sunnuntai 29. joulukuuta 2013

En halua ikävääni kohmettua, en jääsydämeksi...

En halua ikävääni kohmettua
en jääsydämeksi kivettyä.
Juon Rekolan tuulta,
kutsun Ahmatovaa.
Varjot Fontankan kaduilla,
varjot puutarhassani.
Alastomien puiden alla
Södergran luutii tähtiensä sirpaleita:
särkyvien tähtien helinä vaiennut.

Jouluruusu kukkii lumesta
muiston varjo.
Punaturkki lumimyrskyssä
meripihkasilmänsä pimeyteni lyhtyinä.
Valkeat runoilijani värisevine 
jouluruusuihoineen:
lumen hellyys, tähtien tomu.

- Leena Lumi -

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Sininen enkeli

Varttuneiden silmien läpi näen elämän pehmeämpänä,
en ole sir enkä aatelinen.
Sumuisten syntieni taakan kannan elämäni harvaan latoon.

Anteeksipyynön aika olisi jo ollut, nyt sielu saa tuulettua.

Mustaan marraskuuhun saapui enkeli leveine siipineen turvaa tuoden.

Yht'äkkiä se oli elämässämme. Silmät kiitollisuudesta kostuen
otin vastaan vanhan tutun, meille yhteisen.

Nyt taas, "we are going to hit the road",
voimakkaalla käskyllä harkiten ja elämää kunnioittaen
marssimme kohti omaa kohtaloamme,
rukoukset mukanamme.

- Pekka Mäkinen -
kuva Hanne

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Satu lumisesta geishasta

Nainen sanoi: kun olin tyttö vaikka olin nainen. Mies otti kuvia,
tahtoi vangita henkäyksen, perhosen hämärää välkyttävän siiven?
Valotuin hänen sisäänsä, kirsikkahuulet huulten sisään,
alastomat mosaiikit joilla hän tapetoi ruumiinsa seinämät.
Monta imperfektiä sitten salama välähti kuin outo silmä.
Nyt kuville putoilee lunta, nyt tauluissa on alkanut sataa. Hän
sanoi: myös minussa sataa. Hän osoitti itseään, sitten huonetta.
Siellä täällä leijui hopeisia kiteitä. Ne putoilivat nahkasohvalle ja
katosivat. Hän sanoi: jääkuutioita iholla. Lumiset kirsikkatarhat.
Eikö se ole kuten halu? Joka peitetään lumen alle, herää.

- Saila Susiluoto -
Siivekkäät ja Hännäkkäät (Otava 2011)
kuva Weheartit

lauantai 7. joulukuuta 2013

Suutelen silmiäsi, rakkaani. Suutelen...

Suutelen silmiäsi, rakkaani.
Suutelen kauniita silmiäsi, rakkaani.
Olkoon se hyvästi
tai näkemiin -
kaunista on elää täysin sydämin
Suomen säteilevä joulukuu.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (WSOY 2003)

lauantai 30. marraskuuta 2013

Älä puhu pelottavasta kohtalosta, älä pohjoisen...

Älä puhu pelottavasta kohtalosta,
älä pohjoisen ikävästä suunnattomasta.
Nyt juhlimme ensi kertaa yhdessä,
ja ero on tämän juhlamme nimenä.
Mitä siitä, jos emme kohtaa aamua,
jos kuu ei päittemme yllä vaella;
tänään tahdon sinulle ojentaa
lahjat, joista ei kuunaan kuultukaan:
kuvajaiseni illalla veden kalvossa,
ennen kun virta on nukahtanut,
väsyneen katseen, joka ei nostanut 
pudonnutta tähteä taivaalle,
kaiun äänestä, joka on nuutunut,
mutta on joskus ollut tuoreen kesäinen -
niin että voisit värisemättä kuulla
varisten juoruilun ympäri Moskovaa,
ja sateesta kostea päivä lokakuulla
olisi ihanampi toukokuun kastetta.
Muistathan minut, kalleimpani,
ainakin ensilumen tuloon asti.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (Tammi 2009, suomennos Marja-Leena Mikkola)

perjantai 15. marraskuuta 2013

Jäähyväiset

Tuskan jäähyväisten, kuinka tiedänkään!
Se ei sääli, on julma ja satuttaaa,
kaikesta kauniista muistuttaa
ja vielä kerran tarjoaa ilkkuen riistäissään.

Puolustaudu en, suojatta katselelen
kuinka hän, kutsuen minua, päästää menemään
kuin kuka tahansa nainen ikävissään.
Jäi muistoihin vilkutus etäinen,

jota tuskin enää edes havaitsi
- enkä minä ollut kohde sen,
se jatkui, kunnes sitä tunnistanut en,
ehkä luumupuusta käki lentoon lehahti.

- Rainer Maria Rilke -
Tahto tahtojen/Der Grosse Wille (Like 2004, suomennos Eve Rehn)

torstai 31. lokakuuta 2013

Joku viettää yhä lomaa etelässä, lekottaa puutarhassa...

Joku viettää yhä lomaa etelässä,
lekottaa puutarhassa Eedenin.
Täällä on pohjoista - ja ystäväksi
syksyn tänä vuonna valitsin.

Elän kuin vieraassa talossa,
josta näin outoa unta, jossa ehkä kuolinkin,
ja jotain outoa illan raukeudessa
heijastuu salavihkaa peileihin.

Tummien matalain kuusten alla
kanervat suhisevat tuulena.
Kuin veitsi, vanha, rosoinen,
kuun sirpale loistaa himmeänä.

Tänne toin viimeisen pyhän muiston
ei-kohtaamisesta kanssasi -
kylmän, kevyen ja puhtaan liekin
voittona kohtalostani.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (Tammi 2008, suomennos Marja-Leena Mikkola)

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Laakakatajat, haahkat, tyrnit, rahkasammalta...

Laakakatajat, haahkat, tyrnit,
rahkasammalta kasvavat kalliot
vanhan meren kohina.
Vain tämä silmiini kivettyvä
maisema
jää jälkeeni maailmalle,
veteen heitetyn kiven synnyttämä
aaltoilu,
kaarenkestoinen onni, täydellinen.

- Jenni Haukio -
kuva Sarppu

torstai 17. lokakuuta 2013

Kuu kattojen harjoilla kimmeltää. Yön hermot on....

Kuu kattojen harjoilla kimmeltää.
Yön hermot on seittiä lukin.
Himon pantteri nälkähän havahtuu
ja hiipii silkkisin sukin...

Kuu kattojen harjoilla kimmeltää.
Nyt on aika saaliin-ajon.
Lyö silmien hiilet vastakkain
polun hiekalle heittäessä kajon.

Kuu kattojen harjoilla kimmeltää.
Tuli silmien veitsenä viiltyy
läpi seinän, kammioon hulmahtaa,
ja valkeat linnat hiiltyy.

- L.Onerva -
Liekkisydän - Valitut runot (Tammi 2010)
kuva Minttuli

perjantai 11. lokakuuta 2013

Istun tässä, ihmettelen kuinka...

Istun tässä, ihmettelen
kuinka nopeasti aika kuluu:
viinin pinta laskee pullossa,
lumi sulaa, ruoho kuihtuu,
lapset lähtevät maailmalle,
radion konsertti loppuu.
Sinä siinä vierelläni,
ethän mene koskaan pois.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2013)
kuva Iines

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Outo, lokakuinen puutarha

On lokakuu.
Miten oudoksi kuivattu lokakuu!
Aivan kuin minäkin piileskelisin, pakenisin!
Annan Täysikuun ajaa itseni
sumujen ja pilvien riekaleitten lävitse
jotta en olisi kaupungin vanki
kun tartunta kutittaa
tervehdykseen ojennettuja käsiä!
Minun on parempi jäädä tänne.
Pysyä aloillani.
Olla aitaamattomassa puutarhassani
oman itseni agentti, yön salakuuntelija:
montako säikkyä sykintää
ensimmäiseen putoavaan tähteen,
nejänteen kukonlauluun mennessä?

On lokakuu.
Ja aivan kuin rumpujen pärinää
tai saappaiden töminää...
Vaikka vain maanpakoon ajetut kissat 
ja siilit
etsivät itselleen suojaa yhdeksi yöksi
vaikka puissa, puissani
ei ole enää lehden lehteä...
Puut seisovat täällä 
kuin mitkäkin riisutut
luisevat kenraalit
eivätkä tiedä mitä
tulee tapahtumaan ja milloin
seisovat täällä lähellä loppuaan
hedelmänsä menettävän kauhean
kesän mentyä kun kuivuutta puhaltavat
tuulipeitsimiehet
ovat tuoneet mukanaan kaiken kukkuraksi
matojen rosvolauman!
Ovatko he nyt peloissaan?
Hävettääkö heitä? Kun virastaan erotetut
humalaiset koodeksinkirjoittajat veistävät
heidän runkoonsa kukistamisen
rivot merkit? Ja kuolevatko he pystyyn
niin kuin Gyilkosjärven
ylväät kuusenlatvat?
Vai tuleeko heistäkin hirsipuita -
asiallisia uutisia, joilla huomispäivän 
petos palsamoidaan? Ennustuksia?
Kenties voittajien välkehteleviä
kirveitä koskettava suu?
Entisaikojen "vapudenarpi"?

Turha on enempää ounastella!
Aamunkoitto tuo omat vaivansa...
mutta meidän ei pidä ääneen valittaman!
Nyt on vielä yö puutarhassa
ja yössä
lokakuu.

- Gáspár Nagy -
Valolieriön alla - Viisi unkarilaista runoilijaa (WSOY 2000, suomentaneet ja toimittaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Ihmisyys, yhtä puhdas kuin kukkaset, on...

Ihmisyys, yhtä puhdas kuin kukkaset, on tulevaisuuden ihanne.

Kosmoksen runot voivat olla vain kuiskauksia.

Kukaan ei vältä tähteään; sitä on pakko seurata.

Avioliitossa jokainen on aina vastaparinsa arvoinen.

Se, joka ei vielä itse ole lempeä, kaipaa lempeyden voittoa voimakkaammin - niin kuin asiaa, jonka voitosta hän on epävarma ja jolla on monta vihollista hänessä itsessään.

Nerokkain on taipuisin ja taipumattomin.

Kaiken sairaan ympärille kuu kutoo verkoaan, kunes täysikuu tulee ja noutaa sen jonain kauniina yönä.

Todella syrjäytyneitä ja vajonneita ovat vain alhaisesti toimineet ihmiset.

Ei ole välttämätöntä rukoilla; voi katsoa tähtiä ja tuntea halua vajota maahan sanattomaan palvontaan.


- Edith Södergran -

Edith Södergran - Kaikkiin neljään tuuleen (Into 2013, suomennos Hilja Mörsäri)

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Syyskuun kahdeksas

Tänään, tämä päivä oli täysi malja,
tänään, tämä päivä oli suunnaton aalto,
tämä päivä oli koko maailma.

Tänään myrskyävä meri
kohotti meidät yhdellä suudelmalla 
niin korkealle että salaman valo 
sai meidät vapisemaan
ja me laskeuduimme, arastellen,
ja vajosimme syvyyteen toisistamme erkanematta.

Tänä päivänä ruumiimme avautuivat
ja kasvoivat maailman ääreen saakka
ja kiertyivät suleaen
yhdeksi ainoaksi vahapisaraksi
tai meteoriksi.

Sinun ja minun välille avautui uusi ovi
ja joku, vielä kasvoton,
odotti meitä sen takana.

- Pablo Neruda -
Kapteenin laulut (Los versos del Capitán, WSOY 2008, suomennos Pentti Saaritsa)

perjantai 30. elokuuta 2013

Kuinka voit katsella Nevaa ja lähteä...

Kuinka voit katsella Nevaa
ja lähteä silloille vaeltamaan?
Siitä asti kun uniini ilmestyit,
minut surulliseksi mainitaan.
Terävät mustien enkelten siivet,
viimeinen tuomio ovella,
ja karmiininpunaiset nuotiot
kukkivat ruusuina lumessa.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola)
kuva Sanna Ahonen

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Nämä ovat kenties viimeiset ruusut...

Nämä ovat kenties viimeiset ruusut:
siksi leikkasin ne puutarhassa;
halusin asettaa kesän viimeiset 
aarteet sinun pöydällesi,
niin että suuret, hehkuvat kynttelikköpäät
voisivat valaista meidän 
vuosiamme ja pyöveliöitämme,
kun nukkainen pikku perhonen
ja viluinen leppäkerttu 
suristen lentävät sinun huoneeseesi.
Ulkona, rautaruhotaivaan alla,
heinäsirkka jo turhaan virittelee
pahaenteisiä soolosonaattejaan: jokainen päivä,
jokainen tunti on meitä vastaan.
Poppelipuun vihreä hurmiotorni kaatuu
kumoon, mutta sinä et ole yksin,
minä, laulava täysikuu, odotan ikkunassasi.

- József Tornai -
Valolierion alla (WSOY 2000, suomentaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Minttuli

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Sukellan uneen ja näen että...

Sukellan uneen
ja näen että sinä
oman valveesi rannalta 
sukellat samaa unta
luokseni

- Sirkka Selja -
Aurinko on tallella (WSOY 1988)
kuva Tuure

perjantai 2. elokuuta 2013

Ihana lukijani Sanna lähetti minulle sähköpostia koskien...

Ihana lukijani Sanna lähetti minulle sähköpostia koskien minun omia runojani eli Leena Lumi's Poems. Minä en yhtään yritä olla runoilija, mutta niitä on vain jostain teinivuosista asti pullahdellut ja onhan niitä tietty myös julkaistu siellä sun täällä, mutta vaikka runoja on kai jo satoja, en itse siedä omistani enää ehkä kuin jotain kymmentä...about.

Pyysin Sannalta lupaa saada julkaista hänen tekstinsä, jonka halusin säilyttää puhekielisenä ja hän sitten siihen 'pitkin hampain' suostui. Taidamme molemmat olla teksteissä pilkkujen lähestyjiä, mutta joskus on kiva antaa vain palaa:

"Jätän ovet auki.." siis on mun suosikkini. Kielikuvat on muhun vetoavat, osuu ja uppoaa. Mutta kun ajattelen sun taustaa sen kirjoittamiseen ja tämän toisen runon ihailijan tilannetta, niin mä en koe sitä niin traagisena, niin surullisena. Mä koen sen enemmänkin suloisen kirpeänä, miellyttävänä melankoliana. Ja eroottisena.  En tiedä oliko se kirjoittajan tarkoitus?;) Just sitä. Kaunista melankoliaa, jossa mustarastaan huilu ei enää soi...

Toinen suokkarini
 "Aika huuhtoo ylitsemme.." Runo on itsessään kuin varjoissa, muistojen usvaa. Kaunista, herkkää, vähän hämärää, hieman jo hiljentynyt. Jopa 'ravittuna, hurskaiden kauhuna' on jo vähän siellä jossain, muistoissa. Mutta sitten viimeinen lause tuo siihen tyyliin muutoksen, ihanan vitalisuuden, voiman, preesenssin, sitä uhmakasta uskoa ja voimaa mitä nuoruudessa on. 

"Poeticus Actae" Siinähän on melkeenpä kaikki! Runossa on paljon hienoja yhdistelmiä kuten vaikka viiltää haavoja toivon kohduksi, ahneet haavat jne.jne. Ja lopussa kaiken valtaa luovuus ja runous!

"Itse elämä kastoi minut uudeksi.." kuuluu mun suosikkeihini myös. Kielikuvat, ajatus: sehän on kuin mulle kirjoitettu!:) Kuulen kyllä sieltä Leena Lumin sanojen takaa Edith Södergranin kaiun. En tiedä onko se tarkoituksellista vai ei, mutta minusta E.S. on siinä runossa vahvasti. Mutta sehän ei haittaa, onhan Edith meidän kaikkien runotyttöjen ylipapitar!:) Varmaakin sekä Edith Södergran että Katri Vala ovat vaikuttaneet paljon siihen miten kirjoitan...vain omassa suosikissani Hämärä sytytä pimeän valo olen minä kuin irti. Olemmehan kaiken lukemamme summa. 

Melko erilaisena runoista erottuu "Kamelimies". Se ei kosketa mua mitenkään syvältä henkilökohtaisesti, mutta tykkään siitä, siinä on kiva rytmi, kivasti tavuttuva, kova sana 'kamelimies". Tulee olo, että kamelimies on joku kamelikaravaanin johtaja, jonkinlainen käskyttäjä siis ja nyt sitten se kääntyykin ja runoilija käskyttää: "Kamelimies!" Voin jo  kuvitella miten lausuisin tämän runon ääneen.

"Autiossa maassa" on Kamelimiehen sisarusruno. (onko?) On. Autiomaa ja kamelimies vie samoille seuduille ja samoihin mielikuviin. Runojen rakenteetkin on paljon samanlaiset. Tämä on paljon pehmeämpi, surullisempi. Itse tykästyin enemmän (ehkä hakkaavarytmisempään) Kamelimieheen.


Se että itse pidät eniten "Hämärä sytytä pimeän valo" -runosta, ei yllätä mua. Sehän henkii kaikkea sitä mitä olet blogissasi kertonut kaipaavasi ja tarvitsevasi, ainakin aika ajoin. "haluan olla yksin sisässäni, olen kuollakseni kyllästynyt
tähän kirkkauden julkeaan lähentelyyn"  Mä tykkään siitä tosi paljon. Siis ihan tunnelmaltaan, ajatuksiltaan. Mutta se on myös ihan runorunona hieno, ehkä yks parhaimpia näistä mitä sulta luin.

Sitten nousi joitain yksittäisiä, kerrassaan upeita lauseita. Tai ainakin minusta upeita lauseita. Mm.  "Mitä millään on väliä, kun jäljellä on yösukellus", "sieltä iholle verigladiolukset nousi","Askeleet kaduilla sinne, tänne/iho ihoon, ranne, jänne", "Olen täydenkuun morsian./Alasti vaellan puutarhassani kuun hyväiltävänä" (Edith taas vilkuttaa!;)) Nimitän omia runojani tietyltä kaudelta luontoeroottisiksi runoiksi ja jo nuo sanat kertovat, mistä ammennan.

"Usvassa kulkee päivän iho" on ihana!

Tällaista postia on kiva saada ja myös julkaista. Tajuta, että joku ihan oikeasti on niin kiinnstunut runoista ja runoistani. Sannalla on runoanalyysi paljon paremmassa otteessa kuin minulla: Minä vain rakastan runoja, mutta olen huono analysoimaan tunnetiloja, joita katson runojen olevan. Ehkä en osaa mennä niistä tarpeeksi kauas...

Usvassa kulkee päivän iho on Opuscolon ja minun yhteistyö, mutta juuri tuo upea lause on nimenomaan Opuscolon! Mä muistan sun mustikkasuun, on myös eräänlainen yhteistyö eli minä kirjoitin siihen ekan säkeistön ja sitten eräs vuosikymmenien takaa kirjoitti siihen kuin vastauksen. Runovuorolaulua!

Jätän ovet auki kosketti erästä kirjailijaa niin, että kun runo julkaistiin lehdessä, hän soitti minulle kyynelehtien ja kiitti siitä. Se runo soitti jotain kieltä juuri hänessä, hänen elämässään. 

Kiitos Sanna, kiitos muut runoihin hullaantuneet lukijani♥

rakkaudesta runoihin
Leena Lumi

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Jätän ovet auki puutarhani tuoksuille...

Jätän ovet auki puutarhani tuoksuille, yölle, muistoille, yöperhosille...tulla

hellänä, valmiina, alastomana...kudon yön seittiä, vaellan huoneissani
muisto muistolta, henkäys henkäykseltä, tuoksu tuoksulta

vaahtoa kuolleen meren sienessä, yön sylkeä reidelläni, iiristen tuoksua...

mustarastas ei enää laula

on yöperhosten aika, kiitäjien kiima, yöseitin liima, valkean rungon piina...

ah! sinä tulit!

Miksi kyyneleet?

- Leena Lumi -

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Ilta

Musiikki helisi puutarhassa
sanomattoman surullisesti.
Jäämurskassa tuoreet osterit
mereltä tuoksuivat kirpeästi.

Hän hipaisi pukuani ja sanoi:
"Olen uskollinen ystävä!"
Hänen käsiensä kosketus
on hyväilystä etäällä...

Noin silitetään lintua, kissaa,
noin katsellaan hoikkaa ratsastajaa.
Kullanvaaleiden ripsien alla
tyynessä katseessa naurua.

Viulujen alakuloiset äänet
laulavat usvan noustessa:
"Kiitä taivasta, olethan vihdoin
kahden rakkaasi seurassa."

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (Tammi 2008, suomennos Marja-Leena Mikkola)
kuva Päivi Koivuranta

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Puutarha

Tälle helvetille,
tälle houreelle, anna
minulle minun elämäni
lopulla puutarha.

Elämäni lopulla,
vanhojen houreitten:
työvuosien, kyttyräselkäisten
vuosieni vuoksi...

koiran kohtaloisen
elämäni lopulla, anna
aarre: vuosista kuumista
viileä puutarha...

karkurille tälle, anna
minulle minun puutarha:
ei kasvoja siellä, yksiäkään,
ei sielun sielua, siellä!

Puutarha: eikä sipsutus!
puutarha: eikä silmäys!
puutarha: eikä naurahdus!
puutarha: eikä vihellys!

Minulle minun puutarha anna:
ei korvan korvaa, siellä
ei tuoksua tuoksun!
ei sielua, yhtäkään!

Minulle sano: jo riittää piina, tässä sinulle
puutarha yksinäinen, kuin sinä itse.
(Mutta sinne edes Itse älä jää!)
puutarha, yksinäinen, kuin Minä itse.

Puutarha sellainen minulle minun elämäni lopulla anna...
Se puutarha, kenties, on maailma tuleva?
Se minulle elämäni lopulla 
anteeksi annoksi sieluni anna.

- Marina Tšvetajeva -
Valitut runot (Pulvis&Umbra, suomennos Liisa Viitanen, Sergei Tšerašov ja Hannu Helin)

torstai 27. kesäkuuta 2013

Minulla on eräs hymy: huulet tuskin...

Minulla on eräs hymy:
huulet tuskin värähtävät.
Se on rakkaudestani syntyisin.
Säästän sen sinua varten.

Mitä siitä, jos olet julkea, julma,
jos rakastat muitakin naisia.
Edessäni on kultainen alttari,
harmaasilmäinen sulhanen vierelläni.

- Anna Ahmatova -
Valitut runot (Tammi 2006, suomennos Marja-Leena Mikkola)
kuva Albert Edelfelt/ Virginie

torstai 20. kesäkuuta 2013

Suudelma otsallesi pyyhkii pois...

Suudelma otsallesi pyyhkii pois huolet.
Otsaasi suutelen.

Silmien suutelu poistaa unettomuuden.
Suutelen silmiäsi.

Suudelma huulille sammuttaa janon.
Huuliasi suutelen.

Suudelma otsalle pyyhkii pois muistot.
Otsaasi suutelen.

- Marina Tsvetajeva -
Valitut runot (Pulvis&Umbra 1997, suomennos Liisa Viitanen, Sergei Tšerašov ja Hannu Helin)

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Taukoamatta se kulkee ohitse tankojen, silmät niin...

Taukoamatta se kulkee ohitse tankojen,
silmät niin väsyneinä - katse häilyen
kuin olisi olemassa vain tuhat tankoa
ja takaa tangon tuhannen puuttuisi maailma.

Askeleet vahvat, notkeat - käyntinsä pehmeää,
kun pienimmistä pieninintä se kiertää ympyrää.
Kuin tanssisi voimaa antain ympäri keskiön sen,
jonka sisällä puudutettuna viruu Tahto tahtojen.

Joskus avautuu äänettömästi verho pupillin,
tuon tuokion aikana kuva sisään pääseekin.
Kiirii jäsenten läpi aavistus valppaudesta, eloisasta,
kunnes se - sydämen kohdalla - lakkaa olemasta.

- Rainer Maria Rilke -
Tahto tahtojen / Der Grosse Wille (Like 2004, suomennos Eve Rehn)
kuva Unelma

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kahden kanssasi illalla...

Kahden kanssasi illalla
Kaarlen sillalla.
Taivas itkee kuin viimeistä päivää,
syömmeni vailla on huolen häivää.
Rakkaani ylväästi livressä kulkee
ja kohta minut hellästi syliinsä sulkee.
Jatkamme tanssia lävitse illan
kunnes saavumme portille sillan.
Sen kello on pysähtynyt
aikamme on siis tässä ja nyt.

- Anne Kaiterniemi -

lauantai 25. toukokuuta 2013

Metsän vaalea tytär

Eikö juuri eilen
metsän vaalea tytär viettänyt häitään,
ja kaikki iloinneet?
Hän oli kevyt lintu ja kirkas lähde,
hän oli salainen polku ja naurava pensas,
hän oli päihtynyt ja uskalias kesäyö.
Hän oli julkea ja nauroi määrättömästi,
sillä hän oli metsän vaalea tytär;
hän oli lainannut käeltä soittimen
ja hän kulki soitellen järveltä järvelle.
Kun metsän vaalea tytär vietti häitään,
ei ollut maan päällä yhtään onnetonta:
metsän vaalea tytär on päässyt ikävästä,
hän on vaalea ja tyynnyttää kaikki unet,
hän on kalpea ja herättää kaikki himot.
Kun metsän vaalea tytär vietti häitään,
seisoivat kuuset niin tyytyväisinä hiekkatörmällä
ja männyt niin ylpeinä jyrkänteellä,
ja pienillä kukilla oli valkoiset kaulukset kullakin.
Silloin varisutti metsä siemenensä ihmisten sydämiin,
kimmeltäviä järviä ui heidän silmissään,
ja valkoiset perhoset liehuivat lakkaamatta ohi.

- Edith Södergran -
kuva Sanna Ahonen

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Toukokuulta

Sinihimmeä ilta,
meren häipyvä kuvastin, -
häikäisten nousevat vaahterat
kultaisia kukkia täynnä!

Kuka maalannut lie,
kuka mestari,
tämän elävän, kukkivan toukokuun,
nämä iltojen kultaiset terälehdet,
pian varisevat,
sinihimmeää taustaa vasten
katoavaisuuden -?

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1951)

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Ankara aikakausi käänsi minut kuin joen. Elämäni...

Ankara aikakausi käänsi minut
kuin joen.
Elämäni vaihdettiin. Se virtasi 
toiseen uomaan, omani ohitse,
enkä nyt rantojani tunne.
Oi kuinka monesta näytöksestä jäinkään pois,
kuinka monesti väliverho nousi ilman minua
ja laski taas. Kuinka monia ystäviä
en kertaakaan elämässä kohdannut,
ja kuinka monen kaupungin ääriviiva
olisi nostanut kyyneleet silmiini,
kun nyt tunnen vain yhden kaupungin
ja löydän sen unessa hapuillenkin.
Ja kuinka monet runot jäivät kirjoittamatta,
ja niiden äänetön kuoro minut ympäröi
ja ehkä vielä joskus minut tukehduttaa...
Minulle ovat tuttuja alut ja loput
ja elämä lopun jälkeen, ja vielä jokin,
jota ei nyt ole tarvis muistella.

Ja joku toinen nainen anasti 
minun ainokaisen paikkani
ja laillistakin laillisemman nimeni
ja jätti minulle vain liikanimen,
josta tein varmasti kaiken minkä pystyin.
Voi että en pääse edes omaan hautaani.

Mutta joskus kevään villi vihuri
tai sattumalta nähty sana kirjan sivulla
tai jonkun hymy äkkiarvaamatta vetää
minut tuohon elämään, jota ei ollut.
Sinä vuonna olisi tapahtunut sitä,
tänä vuonna tätä: olisin matkustellut,
nähnyt, pohtinut ja muistellut,
siirtynyt uuteen rakkauteen kuin peiliin,
mielessä tympeä tieto pettämisestä
ja rypystä, jota ei vielä eilen ollut...
Mutta jos sieltä jostain katselisin
nykyistä elämääni, tietäisin vihdoin,
mitä on kateus...

- Anna Ahmatova -
Valitut runot (Tammi 2008, suomennos Marja-Leena Mikkola)

torstai 11. huhtikuuta 2013

Riemuitseva rakkaudentunnustus


Katso, minä tulen tiellesi kuin päivännousu
ja heitän rakkauteni syliisi.
Se putoaa yllesi kuin ruususade,
se ympäröi sinua kuin sykähdyttävä auringonpaiste.

Oi armas, et sinä voi rakkaudelleni mitään.
Heitä se pois, tallaa se jalkoihisi,
pakene sen alta maailman ääriin,
kaikkialle on se seuraava sinua.
Suurena, ihanana, riemuitsevana
on se ympäröivä sinut, minne kuljetkin.
Ja minun ääretön onneni on tekevä sinutkin onnelliseksi.

Etkö näe, että olen saanut armon korkeimman silmissä,
että tiet ovat avautuneet minulle äärettömyyksiä kohti?
Etkö ymmärrä, että siksi nyt seison edessäsi pystypäin
ja ylpeänä ja riemuitsevana huudan sinulle ihanan tunnustukseni:
Minä rakastan, rakastan sinua!

- Saima Harmaja -
Kootut runot (WSOY 1966)

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Nuoruus

Minä olin niin nuori ja kiihkeä,
miten saattaa kaivatakaan
se nuoruus, jolla on nälkä
ja turmelus suonissaan.
Ja punaiset lyhdyt loisti
ja viulut ja saksofonit soi,
bulevardien liekkimerta
kadun asfalttipinta joi.

Minä tuijotin yöhön räikeään
käsin, kasvoin palavin.
Yön hurma sai minut vapisemaan
niin että huohotin.
Kadun liekkimeressä loisti
pedonsilmät autojen,
minä olin niin kipeän nuori
ja yksinäinen.

Minä itkin joskus salaa,
kuten nuoruus itkeä voi,
kun punaiset lyhdyt loisti,
ja viulut ja saksofonit soi.
Yön suurissa tanssisaleissa
hien tuoksu ja puuterin
oli sairaan kiihkeä niinkuin
minun sielunikin.

Minä olin niin nuori ja kiihkeä
ja kuumasilmäinen.
Bulevardeilla kiilsivät katseet
silmien maalattujen.
Kipein, ihanin nuoruuteni,
- niin katkerana nään -
miten hukkui se pimeän hotellin
porraskäytävään.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja (WSOY 2003)

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ei mitään

Ole rauhassa, lapseni, ei ole olemassa mitään,
ja kaikki on niinkuin näet: metsä, savu ja pakenevat 
                                            kiskot.
Jossakin kaukana täältä, etäisessä maassa
on sinisempi taivas ja ruusujen peittämä muuri
tai palmu ja leudompi tuuli -
ja siinä kaikki.
Ei ole mitään muuta kuin lumi kuusen oksalla.
Ei ole mitään, mitä voisi suudella lämpimin huulin,
ja kaikki huulet jäähtyvät ajan mittaan.

Mutta sanot, lapsi, että sydämesi on väkevä
ja että turha elämä on kuolemaa vähemmän.
Mitä sinä tahdot kuolemasta? Tunnetko hänen
                                      vaatteittensa inhan löyhkän,
eikä ole mitään tympäisevämpää kuin kuolema oman käden kautta.
Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka 
                                      ovat sairautta täynnä,
ja ahtaita ikävän vuosia
niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii.

- Edith Södergran -
Runoja (Dikter, WSOY 1969, suomennos Uuno Kailas)
kuva Jael

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Asetelma

Sinä olet yhä täällä
unikon siemenkotia lyijykyniesi joukossa - lohduksi
kuusenoksia kaapin päällä,
löytyy myös kimppu lumikelloja,
niin että voit valita: joulu tai kevät.
Myös viinilasit ovat täällä.
Joskus et huomaa edes lumisadetta, 
joskus sataa vettä pöydällesi.
Yhdentekevää, kevät tulee kaikesta huolimatta,
et saa silmiäsi irti pienistä ruohonkorsista, vihertävistä,
ja tunnistat itsesi kaikissa puissa:
ne kuihtuvat ja puhkeavat eloon yhä uudelleen -
voi sinua, sillä kaikki kukkii
ja sinä olet kerjäläinen ja ne näkevät sinut
tuhatkertaisessa loistossa.
Ja rastaat, pääskyt ja mehiläiset tulevat,
luo silmäsi maahan syreenisadekuurossa,
sinähän tiedät: olet lyijynraskas
tässä tuoksussa, lepattavassa.
Sillä kevät on juuri sellainen, et voi
muuta muistaa et sanoa,
vaikka hyvä olisi valikoida
niin kuin nainen kokeilee hattuja,
yhtä toisensa jälkeen.
Olisi hyvä torjua tuo kohtalo,
murskata synkkä, ankara patsas,
heilahtaa ja pyöriä loiton,
kaivatun musiikin tahtiin.
Mutta sinulla ei ole muuta musiikkia, olet yhä täällä -
ja mustien harsojen takaa
nousee kukkameri kuin kohtalo.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomentaneet ja toimittaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorzky)
kuva Allu

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Seison tuulessa ja paimennan avointa ikkunaa...

Seison tuulessa ja paimennan avointa ikkunaa
mihin pois lähelle hukkui katse

Joku nukkuu ja kaiken liike on lepo
Kun tuuli ei ole tässä käy mehiläisen tai etäisen lumimyrskyn ääni
päiviä täällä alan unohtaa mitä pyytäisin
kaiken hän jätti jälkeensä
                     tämän illan minut
ja lumiset päivät ja kesät ja syksyt.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Anne

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tulevatko taasen ajatukset kuin...

Tulevatko taasen ajatukset
kuin ilkeät, mustat linnut
sinun sydämeesi, sankari?

Sulje rakastetut silmäsi!
Seison vuoteesi vierellä vartioiden.
Olen kiinnittänyt tähdet sormieni päihin,
kuun kultaisen lyhdyn
himmennän hunnullani
levätäksesi ihanasti
minun maassani.

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)
kuva Tuure

torstai 21. helmikuuta 2013

Piilosurua

honey
onko suru puserossa?

no tule tänne
niin otetaan se pois

ja ihan varmuuden vuoksi
vielä housutkin

- Leena Yliportimo -
Rakkaus on pyöreä (2013)

torstai 14. helmikuuta 2013

Sovinto

Joskus jostakin syystä
elämässä vain käy niin.
Että yhtäkkiä ystävä 
kääntää sinulle selkänsä.
Ei vastaa koskaan kirjeeseen
jossa kyselet syytä ja pyydät anteeksi
jos tahattomasti, tarkoittamatta
olet sanoillasi
satuttanut.

Sitten aika tekee tehtävänsä,
haalistaa räikeyden,
laimentaa kitkeryyden,
puhaltaa pahan pois.
Ja kun vuosien jälkeen
taas tapaatte
olette valmiita
käymään läpi kaiken.

Näette selvemmin,
kuulette uusin korvin
ja melkein kuin itsestään
etsiytyy käsi käteen
suloisen sovinnon merkiksi.


- Sinikka Svärd -
Kerron sinulle ystävyydestä (Minerva 2009)
kuva Pirkko-Liisa Surojegin/ Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012)

perjantai 8. helmikuuta 2013

Polttava pakkanen ja liekeissä...

Polttava pakkanen ja liekeissä kuu! Hanki helisee, puut 
halkeavat parahdellen; jää kohoaa kuperaksi tuijottamaan
tähtiin. Kiihkeä talvi on tullut, punaiset lyhdyt palavat ja
myrsky repii kaiken alastomaksi. Mikä tapa kuolla ja missä 
vietät ikuisuutesi!

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen-Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Sarppu

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Lumipisara

Kaikkien rajujen hyväilyjen muistot
ovat pudonneet päivien taa.

Mutta kerran 
suutelit hiljaa otsaani
lähtiessäsi luotani
lempeässä lumisateessa.
Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys
niin ihana, niin itkettävä.

Sen hetken muisto
puhkeaa sinisinä iltoina
kuin hiljainen kukka
täynnä särkyvää tuoksua,
ja sydämeni täyttää
vain värisevä hyvyys.

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Eroja

Kävelet lävitseni, mutta en tunne sitä, kasvosi piirtyvät tyynyyni,
mutta en tiedä minkälaisia unia näet. Silmistäsi näen kuinka ikävä
palaa luokseni, varjojen kasvaessa seinille ennen kuin olit 
lähtenytkään. Katselen ikkunastani kunnes kaupunki sammuu ja
valot syttyvät. Ihmisiä on vaikeaa hahmottaa sateisen kadun 
kuvajaisista. On vain varjoja jotka häilyvät väristen, kadoten
jonnekin.

- Ari Kokkonen -
Paperilyhtyjä - Runoilijoiden antologia (Books on Demand 2013)
kuva Heli Vilmi: Hiljaisia tuulia

torstai 10. tammikuuta 2013

Oli kerran...muistatko vielä...

Oli kerran...muistatko vielä
sadun penkit ja puistikon?

Älä pelkää, koske en siihen,
kuut kulkivat,
lunta jo on.

Tuli talvi ja silmäsi kauniit
kuin lammikot jäähän se loi.

Kuut kulkivat vitkaan liian,
suvi tulla ei koskaan voi.

Jo uutimin ikkunat sulje.
On kylmä ja hämärtää.
Lumi peittää puistikon penkit.

Jää hyvästi, rakkaani, jää.

- Oiva Paloheimo -