Puutarha tuoksuu kasteisena ja uupuneena
kuunvalossa veden partaalla.
Sinä uit siellä.
Näen pääsi välkkyvän kalpeassa valossa,
ja valkean tupakan lemu painaa silmiäni.
Aurinko on kohta täällä.
ja kukat vavahtelevat hiljaisessa odotuksessa.
Vesi sädehtii sinun ruumiisi ympärillä.
Huoneen hämy on täynnä hajuherneiden tuoksua.
Sydämeni taipuu puutarhaa kohden
kuin kastepisarainen kukka
varhaisessa aamussa,
kun aurinko ei vielä ole noussut.
- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)
Onhan sitä erotiikkaa täälläkin:)
VastaaPoistaKiitos Katri ja Leena<3
Aili, no on, on, mutta minä juuri pääsin Unelmalle meilaamasta, että minun piti tehdä sellainen rauhallinen mummopostaus, mutta sinä villiinnytit minut;-) Eikä ollut muuten eka kerta.
VastaaPoistaOle hyvä ja kiitos sinulle!
♥
ai oliko tämä jotenkin villiä;)?
VastaaPoistaminun pääni taipui puutarhan tuoksuun ihan nöyränä..
tää on ihana.
ja onpa runoilija jonka muistopatsaalla on tullut joskus istuttua ja kuunneltua lausuntaa..
Katri Valan puisto Hämeentie ,Vilhovuorenkatu mäellä. Helsinki
Akatherine, ei tämä niin villi, vaan päivä, jolloin näin, mitä taidetta Aili-mummo taas esitteli;-)
VastaaPoistaSatu Koskimies on tehnyt huiman kirjan Hurmion tyttäret, jossa hän kertoo runoilijoista Elina Vaara ja Katri Vala. Vala on aina sytyttänyt minut.
Mikä sattuma! Minä maalaistyttö luin muutama päivä sitten, että Hesassa on Katri Valan puisto.
Tämä runo on aivan ilmeisesti joko kirjoitettu Kivennavan Vienolassa - siellähän Olavi Paavolaisen "johtama" nuorten runoilijoiden joukko kokoontui muutamina kesinä - tai ainakin Vienolan jälkitunnelmissa. Puiston lammikossa uitiin yhdessä alastomina. Tosin Katri ei siihen suostunut, vaan pukeutui häveliäästi suuriin lehtiin.
VastaaPoistaRaili, mikä on se kirja, joka näistä kertoo? Minä olen lukenut sen, mutta ilmeisesti se on ....Hyvänen aika, nyt muistan: Se on Helvi Hämäläisen kirjassa Säädyllinen murhenäytelmä tai sitten Kadotettu puutarha. Näin vuosia unia siitä lammesta ja kuunliljoista. Sitten kun luin Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret käytin sitä lampea siinä mielipuolisessa arvostelussani;-)
VastaaPoistaHe olivat siellä taiteellisen vapaita;-) Mitä vain oli paljon ennen hippiaikaa. Oi, minä olisin niin halunnut elää sen ajan. Kuulun ihan toiseen aikakauteen. Muistan ne alastonuinnit ja kukat, jotka lammen ympärille oli istutettu ja tuoksut ja kuutamon...
Aloitin kuunliljatkin Paavolaisen lammen takia.
Äitini on kotoisin pakkoluovutetusta Karjalasta. Hän lähtee sinne nyt noin 20. kerran ja on mm. vieraana kotitalossaan Valkjärvellä. Aika sitkerää 83 vuotiaalta, joka vuosi sitten selvisi vaikeasta syövästä.
Kunpa saisi lukea uuden ja kiihkeän kirjan noista ajoista. Olihan siellä Yrjö Jylhäkin. Googlaa Leena Lumi ja Yrjö Jylhä...näet jotain uskomatonta;-)
Elina Vaaraa väitettiin rohkeammaksi ja hänellä oli useita avioliittoja, mutta Katrin runot ovat sytyttäneet minut jo nuoresta, eivät Elinan. Hän ei ole minulle riittävän kiinnostava.
Minä muistan näitä lähinnä Katrin, Olavin ja Elina Vaaran (silloin Sirénin) kirjeistä ja tietysti monista muistakin eri lähteistä. Luin valtavasti kaikkea mahdollista, kun tein taustatöitä Runokirjettä varten. Kertailin niitä vähän aikaa sitten Katri Vala -iltaa varten, joka muuten uusitaan Itäkeskuksen kirjastossa 6.9. mikä Helsingin seudulla asuvia saattaa kiinnostaa.
VastaaPoistaKatri Vala oli tosiaan innostava, tulisieluinen ihminen. Kun hän toimi koulunkäyntinsä loputtua kotiopettajana, hän sai myös oppilaansa innostumaan kiihkeästi kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Niinhän hän runoillaankin tekee, nappaa lukijan usein suorastaan hurmioitumisen tilaan, niin vierasta kuin sellainen suomalaiselle onkin. Olavi Paavolainen oli hurmioitumisen taidossa tietysti aikamoinen opettaja ja vaikutti jossain vaiheessa liiankin paljon Katriin.
Raili, jos sinulla on sitä Runokirjettä ylimääräistä kappaletta niin laita minulle! Teen sen mieleläni blogiini.
VastaaPoistaJos muistutat minua ajoissa vaikka sähköpostilleni, joka löytyy Leena Lumin profiilista, minä voin laittaa ajoissa puffin tuosta Katri Vala -illasta. Oi, kunpa olisit ehtinyt tutustua Eveen ja sitten meillä olisi ollut Roihuavat soihdut...
Paavolainenkin kiinnostaa minua ja yritän olla objektiivinen, vaikka Helvi H. onkin minuun vaikuttanut. Tajuan silti, että hän oli armoitettu tulisielu, mutta ei ihan niin kuin Katri. Siis Katrissa pidän kaikesta. Olavista en olisi niin vamra, mutta näitä Paavolaisia tarvitaan...
Olavi vasta ristiriitaisia tunteita herättääkin, hän taisi vetää roolia unissaankin.
VastaaPoistaKatsoin Yrjö Jylhä -bloggauksesi. Katrin ja Yrjön tarina oli suorastaan surullinen, kun sitä luki heidän kirjeistään. Ulkopuolisena lukijana näin selvästi, että nyt Yrjön tunteet jo viilenevät, mutta Katri vain toivoi ehkä uskoikin, juuri niin kuin rakastunut tekee.
Runokirje on jo loppu, mutta olen saamassa itse niitä vielä joitakin kappaleita. Voin lähettää sinulle, sillä saahan niitä kirjastosta luettavakseen jos kiinnostuu.
Raili, minusta tuntuu samalta Olavin sunteen.
VastaaPoistaNo, siinä oli sitä muutakin...eli Rajalasta, joka on minulle syndrooma. Mutta Ailakin jo tietä, miksi en tehnyt sitä P:n kirjaa.
Minua on alkanut kiinnostaa Yrjö Jylhä....'Kaulaltas pölyä puuterin...'
Lähetät vain jos siltä tuntuu. Minulla on enää yksi kappale Even Tahto tahtojen, jossa siis ne Rilken runot sekä saksaksi että suomeksi, Even käännöksinä. Viimiesen pidän itse.
Miten minä en tuota kirjaasi...,mutta aloitin vasta 2009 ja energiani meni kustantamoiden kanssa ja sitten kirjat. Tein sinä vuonna 140 kirjaa.
Saanhan minäkin sen kirjastosta, joten jos hiukankaan tuntuu, että on lähempiä kuin minä, sitten et lähetä.
Olen muuten valittanut kustantamoille, kun eivät ota uusia painoksia vanhoista kirjoista ja sinnhan ei ole vielä edes vanhakaan.
Olen kaivannut Meriluodon kautta löytämääni Aksel Sandemosea. Pakolainen ylittää jälkensä on otettu uusi painos, mutta kadonnut on vain unta, en taida saada enää edes Jyväskylän kirjaston varastosta,s illä luin sen viimeksi ties monettako kertaa ja osa sivuista jo irti...
Voi hurja! Sandemose oli suuri rakkauteni lukioaikaan. Kun luin joskus myöhemmin, ainakin jokin kirjoista tuntui aika julmalta, en vain muista mikä. Ehkä on luettava kohta taas, sillä olen sitä jo aikonut. Hyllyssäni näkyy olevan Kadonnut on vain unta ja Felician häät.
VastaaPoistaJa vielä Jylhästä. Katrihan oli rakastunut, mutta pelkäsi sitoutumista, koska piti Yrjöä vähän hm! tai paljonkin mieleltään epävakaana. Katrin isähän kuoli mieleltään sairaana. Siihen vatvomiseen Yrjö väsyi aika nopeasti.
Raili, en ole lukenut Felician häitä, vaikka Ihmissusi kertoo Felicia Venhaugista, jota pidän toisena kirjallisista alter egoistani. Toinen on Ruth Cole John Irvingin teoksesta Leski vuoden verran.
VastaaPoistaIhmissusi on aika hurja, mutta myös erittäin paljon muuta. Ollaan Felician nahoissa, 'under her skin'.
Kadonnut on vai unta on vuosia keikkunut parhaiden kirjojeni listalla. Se lävistää tajuntani täysin.
Sitten Pakolainen ylittää jälkensä, joka alkaa kuuluisalla Janten lailla...Kirja ei ole ihan köykänen, ei ollenkaan sitä.
Hurja kuinka kiinnostavaa ja miten paljon Katrista onkaan tietoa.
Muuten: Olen omat 'kuuimmat' Katrin runot julkaissut jo tässä blogissani. Mitä niitä nyt onkaan...paljon, mutta mm. Lumipisara, Jääsilta, Ero etc. Sopivan kuvituksen löytäminen on joskus tuskaa, mutta haluan kuvittaa.
Jos joskus alat rollata tätä Lumikarpaloa, niin kiinnitä huomiota runoilija Yrjö Kaijärveen. Hän tuli elämääni pienen vihreän nahkakantisen kirjan myötä, jonka sain vuosia sitten mammaltani eli Yrjö Kaijärven kauneimmat runot. Aloin lukea sitä vasta blogini myötä ja olin salaman iskemä!
"Sinä mullan maljoista ihmeellisin,
joka maata olet ja maaksi tulet,
johon kauneus, rakkaus vuodatetaan,
pyhä viini taivaan astiasta,
jossa viini vaihtuu etikkaa,
josta juoneiden huulien jano ei sammu.
Mitä kosketat sen ruoste syö,
mihin varjosi heität sen kuolema korjaa.
Sinun eteesi sielu polvistuu:
olet taivaan ovi ja ovella salpa.
Sinä syleiltävä!
Sinä murskattava!
Sinun siteilläs minut sidotaan.
Sinun ristilläs minut lunastetaan.
Sinun haudanpimeytesi
vain kuoleman valo voi murtaa"
tai
"Nyt tahtoisin olla viileä virta,
väsyneiden jalkojes vilvoittaja,
vain tuskasta uneen johtava silta,
yli helteisen pellon painuva hämärä ilta,
yön käsi joka kuusikon tummuudesta otsalles laskeutuu,
sadevihma sun luomilles päivässä palaneille,
syvä rauha painuva sielusi mainingeille,
sinun kauneimman unesi hiljainen runoilija.
Enää lausu en turhaan: minä rakastan sua."
Kaijärvi soi niin kohtalokkaasti, joskus jopa peloittavasti. Hän oli intohimon runoilija. Olen tehnyt hänestä postauksenkin, joka löytyy hänen nimellään Leena Lumista hakukoneella.
Onhan Kaijärvellä riemukkaitakin säkeitä:
VastaaPoistaMinua ei ole,
on vain ilo ja sinä,
minäni on sulanut lauluun:
ilo ja sinä;
mennyttä ei ole,
tulevaa ei ole,
on vain ajaton hetki,
on vain ilo ja sinä.
Voi, voi, olenhan min Kaijärveni lukenut.
Raili, ja minä luulin sinua yllättäväni;-)
VastaaPoistaTämän blogin lukijana on yksi ihana rouva, joka on lähtöjään samasta pitäjästä kuin Kaijärvi. Häneltä olen sitten vähän kuullut, kun en löydä mitään elämänkertaa tms.
Tässä nimenomaisessa kirjassa iloiset säkeet liittyvät vahvasti maaseutuun heinätöitä myöten, joten...Pidän Kaijärven hiukan ylivahvasta intohimosta, draamasta ja kohtalokkuudesta...Ylivahva intohimo...;-) Minulta taitavat sanat loppua.