keskiviikko 21. elokuuta 2013

Nämä ovat kenties viimeiset ruusut...

Nämä ovat kenties viimeiset ruusut:
siksi leikkasin ne puutarhassa;
halusin asettaa kesän viimeiset 
aarteet sinun pöydällesi,
niin että suuret, hehkuvat kynttelikköpäät
voisivat valaista meidän 
vuosiamme ja pyöveliöitämme,
kun nukkainen pikku perhonen
ja viluinen leppäkerttu 
suristen lentävät sinun huoneeseesi.
Ulkona, rautaruhotaivaan alla,
heinäsirkka jo turhaan virittelee
pahaenteisiä soolosonaattejaan: jokainen päivä,
jokainen tunti on meitä vastaan.
Poppelipuun vihreä hurmiotorni kaatuu
kumoon, mutta sinä et ole yksin,
minä, laulava täysikuu, odotan ikkunassasi.

- József Tornai -
Valolierion alla (WSOY 2000, suomentaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Minttuli

11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Minttuli, eikö vain. Olen huomannut pitäväni unkarilaisesta runoudesta, mutta ensin se piti löytää kuin vahingossa.

      Poista
  2. Aivan ihana runo ♥
    Jännittävää eilen täydenkuun aikaan lenkillä.
    Komeasti paistoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijastiina, eikö vain.

      Toivottavasti kamera oli mukana;)

      Poista
  3. Runo ja kuva laulavat ihan yhdessä. suloisen kaipuun sanoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisu Marjatta, joskus just yhteen ja toisinaan ei sitten millään;) Kiitos.

      Poista
  4. Sinulle myös runo tai aforismi kuusta. "Yksinäni pimeässä avarassa valvon, ani harvat rakastuvat tähän valohon,unohdettu rhkä ja sydänmeren kalvon,
    mutta minun valoni toisen valo on"

    VastaaPoista