KUNPA OLISIN VOINUT SEURATA VIERESTÄ VUOSIESI KULKUA KUIN...

Kunpa olisin voinut seurata vierestä
vuosiesi kulkua kuin rypäleiden kasvua
siihen päivään saakka
jona tajusit, että aurinko ja maa
tarkoittivat sinut kivisten käsieni syleilyyn
ja sait viinin laulamaan suonissani
rypäle rypäleeltä.
Tuuli tai hevonen
olisivat eksyessään voineet
johdattaa minut lapsuutesi maille:
olethan joka päivä nähnyt saman taivaan,
tumman talvisen tantereen,
luumupuiden taajan oksiston
ja makeiden hedelmien purppuran.
Meidät erotti vain pari öistä kilometriä,
vain vähäinen välimatka
aamun koittaessa kasteisilla pelloilla,
pelkkä kourallinen multaa,
lasiseinät
joiden läpi emme silloin käyneet,
mutta vaikka elämä sitten järjesti
väliimme kaikki mantereet ja meret,
lähestyimme kuitenkin
vähitellen toisiamme
askel askeleelta,
kun meret oli läpi purjehdittu,
kunnes havaitsin kerran
taivaan leimahtavan liekkiin,
kun hiuksesi hulmusivat valossa:
suudelmasi tartuttivat minuun
villisti lentävän meteorin hehkun,
ja kun liukenit vereeni,
lapsuutemme villiluumun
makeus kihosi kielelleni,
ja puristin sinua rintaani vasten
kuin olisin saanut uuden kosketuksen
elämään, maan kamaraan.

- Pablo Neruda -
Kapteenin laulut (Los versos del Capitán, WSOY 2008, suomennos Jyrki Lappi-Seppälä)