Syysilta, saunavastankostea, sakenee
vihreä hämärä...istun
madonsyömällä laiturilla, yksin, ja sorsapoikue
ui keltaisen ruovikon suojaan,
sen vanavesi ohenee, katoaa, ja järven pinta
on tyyni taas. Kuin platinaa.
Kajahtaa, kaksi laukausta.
Niin kuin airot läjähtävät veteen,
tältä tutulta rannalta
on silmänräpäyksen matka Tuntemattomalle,
veden kalvossa kelluu sininen sulka,
poikue räpiköi pakoon
henkensä hädässä. Äiditön.
Helähtää, vilun celesta.
Istun madon syömällä laiturilla, yksin,
kuuntelen laukauksia kaukaa, haistelen
ruudin ja saunan savuja.
Surun heleys tummuvaa taivasta vasten,
tuuli, liikkumaton. Kuin vaate iholla.
- Arto Meller -
kuva Seijastiina
dramaattista kuvastoa jollaista Arto mielellään loi ja kuitenkin voimakkaasti piirtyvät kuvat tunnelmasta - vilun ääni taivaallisesta soittimesta tiivistää kuvat.
VastaaPoistaKristian, tumma dramatiikka on minulle mieleen, joten aion ehtiä kirjastoon noutamaan Mellerin runokirjat. Tämän löysin ystäväni blogista.
VastaaPoistaKuvan sorsa on mielestäni surusorsa ja saa kuvastaa, mitä mieltä minä olen sorsien murhaamisesta.
Hui,,, olipa runo, kylmät väreet kulki käsivarsia, surullista. :(
VastaaPoistaArto Melleriltä löytyy.
Säikähdin tuota omaa ottamaani kuvaa, olin unohtanut tuon kuvan.
Kiitos tästä Lumikarpalo ♥
Siijastiina, niin, tästä tulee oikein sisäinen vilu.
VastaaPoistaTämän kuvan yhteydessä oli myös se laiturikuva, jota runo kuin huusi, mutta minusta tämä oli tähän enemmän: yksinäinen surusorsa äärimmäisellä kivellä syvän sieluvilun harmaudessa...
Ole hyvä ja kiitos itsellesi!
♥