perjantai 2. elokuuta 2013

Ihana lukijani Sanna lähetti minulle sähköpostia koskien...

Ihana lukijani Sanna lähetti minulle sähköpostia koskien minun omia runojani eli Leena Lumi's Poems. Minä en yhtään yritä olla runoilija, mutta niitä on vain jostain teinivuosista asti pullahdellut ja onhan niitä tietty myös julkaistu siellä sun täällä, mutta vaikka runoja on kai jo satoja, en itse siedä omistani enää ehkä kuin jotain kymmentä...about.

Pyysin Sannalta lupaa saada julkaista hänen tekstinsä, jonka halusin säilyttää puhekielisenä ja hän sitten siihen 'pitkin hampain' suostui. Taidamme molemmat olla teksteissä pilkkujen lähestyjiä, mutta joskus on kiva antaa vain palaa:

"Jätän ovet auki.." siis on mun suosikkini. Kielikuvat on muhun vetoavat, osuu ja uppoaa. Mutta kun ajattelen sun taustaa sen kirjoittamiseen ja tämän toisen runon ihailijan tilannetta, niin mä en koe sitä niin traagisena, niin surullisena. Mä koen sen enemmänkin suloisen kirpeänä, miellyttävänä melankoliana. Ja eroottisena.  En tiedä oliko se kirjoittajan tarkoitus?;) Just sitä. Kaunista melankoliaa, jossa mustarastaan huilu ei enää soi...

Toinen suokkarini
 "Aika huuhtoo ylitsemme.." Runo on itsessään kuin varjoissa, muistojen usvaa. Kaunista, herkkää, vähän hämärää, hieman jo hiljentynyt. Jopa 'ravittuna, hurskaiden kauhuna' on jo vähän siellä jossain, muistoissa. Mutta sitten viimeinen lause tuo siihen tyyliin muutoksen, ihanan vitalisuuden, voiman, preesenssin, sitä uhmakasta uskoa ja voimaa mitä nuoruudessa on. 

"Poeticus Actae" Siinähän on melkeenpä kaikki! Runossa on paljon hienoja yhdistelmiä kuten vaikka viiltää haavoja toivon kohduksi, ahneet haavat jne.jne. Ja lopussa kaiken valtaa luovuus ja runous!

"Itse elämä kastoi minut uudeksi.." kuuluu mun suosikkeihini myös. Kielikuvat, ajatus: sehän on kuin mulle kirjoitettu!:) Kuulen kyllä sieltä Leena Lumin sanojen takaa Edith Södergranin kaiun. En tiedä onko se tarkoituksellista vai ei, mutta minusta E.S. on siinä runossa vahvasti. Mutta sehän ei haittaa, onhan Edith meidän kaikkien runotyttöjen ylipapitar!:) Varmaakin sekä Edith Södergran että Katri Vala ovat vaikuttaneet paljon siihen miten kirjoitan...vain omassa suosikissani Hämärä sytytä pimeän valo olen minä kuin irti. Olemmehan kaiken lukemamme summa. 

Melko erilaisena runoista erottuu "Kamelimies". Se ei kosketa mua mitenkään syvältä henkilökohtaisesti, mutta tykkään siitä, siinä on kiva rytmi, kivasti tavuttuva, kova sana 'kamelimies". Tulee olo, että kamelimies on joku kamelikaravaanin johtaja, jonkinlainen käskyttäjä siis ja nyt sitten se kääntyykin ja runoilija käskyttää: "Kamelimies!" Voin jo  kuvitella miten lausuisin tämän runon ääneen.

"Autiossa maassa" on Kamelimiehen sisarusruno. (onko?) On. Autiomaa ja kamelimies vie samoille seuduille ja samoihin mielikuviin. Runojen rakenteetkin on paljon samanlaiset. Tämä on paljon pehmeämpi, surullisempi. Itse tykästyin enemmän (ehkä hakkaavarytmisempään) Kamelimieheen.


Se että itse pidät eniten "Hämärä sytytä pimeän valo" -runosta, ei yllätä mua. Sehän henkii kaikkea sitä mitä olet blogissasi kertonut kaipaavasi ja tarvitsevasi, ainakin aika ajoin. "haluan olla yksin sisässäni, olen kuollakseni kyllästynyt
tähän kirkkauden julkeaan lähentelyyn"  Mä tykkään siitä tosi paljon. Siis ihan tunnelmaltaan, ajatuksiltaan. Mutta se on myös ihan runorunona hieno, ehkä yks parhaimpia näistä mitä sulta luin.

Sitten nousi joitain yksittäisiä, kerrassaan upeita lauseita. Tai ainakin minusta upeita lauseita. Mm.  "Mitä millään on väliä, kun jäljellä on yösukellus", "sieltä iholle verigladiolukset nousi","Askeleet kaduilla sinne, tänne/iho ihoon, ranne, jänne", "Olen täydenkuun morsian./Alasti vaellan puutarhassani kuun hyväiltävänä" (Edith taas vilkuttaa!;)) Nimitän omia runojani tietyltä kaudelta luontoeroottisiksi runoiksi ja jo nuo sanat kertovat, mistä ammennan.

"Usvassa kulkee päivän iho" on ihana!

Tällaista postia on kiva saada ja myös julkaista. Tajuta, että joku ihan oikeasti on niin kiinnstunut runoista ja runoistani. Sannalla on runoanalyysi paljon paremmassa otteessa kuin minulla: Minä vain rakastan runoja, mutta olen huono analysoimaan tunnetiloja, joita katson runojen olevan. Ehkä en osaa mennä niistä tarpeeksi kauas...

Usvassa kulkee päivän iho on Opuscolon ja minun yhteistyö, mutta juuri tuo upea lause on nimenomaan Opuscolon! Mä muistan sun mustikkasuun, on myös eräänlainen yhteistyö eli minä kirjoitin siihen ekan säkeistön ja sitten eräs vuosikymmenien takaa kirjoitti siihen kuin vastauksen. Runovuorolaulua!

Jätän ovet auki kosketti erästä kirjailijaa niin, että kun runo julkaistiin lehdessä, hän soitti minulle kyynelehtien ja kiitti siitä. Se runo soitti jotain kieltä juuri hänessä, hänen elämässään. 

Kiitos Sanna, kiitos muut runoihin hullaantuneet lukijani♥

rakkaudesta runoihin
Leena Lumi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti