torstai 16. helmikuuta 2017

Sinä olet kuin kuplanen alla jään...


Sinä olet kuin kuplanen alla jään,
joka kierii ja kulkee ja läikkyy.
Sinä olet kuin kummulla kaste yön,
joka kulkijan askelta säikkyy.
Elä pelkää kukkanen kummullas, 
en tule ma ryskävin tuulin,
ja jääsi jos särkeä tahdonkin,
sen särjen ma lämpimin huulin.
Minä otan sun kuplasi kultaisen 
kuin äitini suukko se oisi,
minä juon ne kastehet kauniin yön
kuin ehtoollisviiniä joisin.

- Eino Leino -
Onnen kultaa (Minerva 2017)

lauantai 4. helmikuuta 2017

Ahmatovalle


1.

Oi itkun muusa, muusista suurenmoisin!
Oi valkean yön kantama hedelmä!
Lumimyrskyn - mustan - lähetät Venäjän ylle,
ja itkusi nuoli meidät lävistää.

Ja me säntäämme sivuun, ja kumea: ah! -
satatuhatta kertaa - sinulle vannotaan.
Anna Ahmatova - valtava huokaus - nimi
putoaa syvyyteen nimeämättömään.

Kannamme kruunua, kun saman taivaan alla
samaa maata poljemme kanssasi!
Ja kuolematonna laskeutuu hautaansa se,
jota kuolettavasti haavoitti kohtalosi.

Vapahtajan kirkkautta ylistää sokea,
kupolit liekehtien laulaa Moskova...
Annan sinulle kelloina soivan kaupunkini,
Ahmatova! - ja samalla sydämeni.



2

Kädet ohimoilla seison tässä -
vähät välitän ihmisten juonista! -
Kädet ohimoilla sinua ylistämässä
seison myöhäisen illan ruskossa.

Kuinka hillitön onkaan aalto,
joka kohotti minut harjalleen!
Ylistän - olethan meille ainut -
kuin kuu joka nousee taivaalle!

Kuin korppi lennähdit sydämeeni
ja pilvien muurin lävistit -
sinä kyömynenä - armosi surmaa,
niin kuin surmaa vihasi.

Minun kullanpunaisen Kremlini ylle
ulotit ylösi, ja laulullasi -
sen puhtaalla kauneudella -
kuin vyöllä kuristat kurkkuani.

Olen onnekas! Iltarusko ei koskaan
ole palanut - yhtä puhtaana.
Olen onnekas, kun sain lahjoittaa sinut
ja lähden pois köyhänä,

sinun äänesi - syvyys! synkkyys! -
salpaa henkeni -
juuri minä nimesin sinut
Tsarskoje Selon Muusaksi.



3

Olet saattaja, minä vanki.
Kohtalomme on yhteinen.
Et jää jälkeen. Kulkulupa
meillä samaan tyhjyyteen.

On jo mielentilani tyyni!
On jo katseeni selkeä!
Tuon männyn luo kävelisin -
päästä minut, saattaja!



4.

Peitit auringon korkeudessaan,
tähdet sieppasit kouraasi!
Kunpa voisikin - levälleen ovet -
tulla tuulena luoksesi!

Ja sammaltaa, punastua,
luoda maahan katseensa,
ja kuin anteeksi saava lapsi -
nyyhkäisten vaieta.

- Marina Tsvetajeva -
Ylistys, hiljaa! Valitut runot 1912-1939 (Siltala 2017, suomennos Marja-Leena Mikkola)