lauantai 31. joulukuuta 2011

UUDENVUODENAATTO

Pian haihtuu olevainen,
ohi kiitävät vuodet kuihtuneet,
tähdet - muka ikuiset - katsovat ilkkuen.

Henkemme ainoastaan
sitä peliä pystyy seuraamaan
tuntematta liikutusta, ivaa, tuskaakaan.

Sille 'ikuinen' ja 'ohimenevä'
on kaikki yhtä - samantekevää.
Mutta sydän puolustautuu
rakkaudesta hehkuen
ja antautuu - ruusu hentoinen,
on loppumaton kuolinhuuto sen
ja päättymätön rakkauden.

- Herman Hesse -
suomennos Eve Rehn

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

ARIMMAN ONNEN HETKI

Arimman onnen hetki lumoava,
sydämen rauha, kaikki sovittava
vain silmänräpäykseen hohtavaan.
Se sävel hennoin, mykkä anojalle,
mi taivaallisen huilunäänen alle
saa kaikki vaivan henget vaipumaan -

On ehkä ilta, lumeen lyhdyt hohtaa,
sun silmäs rakastetun katseen kohtaa -
Oi viivy, viivy, tieto salainen!
Hymyilet - hangen alla meri nukkuu.
Pois syvin hetki täyttyessään hukkuu -
Hymyilet jälleen, läpi kyynelten.

- Saima Harmaja -
Kootut runot (WSOY 1966)
kuva Hanne

maanantai 19. joulukuuta 2011

MINUN RAKASTETTUNI, MINKÄ NIMINEN LIENETKIN...

Minun rakastettuni, minkä niminen lienetkin
aina elämä vyöryy itsensä yli, tungeksii.
Tahtoisin olla yksi, yksinkertainen.
Mutta mitä sitä voi kerroksilleen?
Kaikille nimille, väreille, muistoile,
kun mikään ei haalistu.

Siis pelkkä kaivertamaton nimi, pyydän.
Kuorikaa nimet pois, hiokaa sileiksi,
en halua ketään enää.
En edes itseäni.

- Aila Meriluoto -
Tämä täyteys, tämä paino (WSOY 2011)

torstai 15. joulukuuta 2011

NAINEN KUIN MAKAAVA VENUS, MUINOINEN...

Nainen kuin makaava Venus,
        muinoinen jumalatar.
Pane maata, älä jumalatarta.
Sido kiinni puuhun
        punaisella langalla.

- Aili Nupponen -

perjantai 9. joulukuuta 2011

JÄÄTYVÄ JÄRVI

Tänä yönä jäätyy järvi.
Vesi tuskin liikahtaa.
Kuun valkean paisteen alla
on kuolemanhiljaa maa.
Vain mykässä vartiossa
puut seisovat pimennossa,
puut pitkine varjoineen.
Ja kaukana koira haukkuu.
Se on hirveä koira, se haukkuu
sysimustaan pimeyteen.
- Tänä yönä jäätyy järvi.
Kuu pysähtynyt on.
Pidä kädestäni kiinni,
sinä Tajuamaton.

- Saima Harmaja -
Kootut runot (WSOY 1966)
kuva Birgitta

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

RAKASTUNEET

On niin hiljaista, että kuulemme
eilen lauletun laulun:
"Sinä menet vuorten kautta ja minä laakson..."
Vaikka kuulemmekin - emme usko.

Hymymme ei ole surun naamio,
eikä hyvyytemme uhraus.
Ja jopa enemmän kuin kannattaisi
säälimme heitä jotka eivät rakasta.

Olemme niin hämmästyneitä itsestämme,
että mikä voisi enää hämmästyttää meitä enemmän?
Ei sateenkaari yöllä.
Ei perhonen lumessa.

Ja kun nukahdamme,
näemme unessa eron.
Mutta se on hyvä uni,
mutta se on hyvä uni,
koska me heräämme siitä.

- Wistawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

maanantai 5. joulukuuta 2011

KYSYIN ONNESTA, NE KAIKKI VASTASIVAT...

Kysyin onnesta,
ne kaikki vastasivat eri tavalla.
Hengenmies huitoi kädellään:
Tuonpuoleissa.
Kissa vakuutti:
Uuninpankolla hiirien talossa.
Kalastaja neuvoi:
Ah, se on vene, kun on verkot täynnä.

Onneksi kuuntelin perhosia.
Ne olivat menossa kedolle.

- Mari Mörö -
Paratiisi (Minerva 2011)
kuva Petri Volanen

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

NIIN KUIN ENNEN VANHAAN

Pitkien vuosien jälkeen tapasin erään ihmisen
ENTISESTÄ elämästäni
jollakin tavoin hän yhdisti minut
kirjallisuuteen
me istuimme kahvilan hämärässä
lähellä parlamenttitaloa
sellaisissa paikoissa rakastavaiset
tapailevat toisiaan salaa
ja poliittiset liittolaiset
juovat kahvia ja polttavat tupakkaa
minä kuuntelin Kirjallisuuden uutisia
kuinka sisäpiiriläiset myöntävät palkintoja toisilleen
kuinka palveluksesta saa vastapalveluksen
olin iloinen kun en enää kuulunut heidän joukkoonsa
tuijotin naarmuuntunutta lasia
loppuun pestyn pitsiliinan päällä
ja polttelin tupakkaa niin kuin ennen vanhaan

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Elin Danielson-Gambogi

torstai 24. marraskuuta 2011

EI RAKKAUDESSA VOI OLLA MALTILLINEN. EI KAUNEUDESSA...

Ei rakkaudessa voi olla maltillinen.
Ei kauneudessa, hyvyydessä, ei totuudessa.
Se on kaikki tai sitten
hei, ja näkemiin.

- Mari Mörö -
Paratiisi (Minerva 2011
kuva Petri Volanen

lauantai 19. marraskuuta 2011

ENSIRAKKAUS

Sanovat että ensirakkaus on tärkein.
Se on hyvin romanttista,
mutta niin ei ole minun kohdallani.

Jotain meidän välillämme oli ja ei ollut,
tapahtui ja meni ohitse.

Käteni eivät vapise,
kun niihin osuu joitain pieniä muistoja
ja narulla sidottuja kirjepinkkoja
               - olkoonkin vaikka silkkinyörein sidottuja.

Meidän ainoa tapaamisemme vuosien jälkeen
kahden tuolin keskustelu
kylmän pöydän ääressä.

Muut rakkaudet
hengittävät minussa yhä syvästi.
Tällä ei ole happea edes sen verran, että se voisi henkäistä.

Ja kuitenkin juuri sellaisena kuin se on,
se kykenee siihen mihin ne muut eivät vielä kykene:
unohdettuna,
jopa uniin tulemattomana,
se toteuttaa minut ajatukseen kuolemasta.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

torstai 10. marraskuuta 2011

RAKKAUTTA ENSISILMÄYKSELLÄ

He ovat molemmat vakuuttuneita
että heidät yhdisti äkillinen tunne.
Kaunista on moinen varmuus,
mutta epävarmuus kauniimpaa.

Heistä tuntuu että kun he eivät olleet tutut,
ei mitään tapahtunut heidän välillään.
Mutta mitä sanovat kadut, raput, porraskäytävät
jossa he ehkä ovat kohdanneet jo kauan sitten?

Haluaisin kysyä heiltä,
eivätkö he muista -
ehkä pyöröovessa
joskus kasvokkain?
jokin "Anteeksi" tungoksessa?
"Väärä numero" kuulokkeessa?
         -Mutta tiedän kyllä heidän vastauksensa.
         -Ei, he eivät muista.

He hämmästyisivät kuullessaan
että jo pidemmän aikaa
sattuma on leikkinyt heidän kanssaan.

Se ei vielä ole ollut aivan valmis
muuttumaan heidän kohtalokseen
vaan lähentänyt ja erottanut heitä,
juossut heidän tielleen
ja hihitystään pidätellen
hypännyt sivuun.

Oli merkkejä ja viestejä,
olkoonkin ettei niitä voinut lukea.
Ehkä kolme vuotta sitten
taikka viime tiistaina
lensi tietty koivunlehti
olkapäältä olkapäälle?
Jotain joutui kadoksiin ja löytyi.
Kuka tietää ettei se ollut pallo
lapsuuden pusikossa.

Oli ovenkahvoja ja ovikelloja
joissa kosketus
peitti aikaisemman kosketuksen.
matkalaukut säilytyksessä vierekkäin.
Ehkä jonakin yönä samanlainen uni,
heti heräämisen jälkeen poispyyhkiytynyt.

Jokainen alkuhan
on vain jatkoa jollekin,
ja sattumien kirja
aina puolivälistä auki.

- Wistawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

torstai 3. marraskuuta 2011

Naisen kuva


Hänen on kyettävä miellyttämään.
Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.
Se on helppoa, mahdotonta, vaikeaa, yrittämisen arvoista.
Hänen silmänsä ovat, tarpeen vaatiessa, joskus siniset, joskus harmaat,
mustat, iloiset, syyttä täynnä kyyneleitä.
Hän makaa miehen kanssa kuin olisi kuka muu tahansa,
ainut maailmassa.
Hän synnyttää miehelle neljä lasta, ei yhtään lasta,
yhden lapsen.
Naiivi, mutta pärjää parhaiten.
Heikko, kantaen harteillaan kaiken.
Hänen päänsä ei ole terävä kuin partaveitsi,
siksi hän säilyttää sen.
Hän lukee Jaspersia ja naistenlehtiä.
Hän ei tiedä mikä on ruuvien käyttötarkoitus ja rakentaa sillan.
Nuori, aina nuori, yhä vielä nuori.
Hän pitää kädessään siipeen haavoittunutta kyyhkystä,
kaukomatkaan säästämiään rahoja,
lihaveistä, käärettä ja votkalasia.
Minne hän kiiruhtaa, eikö hän ole väsynyt.
Ei toki, vain hieman, hyvin väsynyt, ei se haittaa.
Joko hän rakastaa miestä, tai sitten hän on itsepäinen.
Myötä, vastamäessä, luoja paratkoon.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

tiistai 1. marraskuuta 2011

EPÄRÖINNIN KYNNYKSELLÄ KYSY KUINKA...

Epäröinnin kynnyksellä
kysy
kuinka paljon rohkeutta
uskallat tänään
jättää käyttämättä?

- Tommy Tabermann -

torstai 27. lokakuuta 2011

RANNALLA USVA HENGITTI SIIVET ITSELLEEN JA...

Rannalla usva hengitti siivet itselleen ja lensi,
muistoni päin. Nyt liukuu sileä selkä kauemmas
ja vie veneen mukanaan. Olen matkalla yön läpi,
yö ei huomaa minua, niin musta.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Iines

torstai 20. lokakuuta 2011

ONNI ONNETTOMUUDESSA

Se saattoi tapahtua.
Sen täytyi tapahtua.
Se tapahtui aiemmin. Myöhemmin. Lähempänä. Kauempana.
Se tapahtui, mutta ei minulle.

Pelastuit, koska olit ensimmäinen.
Pelastuit, koska olit viimeinen.
Koska olit yksin. Koska oli muitakin.
Koska olit vasemmalla. Koska olit oikealla.
Koska lankesi sade. Koska lankesi varjo.
Koska vallitsi aurinkoinen sää.

Onneksi oli metsä.
Onneksi ei ollut puita.
Onneksi oli kisko, koukku, palkki, jarru,
syvennys, mutka, millimetri, sekunti.
Onneksi oljenkorsi kellui vedessä.

Siksi, silti, sen vuoksi, siitä huolimatta.
Entä jos sinulta olisi jäänyt käsi, jalka,
askeleen verran, hiuskarvan verran
yhteensattumasta.

Olet siis ehjin nahoin? Hetkesi ei siis ole vielä koittanut?
Verkko oli yksisilmäinen, ja sinä livahdit silmästä läpi.
En osaa kylliksi ihmetellä, vaieta.
Kuuntele,
kuinka rintani pamppailee sinun sydämesi lyönneistä.

- Wislawa Szymborska -
suomennos Jussi Rossi
Näkymätön silta (Otava 2011)

perjantai 14. lokakuuta 2011

HELÄHTÄÄ VILUN CELESTA. SYYSILTA, SAUNAVASTANKOSTEA, SAKENEE...

Helähtää vilun celesta.

Syysilta, saunavastankostea, sakenee
vihreä hämärä...istun
madonsyömällä laiturilla, yksin, ja sorsapoikue
ui keltaisen ruovikon suojaan,
sen vanavesi ohenee, katoaa, ja järven pinta
on tyyni taas. Kuin platinaa.

Kajahtaa, kaksi laukausta.

Niin kuin airot läjähtävät veteen,
tältä tutulta rannalta
on silmänräpäyksen matka Tuntemattomalle,
veden kalvossa kelluu sininen sulka,
poikue räpiköi pakoon
henkensä hädässä. Äiditön.

Helähtää, vilun celesta.

Istun madon syömällä laiturilla, yksin,
kuuntelen laukauksia kaukaa, haistelen
ruudin ja saunan savuja.
Surun heleys tummuvaa taivasta vasten,
tuuli, liikkumaton. Kuin vaate iholla.

- Arto Meller -
kuva Seijastiina

lauantai 8. lokakuuta 2011

MITEN VOIN YLISTÄÄ AVUJASI KUN SINÄ OLET...

Miten voin ylistää avujasi
kun sinä olet paras osa minusta?
Mitä voin itseäni kehumalla saada itselleni
kun ylistän vain omaani kiittämällä?
Tämän vuoksi, eläkäämme erillään.
Kun rakkaus ei ole enää yksi rakkaus,
voin etäisyyden päästä antaa
tunnustuksen jonka yksin ansaitset.
Poissaolo! Kiduttaisit liikaa,
jollet ikävystymisen kautta minun sallisi
sulostuttaa aikaani kun ajattelen rakkautta,
ja antaisi niin lempeästi muuta miettimistä.
       Näytät näin miten yhdestä saan kaksi
       kun ylistän häntä joka pysyy poissa luotani.

- William Shakespeare -
William Shakespearen sonetit - Nautintojen ajan aarre (Gaudeamus 2010, suomennos Kirsti Simonsuuri)
kuva Gustav Klimt

lauantai 1. lokakuuta 2011

ON IHANAMPAA SINUT MENETTÄÄ KUIN SAADA...

On ihanampaa sinut menettää kuin saada
muu kaikki minkä haluan.
Jään, totta, janoon näännyttävään,
vaan kastetta sain sentään pisaran!

Kaspianmeren ympärillä pelkkää hiekkaa,
ja meri merta on silti.
Ei ilman kuolleita rantojaan
Kaspianmerta olisi.

- Emily Dickinson -
Golgatan kuningatar (Tammi 2004, suomennos Merja Virolainen)

To lose thee - sweeter than to gain
All other hearts I knew.
'Tis true the drought is destitute,
But then, I had the dew!

The Caspian has its realms of sand,
Its other realm of sea.
Without the sterile perquisite,
No Caspian could be.

- Emily Dickinson -
The Complite Poems of Emily Dickinson

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Syyskuun yö

'Muistatko?', kuiskaat läpi vuosikymmenten.
Käteni tutusti vyötärösi ympärillä kuin silloin joskus.
Syyskuun yö ympärillämme kylmänä vaippana,
vaan ei hätää:
Lämmitämme toisiamme.

Vesi on märkää ja mustaa,
eikä hellyyttä kukaan enää pelkää,
vaan kosken lämpimin, hellin huulin sinua poskeen.

Viimeiset sanat, katse, tuoksu...

Minä lähden, mutta palaan
ja kerran vielä: 'hei ja 'hei'.

Ja siinä sinä seisot kuin olet aina seisonut:
odottamassa minua.

Missään ei koske.
Ei satu ollenkaan.
Näin on hyvä.

- Leena Lumi -
kuva Minttuli

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

SINÄ SYKSYNÄ SIINÄ PORTILLA...

Sinä syksynä siinä portilla
silmissä nenä posket huulet.
            Kuka niin katsoi ketä?
Sunnuntaisalaisuus tämä katu auringonvirrassa.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Petriina

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

SINÄ SÄRJIT SYDÄMENI KERRAN. KOSKA RAKASTAN...

Sinä särjit sydämeni kerran.
Koska rakastan sinua,
annan sinulle mahdollisuuden
särkeä se uudelleen.

- Heli Vilmi -
Hiljaisia tuulia (Books on Demand 2011)
kuva Heli Vilmi

torstai 15. syyskuuta 2011

VALKOISET LAKANAT, JONKUN KAUAN SITTEN...

Valkoiset lakanat,
jonkun kauan sitten ompelemat pitsit.

Kauniit.

Avoin ikkuna,
keveän, niin valkoisen hetken suoma
rauha kosketti silloin.

Muistin.

Hiljainen sydän,
kykenevä vain muistoihin.
Täysi tuskaa siitä, mitä oli,
mitä enää ei ole.

Kyyneleet.

- Heli Vilmi -
Hiljaisia tuulia (Books on Demand 2011)
kuva Heli Vilmi

perjantai 9. syyskuuta 2011

SAISINPA NÄHDÄ VILLIÄ UNTA VIEHKOSTA MIEHESTÄ...

Saisinpa nähdä villiä unta
viehkosta miehestä
silmät kuin revontulet
hiukset kuin Mooseksen palava pensas
parta kuin viettelevä poutapilvi

miten palavalla halulla
häntä harrastaisin auringon tulipallon
piiloutuessa horisontin taakse.
Alkuräjähdyksen voimaa ei vähäisempi!

***

Ei, ei kiitos minulle
     härkätaistelijoita
     viitanliehuttajia
     palopuhujia
eikä myöskään sovinistisikoja tai
     machomiehiä!

Minä tarvitsen ainoastaan
     sylissäpitäjän lämpimän
isähahmon
ystävän, veljen, puolustajan ja
maailman parhaan rakastajan.

Mikä lienee hänen nykyosoitteensa?
Tuntuu aina muuttavan asunnosta toiseen.
Koskaan milloinkaan en
häntä tavoita.
Aina hän vetää minua
katalasti huulesta.

***

Unessaan oli nainen
tavannut mustan miehen,
vahvan pitkän rennon
partaisen mustan miehen.

Mies meni naisen syliin
sen helmisimpukkaa etsimään
yksityistä ilojen porttia
omaa paratiisisaartaan.

Mies meni portista sisälle
ratsasti vinhaa vauhtia
ratsu raskaasti vaahdoten.
Vaahtopisarat joella
onnen antoivat molemmille.

Nainen oli vauhkona ilosta
huutanut mustaa miestä!
Herännyt huutoonsa...

Joka päivä ei lintu laula,
ei mustapartainen mies.

- Aili Nupponen -
Elämänpelto (1991)

keskiviikko 31. elokuuta 2011

PURE, MINÄ PYYSIN, PURE MINUN KAULAANI SINUN...

Pure, minä pyysin, pure
minun kaulaani
sinun sielusi kuva,
näytä minulle
kuka sinä olet, piirrä
minun verelläni

Ja sen sinä teit, painoit
kuin loputtoman janoinen eläin
suunsa kirkkaaseen veteen
suusi minun kaulalleni
ja piirsit hampaillasi
siihen oman kuvasi,
Sinut

Sinä teit sen, täytit
tämän toiveen, unelman
kaltaisen, kaipauksen siunaaman

Ja sinä väritit
kuvasi minun kaulallani
saamalla lanteesi
aallon kaltaisella liikkeellä
minut keksimään
ummistetuin silmin
väreille uudet nimet

- Tommy Tabermann -
Eroottiset runot (Gummerus 2009)
kuva Runotalo

tiistai 30. elokuuta 2011

ELOKUUN ILTAPÄIVÄNÄ

Ensimmäinen keltainen lehti,
sydämen ensimmäinen epärytmi
ja nyt tajuat:
päättyy,
huomenna, tänään,
viikkojen tai vuosien kuluttua.
Tulee
se hetki,
jähmettyvät
vedet, suonet.
Ilmassa ja maassa
kivun purppura
sitten etäisyys,
kulta.

- Lassi Nummi -
Vain unen varjo (Otava 1997)

torstai 25. elokuuta 2011

KUKA ON TUO KAUNOTAR ILTANI HÄMYSSÄ?

Kuka on tuo kaunotar iltani hämyssä?
Kaunis on mekkonsa, niin kauniit kutrinsa.
Mistä saapui näkymä niin utuinen, sadunomainen.

Taikuri on tehnyt kuutamon kanssa taikojaan öisin.
Pakkanen on koskettanut kauneuden synnyttämiseksi.

Syntyykö kauneus pimeydestä, tuskasta?

Oi, minä pidän tästä!

Minä rakastan rähjääntynyttä,
repaleista, arpeutunutta omaa itseäni;
elämän kolhimaa, sen puremaa, lähes nielemää.

Olen sellaisena kuin olen rakastettava.
Minulle itselleni kaikkein rakkain.

- Runotalo -

lauantai 20. elokuuta 2011

UNELMA

"Rakkaus tuli..."

ja kaikki muu tuli rakkauden kanssa:
vetten yllä siltojen ihana kaari,
suru, kaipaus ja kuolema.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (WSOY 2003)

perjantai 12. elokuuta 2011

Luultavasti odotan sinua


Alkukesän ruusut
tuovat sinut vielä kauan mieleeni,
ja siihen aikaan, kun kesä alkaa,
on erityinen tuoksujen ja tunteiden seos
jonka vain minä vaistoan,
se on minun sydänkemiaani: akasioiden suru -
jos olen surullinen, se johtuu akasioista. Kauan
sinä lähetät vielä rakkauden pieniä salamoita.
Joskus sinusta tulee auringonpaisteen tuuliratsastaja,
joskus sytyttelet joulukynttilöitä.
Ja joskus taas meloni on suolainen.
Ja sinä katsot minua vielä monta monituista kertaa.
En halua unohtaa enkä liioin muistaa.
On oleva tuhansia pikku hetkiä
jaettuna aamunkoittoihin, päiviin, öihin,
ikävään ja himoon, kaupunkeihin ja kyliin,
keväisiin, syksyihin, kesiin, uneen, valveeseen,
musiikkiin, hiljaisuuteen, auringonpaisteeseen, lumipyryyn,
niin että kaikkea riittäisi pitkiksi vuosiksi.
Miten paljon me leikimme ennen sitä!
Miten kauan odotimme toisiamme, annoimme odottaa toisiamme!
Kivuksi pingotettu himo.
Ja jokainen syleily oli ensimmäinen.
Vasta nyt tiedän sen, viimeisen syleilyn jälkeen.
Mutta jo silloin: jokin lamauttava etäisyys,
jokin suloinen vieraus, jokin pyörryttävä mahdottomuus.
Jo silloin vatsassa vääntelehtivä itku.
Jo silloin, myös silmiesi edessä: poissaolossasi
niin kuin sylissäsi.
Muistojesi evankeliumissa, jo silloin.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Iines

perjantai 5. elokuuta 2011

ON JOTAKIN SAKEAA, YHTENÄISTÄ, POHJAAN JUUTTUNUTTA...

On jotakin sakeaa, yhtenäistä, pohjaan juuttunutta,
joka toistaa numeroaan ja tunnussäveltään.
Huomaa kyllä miten kivet ovat koskettaneet aikaa,
niiden hienossa aineksessa tuntuu iän tuoksu
ja suolan ja unen tuoksu meren saattamassa vedessä.

Minua ympäröi jokin yksi ja sama, yksi ainoa liike:
kun kuuluu sana yö, sen kaikuun iskostuu
mineraalin raskaus, ihon valo:
vehnän, norsunluun, itkun muste,
ikäloput, haalistuneet, yhdenmuotoiset esineet,
nahkaiset, puiset, villaiset,
sulkeutuvat ympärilleni kuin seinät.

Teen äänetöntä työtä, kaartelen itseni yllä
kuin korppi kuoleman yllä, surupukuinen korppi.
Mietiskelen vuodenaikojen avaruuteen, keskukseen
eristäytyneenä, hiljaisen maantieteen ympäröimänä:
taivaalta lankeaa osittainen lämpötila,
sekasortoisten ykseyksien äärimmäinen valtapiiri
kerääntyy yhteen, sulkee minut sisäänsä.

- Pablo Neruda -
Meren ja yön portit (Tammi 1980, suomennos Pentti Saaritsa)
kuva Petriina

torstai 28. heinäkuuta 2011

YÖKIITÄJÄN LENTO PIMEÄSSÄ ON IHMISEN VAELLUS...

Yökiitäjän lento
pimeässä on
ihmisen vaellus

aina hän lepattaa
valoa kohti ja
kärventää siipensä
sokaistuneena

julma aurinkomme
polttavassa rakkaudessaan
lumoaa ja kiehtoo
eksynyttä

***

Aina se livahtaa
käsistä
hetkessä ohitse

olit juuri tavoittamaisillasi
sen ohikiitävän
pysähtymättömän
ikuisuuden
silmänräpäyksen

aavistuksen verran jo
sormesi hipaisivat
sitä
     - tavoittamatonta.

- Aili Nupponen -
kuva Petriina

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

JA KUITENKIN MINÄ SANON, EI OLE KETÄÄN TOISTA...

Ja kuitenkin minä sanon,
ei ole ketään toista tässä kaupungissa. 
Minä kosketan otsaa, olkaa ja kättä.
Minä en kuvittelisi sinuna,
                    se on totta,
kaikki on jo toiseksi kuviteltu.
Sen meri sataa,
                   se on sen tyyni
rannan kaupunki vedessä.
                   Ei kukaan itke yksin,
puun oksaltakin putoaa kyynel.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY, 1979)

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

SINÄ OLET YHÄ TÄÄLLÄ UNIKON SIEMENKOTIA ...

Sinä olet yhä täällä
unikon siemenkotia lyijykyniesi joukossa - lohduksi
kuusenoksia kaapin päällä,
löytyy kimppu lumikelloja,
niin että voit valita: joulu tai kevät.
Myös viinilasit ovat täällä.
Joskus et huomaa edes lumisadetta,
joskus sataa vettä pöydällesi.
Yhdentekevää, kevät tulee kaikesta huolimatta,
et saa silmiäsi irti pienistä ruohonkorsista, vihertävistä,
ja tunnistat itsesi kaikissa puissa:
ne kuihtuvat ja puhkeavat eloon yhä uudelleen -
voi sinua, sillä kaikki kukkii
ja sinä olet kerjäläinen ja ne näkevät sinut
tuhatkertaisessa loistossa.
Ja rastaat, pääskyt ja mehiläiset tulevat,
luo silmäsi maahan syreenisasadekuurossa,
sinähän tiedät: olet lyijynraskas
tässä tuoksussa, lepattavassa.
Sillä kevät on juuri sellainen, et voi
muuta muistaa et sanoa,
vaikka hyvä olisi valikoida
niin kuin nainen kokeilee hattuja,
yhtä toisensa jälkeen.
Olisi hyvä torjua tuo kohtalo,
murskata synkkä, ankara patsas,
heilahtaa ja pyöriä loiton,
kaivatun musiikin tahtiin.
Mutta sinulla ei ole muuta musiikkia, olet yhä täällä -
ja mustien harsojen takaa
nousee kukkameri kuin kohtalo

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011) 
suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky
kuva Runotalo

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

RUUSUN SISIN

Missä on ulkopuoli tähän sisimpään?
Kipu millainen
moiseen palttinaan peitetään?
Mitkä taivaat väikkyvätkään
näiden avointen
ruusujen lähteessä?
Ne niin huolettomina
suovat terälehtien levätä
- lomittain, irtonaisina
kuin ei vapiseva käsi niitä koskaan voisi varistaa.
Nehän tuskin omin avuin koossa pysyvät,
monet täyttyivät jo ja tulvivat
valoon päivien,
jotka täytenä
- täydempänä mailleen laskeutuvat,
kunnes uneksi muuttuu koko kesä,
synnyinsijaksi unelmien.

♥♥♥


Wo ist zu diesem Innen
ein Aussen? Auf welches Weh
legt man solches Linnen?
Welche Himmel spiegeln sich drinnen
in dem Binnensee
dieser offenen Rosen,
dieser sorglosen, sieh:
wie sie lose im Losen
liegen, als könnte nie
eine Zitternde Hand sie verschütten.
Sie können sich selber kaum
halten; viele liessen
sich überfüllen und fliessen
über von Innenraum
in die Tage, die immer
voller und voller sich schliessen,
bis der ganze Sommer ein Zimmer
wird, ein Zimmer in einem Traum.

- Rainer Maria Rilke -
Tahto tahtojen / Der Grosse Wille (Like 2004)
suomennos Eve Rehn

maanantai 4. heinäkuuta 2011

NYT KUN EN ENÄÄ RAKASTA SINUA RUNOISSANI ON...

Nyt kun en enää rakasta sinua
runoissani on vähemmän toukokuun päiviä
vähemmän syreeneitä
eivätkä kylän kadut enää haukottele
orvokin tuoksusta päihtyneinä
vähemmän on lunta, tuulta ja merta
niin kuin kaikki vuodenajat
menisivät yhdessä ohi
myös runoni muuttuu paljaaksi, harmaantuu
nyt kun en enää rakasta sinua
en rakasta edes lapsuuttani
vaikka niin hyvä olisi piiloutua siihen
juosta kesästä kesään
poppelipuulta poppelipuulle
jotta voisin näyttää sinut
kirkossa leikkivälle pikkutytölle
niin pienelle
että hän melkein hukkui
vastapuituun viljaan
nyt kun en enää rakasta sinua
kiinni puristetut leuat
sulkeutuvat lapsen nyyhkytyksen ympärille
lapsen haavoilla kahdenkymmenen vuoden kultapöly
isoäidin petuniat ovat orpoja
ja vaikka japanilaiset kanat
asettuvat yöksi hapankirsikkapuun oksalle
en piittaa edes niistä
tahmeita, haaveksivia päiviä pääksytysten
minulla ei ole enää mitään tekemistä
minua ei enäää jännitä en pidä kiirettä
en enää asetu raekuuroon taputtamaan käsiä
maassa on nyt yksi noita vähemmän
yksi haltijatar vähemmän
linnut lentävät kauas minun luotani
en passita niitä enää sinun luoksesi
nyt kun en enää rakasta sinua
en halua kirjoittaa runoja
haluan keksiä uusia sanoja
uusia vuodenaikoja, uusia kukkia, uusia jokia
haluan antaa uudet nimet kaikille
sillä entiset tekevät kipeää
nyt kun en enää rakasta sinua
maanosa jossa olin elänyt sinun kanssasi
uhkaa minua alati
niin kuin tulivuori valmiina purkautumaan
maanosa jossa en ole tarvinnut muiden kesää
muiden leipää, muiden kädenlyöntejä
maanosa, jossa olin askeetti otsasi valossa.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

SUVIMAISEMA: LAHDENTYVEN, SAUNARANTA JA...

Suvimaisema:

lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männikön tuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku.
Isä hei!

- Lauri Viita -

perjantai 24. kesäkuuta 2011

YHÄ LEIKKI LAPSET TUOLLA. MUT KATSO, LAHDEN PUOLLA JO...

Yhä leikkii lapset tuolla.
Mut katso, lahden puolla
jo purjeita riisutaan.

Häly hiljeni jo crescendo.
Soi äänetön diminuendo.

Nyt yhtyy viulullaan
meren välke, ruskon kulta,
sini taivaan, tuoksut, multa
suviyön Finlandiaan.

- Lauri Pohjanpää -

perjantai 17. kesäkuuta 2011

KUNPA OLISIN VOINUT SEURATA VIERESTÄ VUOSIESI KULKUA KUIN...

Kunpa olisin voinut seurata vierestä
vuosiesi kulkua kuin rypäleiden kasvua
siihen päivään saakka
jona tajusit, että aurinko ja maa
tarkoittivat sinut kivisten käsieni syleilyyn
ja sait viinin laulamaan suonissani
rypäle rypäleeltä.
Tuuli tai hevonen
olisivat eksyessään voineet
johdattaa minut lapsuutesi maille:
olethan joka päivä nähnyt saman taivaan,
tumman talvisen tantereen,
luumupuiden taajan oksiston
ja makeiden hedelmien purppuran.
Meidät erotti vain pari öistä kilometriä,
vain vähäinen välimatka
aamun koittaessa kasteisilla pelloilla,
pelkkä kourallinen multaa,
lasiseinät
joiden läpi emme silloin käyneet,
mutta vaikka elämä sitten järjesti
väliimme kaikki mantereet ja meret,
lähestyimme kuitenkin
vähitellen toisiamme
askel askeleelta,
kun meret oli läpi purjehdittu,
kunnes havaitsin kerran
taivaan leimahtavan liekkiin,
kun hiuksesi hulmusivat valossa:
suudelmasi tartuttivat minuun
villisti lentävän meteorin hehkun,
ja kun liukenit vereeni,
lapsuutemme villiluumun
makeus kihosi kielelleni,
ja puristin sinua rintaani vasten
kuin olisin saanut uuden kosketuksen
elämään, maan kamaraan.

- Pablo Neruda -
Kapteenin laulut (Los versos del Capitán, WSOY 2008, suomennos Jyrki Lappi-Seppälä)

lauantai 11. kesäkuuta 2011

SILMÄNI SAMMUTA MINÄ NÄEN SINUT, KORVANI VISKAA POIS: YHÄ...

Silmäni sammuta: minä näen sinut,
korvani viskaa pois: yhä kuuntelen sinua,
jalkoja vaillakin voin tavoittaa sinut,
suuta vaillakin nimeesi vannoa.
Käteni katkaise, minä sinua halaan,
sydämelläni syleillen luoksesi palaan,
jos sydämeni torjut, aivoni alkavat hakata,
jos aivoni tuhoat tulessa:
minä veressäni säilytän sinut.

- Rainer Maria Rilke -
Hetkien kirja - Runoja vuosilta 1899-1908 (WSOY 1992)
suomennos Anna-Maija Raittila
kuva Jael 

lauantai 4. kesäkuuta 2011

LUVATON LIEKKI SYTTYI SÄVELISTÄ JA KIELSIN...

Luvaton liekki
syttyi sävelistä
ja kielsin sanat
ennen syntymistä.

En jaksa
toisten kylkeen kipunoida.
Jos tähän jään,
niin saanko tässä soida?

- Mirkka Rekola -
 Runot 1954-1978 (WSOY 1979)

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

SUN SILMIÄSI TÄNÄÄN KATSELEN, SA, JONKA HYMYILYSTÄ...

Sun silmiäsi tänään katselen,
sa, jonka hymyilystä löysin kevään,
ja vierellämme iltaan syvenevään
käy vanhan tuskan varjo suloinen,

kuin tuoksu tuomen, aikaa varisseen,
kuin ammoin haavoittuneen linnun lento,
kuin kevätöinen hohde kullanhento,
mi kauan sitten koski sydämeen.

Oi lumousta kivun voitetun!
Kuun sinihunnun näänkö joskus vielä,
niin ettei varjos seuraisi mua tiellä?
Tää muiston pistos koska jättää mun?

Sun sydämeesi katson suruisaan,
sen hämärästä luen: uusi kevät.
Ma tiedän! Perhossiivet helenevät
tomusta perhosien hautuumaan.

Mut, kallis, vielä rintaa haavoittaa
se että hukkui kaikki hellyytemme,
se että koskaan omistaneet emme,
se ettei prinssi saanut prinsessaa.

Me onnen metsään tuntemattomaan,
poloiset, eksyimme kuin kaksi lasta.
Sen syvyydestä, meitä saartavasta,
vei polku pois vain halki tuskan maan.

Kun rannatonna ilta sinertää
koemme murheen: olla viimein vapaa.
Vain tuulen humun siipi hellä tapaa,
vain tuoksun tunnen, mut en kukkaa nää.

Nyt sylis avaa kerran viimeisen!
Maan päällä vielä on se kallein syli.
Kuu paistaa niinkuin ennen olkas yli.
Mua suutele! Vain kerran viimeisen!

- Saima Harmaja -
Kootut runot (WSOY 1966)
kuva Iines

maanantai 23. toukokuuta 2011

AURINKO EI OLE VIELÄ NOUSSUT. PUUTARHA TUOKSUU...

Aurinko ei ole vielä noussut.
Puutarha tuoksuu kasteisena ja uupuneena
kuunvalossa veden partaalla.

Sinä uit siellä.
Näen pääsi välkkyvän kalpeassa valossa,
ja valkean tupakan lemu painaa silmiäni.
Aurinko on kohta täällä.
ja kukat vavahtelevat hiljaisessa odotuksessa.
Vesi sädehtii sinun ruumiisi ympärillä.

Huoneen hämy on täynnä hajuherneiden tuoksua.
Sydämeni taipuu puutarhaa kohden
kuin kastepisarainen kukka
varhaisessa aamussa,
kun aurinko ei vielä ole noussut.

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)

tiistai 17. toukokuuta 2011

Kesäpäivään vertaisinko sinua? Olet suloisempi, tyynempi; tuulenpuuskat...


Kesäpäivään vertaisinko sinua?
Olet suloisempi, tyynempi;
tuulenpuuskat ravistavat nuput toukokuun
ja kesän laina kestää liian lyhyeen.
Joskus taivaan silmä loistaa tulessa
ja kultaotsa peittyy usein pilveen,
ja kauneuttaan kaunis joskus kadottaa,
sattuman tai luonnonkierron riistossa.
Vaan ikikesäsi ei kuihdu koskaan,
ei kadota kauneutta, sinulle kuuluvaa,
ei kuolema voi kerskua että käyt sen varjossa
kun ikuisissa säkeissä liityt aikaan.
     Niin kauan kuin on henki tai silmät nähdä,
     niin kauan tämä elää, elämäsi lähde.

- William Shakespeare -
William Shakespearen Sonetit (suomentanut ja toimittanut Kirsit Simonsuuri, Gaudeamus 2010)

lauantai 7. toukokuuta 2011

LÄHEISYYTESI. IHMISEN LÄMPÖ. KOSKETUKSESI. VOIMA JOKA OLI...

Läheisyytesi. Ihmisen lämpö. Kosketuksesi. Voima joka oli väkevämpi minua. Väkevämpi hyvyyttä, kunniaa, ihmisten maailmaa. Oma voimattomuuteni sai minut nyyhkäisemään. Läheisyytesi sai minut kouraisevasti nyyhkäisemään. Miten olisin voinut luopua sinusta. Kun kohtasimme, kun olimme kahden, kaikki oli taas niin yksinkertaista. Kaikki oli hyvin.
Kuuma tuli läikähti taas sydämeeni ja unohdin kaiken muun pidellessäni häntä sylissäni ja hän oli kuin vaahtoa ja ruusuja sylissäni ja hänen ihmeelliset silmänsä olivat minulle portti paratiisin riemuun.
Niinpä ystävättäreni vei minut omaan huoneeseensa, jossa suutelin häntä kiihkeästi sekoittaen hänet punaiseen kukkaan hänen pöydällään, sillä oikeastaan tarkoitukseni oli suudella tuota kukkaa, koska minut juopuneena valtaa himo suudella kukkia. En kuitenkaan millään tavoin erottanut hänen suutaan tuosta punaisesta kukasta, vaan luulin suutelevani tuota kukkaa, sillä hänen suunsa suli suloisesti suutani vasten eikä hän lainkaan pelännyt.

- Mika Waltari -
Mika Waltarin mietteitä (WSOY 1982)

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Peili ei voi uskotella että vanhenen...


Peili ei voi uskotella että vanhenen
kun olet samanikäinen kuin nuoruus,
vaan kun näen ajan uurteet sinussa,
aavistan: elämäni päättyy kuolemaan.
Sillä kaikki kauneus joka lepää ylläsi
on vain vaate joka verhoaa sydäntäni,
se elää rinnassasi niin kuin omasi minussa.
Miten silloin voisin olla vanhempi kuin sinä?
Voi rakas, pidä siis huolta itsestäsi
niin kuin haluan, en itseni, vaan sinun tähtesi,
ja kannan sydäntäsi, pitelen niin varovasti
kuin hellä hoitaja vaalii vauvaa pahalta.
     Enää et omista sydäntäsi, kun särkyi omani,
     lahjoitit sydämesi, en anna sitä takaisin.

- Wlliam Shakespeare -
William Shakespearen Sonetit (Gaudeamus 2011)
suomennos Kirsti Simonsuuri 

lauantai 30. huhtikuuta 2011

HUHTIKUUN VIIMEINEN ILTA

Hiljainen ilta.
Räystäitten itku on vaiennut,
ja aurinko sukeltautunut pois.
Hämärä - sininen, äänetön -
on upottanut itseensä maisemat.

Tummasta metsästä,
pihkaisen suitsutuksen keskeltä,
ylenee kuu
kuin suuri hämmästynyt kukka
keltaisena ja raikkaana
ja jää helottamaan sinistä taivasta vasten.

Niin kalpeaa ja kuollutta.
Missä viipyvätkään laulut,
joissa soi kevätpurojen raivokas hurmio
ja muttolintujen kirkuva ikävä?
Missä viipyykään aika,
jolloin ruohon liian vihreä veri
näyttää miltei punaiselta?

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)

torstai 28. huhtikuuta 2011

POHJOLAN KEVÄT

Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,
kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,
ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan
sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.
Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa.
Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.
Vanha kuusi valvoo ja muistelee
valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa.

- Edith Södergran -
Kohtaamisia (WSOY 1982)

maanantai 25. huhtikuuta 2011

OLEMISEN RIEMU

Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä.
Olen osa kaikkeuden suurta voimaa,
yksinäinen maailma miljoonien maailmoiden parissa,
niinkuin ensi luokan tähti, joka sammuu viimeksi.
Riemu elää, riemu hengittää, riemu olla olemassa!
Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa pitkin
ja kuunnella yön hiljaista virtaa
ja seisoa vuorella auringossa.
Käyskelen aurinkoa pitkin, seison auringolla,
en tiedä mistään muusta kuin auringosta.
Aika - muuntajatar, aika - hävittäjätär, aika - loihtijatar,
tuletko uusin juonin, tuhansin kavaluuksin tarjoamaan
minulle olemassaolon
niinkuin pienen siemenen, niinkuin merellisen luodon?
Aika - sinä murhaajatar - väisty luotani!
Aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten
ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet,
mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.

- Edith Södergran -
Kohtaamisia (WSOY 1982)

lauantai 16. huhtikuuta 2011

EI ANKEAMPAA TUTTAVAA KUIN HAJOAVA HUHTIKUU. KUN SIIHEN...

Ei ankeampaa tuttavaa
kuin hajoava huhtikuu.
Kun siihen silmä kajoaa
se riisuutuu
se hajoaa.
Se kaiken-paljastuksen kuu
se häpeäänsä sairastaa.
Ei ankeampaa tuttavaa
kuin sielunsairas huhtikuu.

- Aaro Hellaakoski -
Jääpeili
kuva Iines