on ohi nyt: ei väliä sillä mitä odotit ja mitä tuli. Keltaiset
koivut hohtavat pimeässä, menneen kesän haamut,
varmistamassa ettet unohda. Äkkiä sävähtää lävitsesi
ilo: olet vapaa! Pudonneet lehdet kahisevat jaloissasi,
väistelet puita ja naurat täyttä kurkkua. Luoteesta nousee
pilviverho joka peittää tähdet.
- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
Ihan mahtavaa syksyasennetta!
VastaaPoistaKiitos, niin minustakin. Täytyy varmaankin kierrättää tämä vielä ensi tai seuraavalla viikolla myös Lumissa.
VastaaPoistaOi, tämä on hieno.
VastaaPoistaNyt tuuli heiluttaa koivua pihalla ja lehtien kahina kasvaa alati. Nurmella on tikutettuina pudonneita lehtiä ja odotan vain sitä raikasta päivää, jolloin voin sutia niitä jaloillani.
Birgitta, eikö vain.Älä kyllästy, tämän laitan myös Lumin lukijoille.
PoistaMinä taas aivan rakastan haravointia! Siinä menee tunteja ja saa olla hapessa ja sitten keväällä näyttää kivalta heti kun lumi sulaa. Ihan kohta alan jo odottaa ensilunta;-)
Tänään ajattelin talvea. Katselin syksyn värjäämiä lehtiä ja huomasin pohtivani, miten niiden kauneudesta pitäisi osata ammentaa siinä oksissaan, leijailustaan läpi hiljaisen ilman ja maassa iloita marssista haravan varressa. Pian kaiken yllä lepää valkea vaippa. Värien hehku, keltaisen, oranssin, viipyy niin hetken vain pitkän vihreän jälkeen.
VastaaPoistaTinttarus, niinpä...ensilumi pelastaa pimeydeltä, tuo valon, mutta jotenkin pitkitetty syksy olisi niin lohdullista. Pidän tästä ajasta, kun suurin osa lehdistä on vielä puissa, mutta palavat kuin revontulet kaikissa riemun väreissä.
VastaaPoistaKaunista syyskuuta sinulle!