Pyysin Sannalta lupaa saada julkaista hänen tekstinsä, jonka halusin säilyttää puhekielisenä ja hän sitten siihen 'pitkin hampain' suostui. Taidamme molemmat olla teksteissä pilkkujen lähestyjiä, mutta joskus on kiva antaa vain palaa:
"Jätän ovet auki.." siis on mun
suosikkini. Kielikuvat on muhun vetoavat, osuu ja uppoaa. Mutta kun ajattelen
sun taustaa sen kirjoittamiseen ja tämän toisen runon ihailijan tilannetta,
niin mä en koe sitä niin traagisena, niin surullisena. Mä koen sen enemmänkin
suloisen kirpeänä, miellyttävänä melankoliana. Ja eroottisena. En tiedä
oliko se kirjoittajan tarkoitus?;) Just sitä. Kaunista melankoliaa, jossa mustarastaan huilu ei enää soi...
Toinen suokkarini "Aika huuhtoo ylitsemme.." Runo on itsessään kuin varjoissa, muistojen usvaa. Kaunista, herkkää, vähän hämärää, hieman jo hiljentynyt. Jopa 'ravittuna, hurskaiden kauhuna' on jo vähän siellä jossain, muistoissa. Mutta sitten viimeinen lause tuo siihen tyyliin muutoksen, ihanan vitalisuuden, voiman, preesenssin, sitä uhmakasta uskoa ja voimaa mitä nuoruudessa on.
"Poeticus Actae" Siinähän on melkeenpä
kaikki! Runossa on paljon hienoja yhdistelmiä kuten vaikka viiltää
haavoja toivon kohduksi, ahneet haavat jne.jne. Ja lopussa kaiken
valtaa luovuus ja runous!
"Itse elämä kastoi minut uudeksi.." kuuluu mun suosikkeihini myös. Kielikuvat, ajatus: sehän on kuin mulle
kirjoitettu!:) Kuulen kyllä sieltä Leena Lumin sanojen takaa Edith Södergranin
kaiun. En tiedä onko se tarkoituksellista vai ei, mutta minusta E.S. on siinä
runossa vahvasti. Mutta sehän ei haittaa, onhan Edith meidän kaikkien
runotyttöjen ylipapitar!:) Varmaakin sekä Edith Södergran että Katri Vala ovat vaikuttaneet paljon siihen miten kirjoitan...vain omassa suosikissani Hämärä sytytä pimeän valo olen minä kuin irti. Olemmehan kaiken lukemamme summa.
Melko erilaisena runoista erottuu "Kamelimies". Se ei kosketa mua mitenkään syvältä henkilökohtaisesti, mutta tykkään
siitä, siinä on kiva rytmi, kivasti tavuttuva, kova sana 'kamelimies".
Tulee olo, että kamelimies on joku kamelikaravaanin johtaja, jonkinlainen
käskyttäjä siis ja nyt sitten se kääntyykin ja runoilija käskyttää:
"Kamelimies!" Voin jo kuvitella miten lausuisin tämän runon
ääneen.
"Autiossa maassa" on Kamelimiehen sisarusruno. (onko?) On. Autiomaa ja kamelimies vie samoille seuduille ja samoihin mielikuviin. Runojen
rakenteetkin on paljon samanlaiset. Tämä on paljon pehmeämpi, surullisempi.
Itse tykästyin enemmän (ehkä hakkaavarytmisempään) Kamelimieheen.
Se että itse pidät eniten "Hämärä sytytä pimeän valo" -runosta, ei yllätä mua. Sehän henkii kaikkea sitä mitä olet blogissasi
kertonut kaipaavasi ja tarvitsevasi, ainakin aika ajoin. "haluan olla yksin sisässäni, olen kuollakseni kyllästynyt
tähän kirkkauden julkeaan lähentelyyn" Mä tykkään siitä tosi paljon. Siis ihan tunnelmaltaan, ajatuksiltaan. Mutta se on myös ihan runorunona hieno, ehkä yks parhaimpia näistä mitä sulta luin.
tähän kirkkauden julkeaan lähentelyyn" Mä tykkään siitä tosi paljon. Siis ihan tunnelmaltaan, ajatuksiltaan. Mutta se on myös ihan runorunona hieno, ehkä yks parhaimpia näistä mitä sulta luin.
Sitten nousi joitain yksittäisiä, kerrassaan upeita lauseita. Tai
ainakin minusta upeita lauseita. Mm. "Mitä millään on väliä, kun
jäljellä on yösukellus", "sieltä iholle verigladiolukset
nousi","Askeleet kaduilla sinne, tänne/iho ihoon, ranne, jänne",
"Olen täydenkuun morsian./Alasti vaellan puutarhassani kuun hyväiltävänä"
(Edith taas vilkuttaa!;)) Nimitän omia runojani tietyltä kaudelta luontoeroottisiksi runoiksi ja jo nuo sanat kertovat, mistä ammennan.
"Usvassa kulkee päivän iho" on ihana!
Tällaista postia on kiva saada ja myös julkaista. Tajuta, että joku ihan oikeasti on niin kiinnstunut runoista ja runoistani. Sannalla on runoanalyysi paljon paremmassa otteessa kuin minulla: Minä vain rakastan runoja, mutta olen huono analysoimaan tunnetiloja, joita katson runojen olevan. Ehkä en osaa mennä niistä tarpeeksi kauas...
Usvassa kulkee päivän iho on Opuscolon ja minun yhteistyö, mutta juuri tuo upea lause on nimenomaan Opuscolon! Mä muistan sun mustikkasuun, on myös eräänlainen yhteistyö eli minä kirjoitin siihen ekan säkeistön ja sitten eräs vuosikymmenien takaa kirjoitti siihen kuin vastauksen. Runovuorolaulua!
Jätän ovet auki kosketti erästä kirjailijaa niin, että kun runo julkaistiin lehdessä, hän soitti minulle kyynelehtien ja kiitti siitä. Se runo soitti jotain kieltä juuri hänessä, hänen elämässään.
Kiitos Sanna, kiitos muut runoihin hullaantuneet lukijani♥
rakkaudesta runoihin
Leena Lumi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti