niittyvillaa, kurkien untuvaa
ja niin olit itsekin
rakastetun käsien jäljiltä
kosteikko
ja kun jonakin päivänä
puhkesi lämmin itku
maanalainen vesi kohosi alhaalta
ja puhkaisi sinuun uuden väylän
ymmärsit että se oli samaa juurta
että elämä alkaa vedestä
henkinenkin, ja sinä halusit kirjoittaa runon
kosteikkojen, kaikenlaisten kosteikkojen puolesta.
- Sirkka Selja -
Pisaroita Iholla (WSOY 1978)
kuva Petri Volanen (Paratiisi, Minerva 2011)
Ihanan koskettava. Tunnetta täysi. Miten joku osaakin asettaa sanansa noin. Nautin täysillä. Kiitos.
VastaaPoistaAnja, eikö. Selja on teiniaikojeni suosikki, jonka olen löytänyt uudelleen.
PoistaTässä on kaikki, kaikki...
♥
Hieno runo, kiitos Leena!<333
VastaaPoistaAili, tämä on: Ole hyvä!
Poista♥
Voi jestas sentään. Tämä oli kuin oma elämä hetkiä taaksepäin...
VastaaPoistaKiitos Leena
Birgitta, juu...sitä juuri.
PoistaOle hyvä.
♥
Oi miten ihana! Kiitos Leena♥
VastaaPoistaHannah, ole hyvä.
Poista♥
Kaunista luettavaa <3 T: Ronja
VastaaPoistaRonja, eikö vain...Suot ovat ihania ja kaikki se tunnelma niissä.
PoistaIhana runo ja kaunis kuva. Kiitos.
VastaaPoistaUnelma, ole hyvä. Minäkin olen niin ihastunut sekä tähän kuvaan, että runoon. Mietin, että pitäisköhän tarjota myös Lumin lukijoille...
Poista