torstai 31. lokakuuta 2013

Joku viettää yhä lomaa etelässä, lekottaa puutarhassa...

Joku viettää yhä lomaa etelässä,
lekottaa puutarhassa Eedenin.
Täällä on pohjoista - ja ystäväksi
syksyn tänä vuonna valitsin.

Elän kuin vieraassa talossa,
josta näin outoa unta, jossa ehkä kuolinkin,
ja jotain outoa illan raukeudessa
heijastuu salavihkaa peileihin.

Tummien matalain kuusten alla
kanervat suhisevat tuulena.
Kuin veitsi, vanha, rosoinen,
kuun sirpale loistaa himmeänä.

Tänne toin viimeisen pyhän muiston
ei-kohtaamisesta kanssasi -
kylmän, kevyen ja puhtaan liekin
voittona kohtalostani.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (Tammi 2008, suomennos Marja-Leena Mikkola)

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Laakakatajat, haahkat, tyrnit, rahkasammalta...

Laakakatajat, haahkat, tyrnit,
rahkasammalta kasvavat kalliot
vanhan meren kohina.
Vain tämä silmiini kivettyvä
maisema
jää jälkeeni maailmalle,
veteen heitetyn kiven synnyttämä
aaltoilu,
kaarenkestoinen onni, täydellinen.

- Jenni Haukio -
kuva Sarppu

torstai 17. lokakuuta 2013

Kuu kattojen harjoilla kimmeltää. Yön hermot on....

Kuu kattojen harjoilla kimmeltää.
Yön hermot on seittiä lukin.
Himon pantteri nälkähän havahtuu
ja hiipii silkkisin sukin...

Kuu kattojen harjoilla kimmeltää.
Nyt on aika saaliin-ajon.
Lyö silmien hiilet vastakkain
polun hiekalle heittäessä kajon.

Kuu kattojen harjoilla kimmeltää.
Tuli silmien veitsenä viiltyy
läpi seinän, kammioon hulmahtaa,
ja valkeat linnat hiiltyy.

- L.Onerva -
Liekkisydän - Valitut runot (Tammi 2010)
kuva Minttuli

perjantai 11. lokakuuta 2013

Istun tässä, ihmettelen kuinka...

Istun tässä, ihmettelen
kuinka nopeasti aika kuluu:
viinin pinta laskee pullossa,
lumi sulaa, ruoho kuihtuu,
lapset lähtevät maailmalle,
radion konsertti loppuu.
Sinä siinä vierelläni,
ethän mene koskaan pois.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2013)
kuva Iines

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Outo, lokakuinen puutarha

On lokakuu.
Miten oudoksi kuivattu lokakuu!
Aivan kuin minäkin piileskelisin, pakenisin!
Annan Täysikuun ajaa itseni
sumujen ja pilvien riekaleitten lävitse
jotta en olisi kaupungin vanki
kun tartunta kutittaa
tervehdykseen ojennettuja käsiä!
Minun on parempi jäädä tänne.
Pysyä aloillani.
Olla aitaamattomassa puutarhassani
oman itseni agentti, yön salakuuntelija:
montako säikkyä sykintää
ensimmäiseen putoavaan tähteen,
nejänteen kukonlauluun mennessä?

On lokakuu.
Ja aivan kuin rumpujen pärinää
tai saappaiden töminää...
Vaikka vain maanpakoon ajetut kissat 
ja siilit
etsivät itselleen suojaa yhdeksi yöksi
vaikka puissa, puissani
ei ole enää lehden lehteä...
Puut seisovat täällä 
kuin mitkäkin riisutut
luisevat kenraalit
eivätkä tiedä mitä
tulee tapahtumaan ja milloin
seisovat täällä lähellä loppuaan
hedelmänsä menettävän kauhean
kesän mentyä kun kuivuutta puhaltavat
tuulipeitsimiehet
ovat tuoneet mukanaan kaiken kukkuraksi
matojen rosvolauman!
Ovatko he nyt peloissaan?
Hävettääkö heitä? Kun virastaan erotetut
humalaiset koodeksinkirjoittajat veistävät
heidän runkoonsa kukistamisen
rivot merkit? Ja kuolevatko he pystyyn
niin kuin Gyilkosjärven
ylväät kuusenlatvat?
Vai tuleeko heistäkin hirsipuita -
asiallisia uutisia, joilla huomispäivän 
petos palsamoidaan? Ennustuksia?
Kenties voittajien välkehteleviä
kirveitä koskettava suu?
Entisaikojen "vapudenarpi"?

Turha on enempää ounastella!
Aamunkoitto tuo omat vaivansa...
mutta meidän ei pidä ääneen valittaman!
Nyt on vielä yö puutarhassa
ja yössä
lokakuu.

- Gáspár Nagy -
Valolieriön alla - Viisi unkarilaista runoilijaa (WSOY 2000, suomentaneet ja toimittaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)