä
Sade, kastele hyökkääjien aseista ruuti
Sade, pese mullasta iäksi veri
Sade, ojenna kätesi ruusuille ja siemeniä suuteleville
Sade, aivan kuin joku itkisi
ilosta

- Tommy Tabermann -

TÄHDET ALKAVAT SYTTYÄ JA JOTENKIN SITÄ YMMÄRTÄÄ ETTÄ...

Tähdet alkavat syttyä ja jotenkin sitä ymmärtää että se
on ohi nyt: ei väliä sillä mitä odotit ja mitä tuli. Keltaiset
koivut hohtavat pimeässä, menneen kesän haamut,
varmistamassa ettet unohda. Äkkiä sävähtää lävitsesi
ilo: olet vapaa! Pudonneet lehdet kahisevat jaloissasi,
väistelet puita ja naurat täyttä kurkkua. Luoteesta nousee
pilviverho joka peittää tähdet.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)

VIISIKYMPPISINÄ

Sanotaan että viisikymppisinä
mies ja nainen käyvät
toistensa kaltaisiksi, jopa vaihtavat osia,
salavihkaa, toisiaan hipaisematta,
testosteronin musta Mercedes
ja estrogeenin pillunpinkki Cadillac
alkavat hyytyä moottoriteillä
ja tapahtuu omituisia -
kuljettajat vaihtuvat,
seksin jälkeen nainen
pomppaa ylös sängystä ja ilmoittaa:
makuuhuoneen seinä on kaadettava
se on häirinnyt häntä jo kymmenen vuotta,
ei, kaksikymmentä vuotta, koko avioliiton ajan
ja se on pantava nurin NYT.
Mies ei ole enää kiinnittänyt huomiota
seiniin tai lattioihin, hän ei jaksaisi
kaivaa esiin sahaa ja vasaraa,
johan talo on kertaalleen rakennettu, talli lämmitetty
mustalle ja punaiselle autolle,
lapset kasvatettu, työnnetty maailmalle
olisi aikaa ja kohtuullista levätä hetki rauhassa,
toinen kainalossa.

Mutta viisikymppisenä nainen
alkaa puhua verisen pihvin, mallasviskin
v a s t a a n s a n o m a t t o m a l l a  äänellä,
raivo hänessä, repiä, rikkoa, hajottaa,
kiskoa jokainen naula ulos,
ja mies huokaa ja kääntää kylkeä,
hänelle riittäisi yhteinen pesä,
ruusutapetit ja päiväpeitot,
hän ei ymmärrä miksi juuri tänään
miksi juuri tuo seinä
miksi juuri nyt.
Viisikymppisen miehen alakulo
on oven narinaa, naisen raivo
teräviä kulmia, tikkuja, maniaa,
viime viikolla mies osti hatun
peittämään hiusrajan
vääjäämätöntä nousua,
nainen puolestaan hankki
raipan ja stilettikorkoiset nahkasaappaat.

- Heli Slunga -
Orjan kirja (WSOY 2012)
kuva Gustav Klimt

TUNNUSTUKSIA LUMIKARPALOLLE

Lumikarpalo -blogi on saanut tunnustuksen Marja Leenalta. Kiitos♥ Käykääpä täällä lukemassa, miten hän ojentaa tunnustuksia...runollisesti.

Lumikarpalo -blogi on saanut tunnustuksen myös Aikatherinelta Varjojen saarelta. Kiitos♥

En jaa näitä eteenpäin, sillä Lumikarpalossa vallitsevat tyvenet vedet ja rauhaisat laguunit. Leena Lumi -blogissa välillä mennään niin lujaa, että lumi pöllyää. Tämä yksi luminen karpalo pidetään paikkana, jossa uupunut saa levätä - vaikka kaikki runot eivät niin sävyisiä olekaan...

Kiitos kaikille ihanille lukijoilleni, runon viemille, jotka täällä käytte!

♥:lla Lumikarpalo

VOIN KAIVATA -

Voin kaivata sinua, tiedätkö sen...
Kuin kaari on ruumiini hämärissä,
se on kireä, kuuma, on näännyksissä -
ja sentään, jos tulisit, tiedän sen,
vain kiveä kättesi alla ma oisin:
kovaa, kuollutta, jäykkää ja ynseää,
ja jos pirstoisit mun - sinun pirstovan soisin! -
siruiks löisit mun, siru jokainen
yhä kiveä on ja kiveksi jää!

Ja puhua voin, voin puhua sulle:
jään viereesi sanoja vilkkaita virkkain,
ja jos kuuntelet, vaieta äkkiä voin
ja hymyillen nähdä, kun tavoitat suotta
minun sanaini mieltä kuin parvia sirkkain:
oi, kaikki ne käsistäs hyppivät pois,
vaikk' haroisit, miettisit tuhannen vuotta!
Ja katsoa voin sua, silmin kirkkain,
ja jos huomaat sen, minä katson pois,
kuin sinua ollenkaan ei ois...

Voin kaivata! Kaivata, kaivata voin!

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1948)

JÄTÄN OVET AUKI YÖLLE, PUUTARHANI...

Jätän ovet auki yölle, puutarhani tuoksuille, muistoille, yöperhosille…tulla

hellänä, valmiina, alastomana…kudon yön seittiä, vaellan huoneissani
muisto muistolta, henkäys henkäykseltä, tuoksu tuoksulta
vaahtoa kuolleen meren sienessä, yön sylkeä reidelläni, ruusujen makeaa tuoksua…

mustarastas ei enää laula

on yöperhosten aika, kiitäjien kiima, yöseitin liima, valkean rungon piina…

ah!, sinä tulit!

Miksi kyyneleet?

- Leena Lumi -
kuva Jael 

KAKSKYMMENTÄ SUVEA

Kakskymmentä suvea sulta sain,
oi elämä. Itkenkö? En!
Kakskymmentä suvea omistain
minä kuljen iloiten.
Kevyt kantaa on taakka ja rientää tie,
joka polveillen, joka kisaillen vie
läpi suven viimeisen.

Kakskymmentä suvea sulta sain.
Soit rikkaasti, rikkaasti sen:
valon, varjon välkettä, tuulta vain
ja nuppujen runsauden.
Mitä siitä, jos eivät ne aukeakaan,
mitä siitä, jos ylitse vaalean maan
nous pilvi jo hirmuinen!

Kakskymmentä suvea sulta sain...
Jos sentään - itkisin,
älä huoli: se on pisar kastetta vain,
kuin kaste se haihtuukin!
Ah, helppoahan, niin helppoa ois
kakskymmentä suvea antaa pois
käsin nuorin ja ehdottomin!

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1948)

ENNEN KUIN HORSMA EHTII KUKKAAN...

ennen kuin horsma ehtii kukkaan
alkaa kesän hiljaisuus: yö huokaa
     jää sitten henkeään pidätellen odottamaan
          että edes yksi lintu sanoisi vielä jotakin

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Pekka Mäkinen