että heidät yhdisti äkillinen tunne.
Kaunista on moinen varmuus,
mutta epävarmuus kauniimpaa.
Heistä tuntuu että kun he eivät olleet tutut,
ei mitään tapahtunut heidän välillään.
Mutta mitä sanovat kadut, raput, porraskäytävät
jossa he ehkä ovat kohdanneet jo kauan sitten?
Haluaisin kysyä heiltä,
eivätkö he muista -
ehkä pyöröovessa
joskus kasvokkain?
jokin "Anteeksi" tungoksessa?
"Väärä numero" kuulokkeessa?
-Mutta tiedän kyllä heidän vastauksensa.
-Ei, he eivät muista.
He hämmästyisivät kuullessaan
että jo pidemmän aikaa
sattuma on leikkinyt heidän kanssaan.
Se ei vielä ole ollut aivan valmis
muuttumaan heidän kohtalokseen
vaan lähentänyt ja erottanut heitä,
juossut heidän tielleen
ja hihitystään pidätellen
hypännyt sivuun.
Oli merkkejä ja viestejä,
olkoonkin ettei niitä voinut lukea.
Ehkä kolme vuotta sitten
taikka viime tiistaina
lensi tietty koivunlehti
olkapäältä olkapäälle?
Jotain joutui kadoksiin ja löytyi.
Kuka tietää ettei se ollut pallo
lapsuuden pusikossa.
Oli ovenkahvoja ja ovikelloja
joissa kosketus
peitti aikaisemman kosketuksen.
matkalaukut säilytyksessä vierekkäin.
Ehkä jonakin yönä samanlainen uni,
heti heräämisen jälkeen poispyyhkiytynyt.
Jokainen alkuhan
on vain jatkoa jollekin,
ja sattumien kirja
aina puolivälistä auki.
- Wistawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)
Ihana tunnelma, ihana kohtaamisten läheisyys..
VastaaPoistaTykkään paljon tästä runosta..
ja tuo kuva on niin sopiva..
minullakin taitaa olla samanlaista meneillään,
toivon ainakin =)
Hanne, täysin samaa mieltä. Minäkin olen elänyt tämän vahvasti. Ensikatseesta muutin koko elämäni ja sillä tiellä ollaan. Joskus elämässä tapahtuu kuin elokuvassa.
VastaaPoistaToivon sinulle tätä sydämeni pohjasta!
Ihana tosiaan. Ja aivan samalta tuntui, kun herra R:n kohtasin <3
VastaaPoistaHelmi-Maaria, niin täydellistä, että voi tapahtua juuri näin: Oikeat toisilleen tapaavat ja jatkavat matkaa yhdessä.
VastaaPoistaMinulle Szymborskan runon kohtaaminen vahingossa joskus vuosia sitten oli sellainen. Oikean tapasin ja olen jatkanut matkaa yhdessä. Hänen runojaan voi lukea kerran toisensa jälkeen ja ilahtua aina uudestaan.
VastaaPoistaRaili, mikä tahansa kohtaaminen, joka jättää mauna, jäljen, muiston...voi olla se ainutlaatuinen hetki. Minäkin muuten kohtasin Szymborskan vahingossa: Hänen runonsa Onni onnettomuudessa on kirjan Näkymätön silta lopussa.
VastaaPoistaRuno, kun se tuntuu, on suuri ilo.
aika hyvin leikitelty ajatuksella.. juuri näin se ensirakkaus menee ja tulee. joskus katoaa iäksi. vain sen muisto on elämän pituinen. eiks oo jännää, ihminen muistaa ensirakkautensa koko elämän, vaik ois ollu 5 kertaa aviossa.
VastaaPoistaAikatherine, ehkä tämä runo ei kerro enää ensirakakudesta vaan siitä oikena kohtaamisesta. Minulle tämä tapahtuinoin 26 vuotta sitten ja kaikki ihana jatkuu, mistä olen kiitollinen.
VastaaPoistaEnsirakkaus on muistoissa erityisyydessään, mutta ei voi mennä ohi yli neljännesvuosisadan rakkauden.
Minustakaan tämä ei kerro ensirakkaudesta (paitsi jos se on myös "se viimeinen") vaan nimenomaan Siitä oikeasta. Ihana runo, jolla on pilkettä silmäkulmassa ;)
VastaaPoistaMaria, täysin samaa mieltä. Szymborskalla oli usein 'pilkettä', mutta se ei vienyt runon vahvuutta, vaan ehkäpä juuri päinvastoin. Harvinainen lahjakkuus siis.
VastaaPoistaMeille, R:lle ja minulle kaikki tapahtui näin. Jälkeenpäin ollaan muisteltu montaa hetkeä, jolloin hän vaikka näki autossa naisen (minut) ja jokin siitä jäi mieleen, sitten hän näki naisen (minut) meren rannan tuulisella tiellä koiran kanssa ohi ajaessaan ja kerran toinen tuli kaupasta ulos, kun toinen meni sinne...,mutta vasta kun silmät kohtasivat, se kaikki tapahtui. Elämä on suuri mahdollisuus!