skip to main |
skip to sidebar
Pian haihtuu olevainen,
ohi kiitävät vuodet kuihtuneet,
tähdet - muka ikuiset - katsovat ilkkuen.
Henkemme ainoastaan
sitä peliä pystyy seuraamaan
tuntematta liikutusta, ivaa, tuskaakaan.
Sille 'ikuinen' ja 'ohi menevä'
on kaikki yhtä - samantekevää.
Mutta sydän
puolustautuuu rakkaudesta hehkuen
ja antautuuu - ruusu hentoinen;
on loppumaton kuolinhuuto sen
ja päättymätön rakkauden.
- Herman Hesse -
suomennos Eve Rehn
Uneen viimeinkin lipua
vailla ruumiinsa kipua
tunneista loputtomista.
Vaipuisin hiljaa sinne päin,
missä sen pienen vaahteran näin
leikkivän keltaisin lehdin.
Sanoisin: nyt minä ehdin.
Nyt olet tähti,
nyt olen maa.
Tuulessa saatamme koskettaa.
- Mirkka Rekola -
Runot 1954 - 1978
Tiedätkö - hiljaa hiipien
jätän joukon meluisan,
kun yllä tammien
näen kalpeiden tähtien
kukkivan.
Tiet haluan silottaa,
harvoin kulkee kukaan
iltaniittyä kalpeaa!
Hellin yhtä unelmaa:
Tulet mukaan.
Illalla puutarhan hämyssä
mielimme kaukaisuuksiin.
"Ovat kätesi valkeaa silkkiä..."
Hän hämmästyy: "Sanot sen niin..."
On jokin astunut puutarhaan
veräjän narahtamatta.
Läheisyydessä sen eivät ruusutkaan
voi olla vapisematta.
- Rainer Maria Rilke -
suomennos Eve Rehn
Eve nukkui pois pitkällisen sairauden uuvuttamana 28.12.2010.
Tunsit että olit kotona jo matkalla.
Joku oli nostanut hyasintin vaunun tavaratelineelle,
se tuoksui koko matkan, ja päivä oli kuin kynttilä
jonka liekissä näkyi sininen hahmo.
Matkustit ilman mitään, et yrittänyt muuttua
jouluksi,
ei kai ollut mitä muuttaa,
en tiedä oliko hyvää tahtoa edes,
mutta joulu oli.
"Äidistäsi minä sinut heti tunsin"
joku siinä vaunussa puheli toiselle,
ja sinun korvissasi se oli kuin joulun sanaa:
ilman Joulun äitiä kukaa ei tunne lasta.
Oli sodat, vallanhalu ja riisto,
maan nälkäiset, sairaat ja vangit,
täyttymättä jääneet lupaukset,
oli yhä enemmän mitä panna joulua vastaan
ja sen puolesta
et ollut kovin köyhä.
Omituista vain ettei se hievahtanut siitä,
ei asettunut puoleen ei toiseen,
ei kertakaikkiaan tuntunut kuuntelevan sinua.
Kun pääsemme tänne asti, meissä on väsynyt
vuosi,
mielen pimeä, joka painaa kauas, kaikkia muistoja kauemmaksi.
Me sytytämme kynttilän huoneessa ja kynttilän
hautausmaalla,
muistamme niitä joiden kanssa kerran istuimme
samaan pöytään
ja siitä pöydästä tunnemme olevamme poissa.
Entä jos vuosi haluaa nukkua meistä?
Entä jos valmistammekin juhlan sille joka haluaa
olla poissa?
Täällä joulu on vuoden kaukainen
mielen pimeää kaukaisempi
niin kuin kesän yö
päivän kaukainen
päivän valoa kaukaisempi
niin kuin maaliskuun hankikanto
lunta ja maaliskuuta kaukaisempi.
Hyasintti tuoksuu pöydällä lumelta ja kynttilöiltä.
Valmistimme juhlan, halusimme itse tehdä kaiken.
Sanottiin että se on valmistettu meitä varten
mutta on vaikeata uskoa että se voi tulla
kun talo on tyhjillä ja päivä poissa.
Kuitenkin taas juhlimme poissaolevaa,
taas juhlimme pois vuoden joka on väsynyt meissä.
Ja poissaolossa on uuden alku: ilo.
Se puhkesi pimeästä monet pienet kukat
ja siirtyi talosta taloon pyhien alla.
- Mirkka Rekola -
Runot 1954 - 1978 (WSOY 1979)
kuva Susanne
Kerran mä tiesin
miltä tuntuu taivas
suu suuta vasten.
Sen pienen hetken.
kun hairahdit muhun päin
ja annoit kaiken olla.
Ja sekunniksi mä haihduin veden päällä
ja kuulin ne äänet,
joista kukaan ei puhu.
Sinä hetkenä olin
maailman ainoa tyttö,
sulle juuri se oikea.
- Annika Santalahti -
Scriptor
minulla on kielelläni pala suklaata
syön sen ensin
minun on voitava vaihtaa pari sanaa kanssasi
on kylmä ja haluaisin nähdä sinut paremmin
oletko yhä siinä?
- Lauri Linna -
Scriptor
kuva Jeff Curto
Xialle
Yksi kirje riittää
viemään yli rajan
ja kohtaamaan sinun puheesi
kun tuuli pyyhkii ohi
yö kirjoittaa omalla verellään
salaisen säkeen
joka muistuttaa minulle
että jokainen sana on viimeinen
jää sinun sisälläsi
sulaa tulen myytiksi
teloittajan silmissä
raivo kivettyy kiveksi
odottamatta kahdet rautakiskot
limittyvät yhteen
yöperhosten lepatus
lampun valoa vasten, ikuinen ele
joka jäljentää sinun varjosi
- Liu Xiaobo -
suomennos Lauri Otonkoski
kuva Birgitta
Talvimetsässä ajaa tuuli
kuin paimen hiutalelaumaa.
Jo aavistaa monikin kuusi
jouluvaloja saavansa kantaa.
Ojentaa oksansa kuunnellen
kohti lumista valkeutta
ja odottaa tuulta uhmaten
yön jouluisen ihanuutta.
*****
Es treibt der Wind im Winterwalde
die Flockenherde wie ein Hirt
und manche Tanne ahnt wie balde
sie fromm und licterheilig wird
und lauscht hinaus. Den Weissen Wegen
streckt sie die Zweige hin - bereit
und wehrt dem Wind und wächst entgegen
der einen Nacht der Herrlichkeit.
- Rainer Maria Rilke -
suomennos Eve Rehn
Mua katsovas, mun tuntevas luulet,
kun murheen murtaman näät muodon tään,
nää silmät särkyneet, tään nöyrän pään,
nää pettyneesti hymyilevät huulet...
Kuin oksiin paljaisiin käy jäiset tuulet
tai sade hyinen nyyhkii syksyssään,
tai ääni jähmettää sun ikävään -
mut mua et, vain varjoani kuulet!
Kotelostaan - nää! - perho lentoon herää
päin aamuun auennutta liljan terää,
jost' öin on satakieli uneksinut -
jääkiteet, kiiltomadot perä perää
hivuksiis, kuu ja tähdet kaulaas kerää,
nää kuvas lähteen peilissä - nää minut!
- Kaarlo Sarkia -
Kootut runot (WSOY 1976)
En tahdo elää aikana,
joka surmaa nuoruuden
ja tekee alhaisimman kunniaksi:
tappaa.
Mutta sammalen hiipiessä kasvojani pitkin
tahdon muistuttaa siitä,
miksi taistelimme:
Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus.
- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925 - 1978 (WSOY 2003)
kuva Anne
Olen valmistanut naisen kuvan,
luonut sen yhteydessä viisauden ja Jumalan kanssa,
pyytänyt
oikeutta hiljaisina hetkinä.
Nainen olkoon palvelijani,
haluttu kaunis nainen,
eläimistä ihanin ja kavala,
nainen olkoon palvelijani
alusta loppuun, ja kaikkien veljieni palvelija,
nainen kaikkineen,
nainen iltahetkestä iltahetkeen
ja varhain aamulla
ja koirieni palvelija
ja hevoseni palvelija,
minä metsästän
minä metsästän naaraslinnun ja naarasketun
ja rakastan koiriani ja ratsuani
jotka uskollisesti ovat, ajavat saaliin,
minä metsästän naarastiikerin
huoneen lattialle
että koirani voisivat levätä nahan päällä,
ja kuten edellä kerroin:
naarasketun muhviksi naiselle
ja nainen olkoon palvelijani,
koirieni palvelija ja alamainen:
pyytäkää naista palveluksiinne,
nainen olkoon kaikkien teidän palvelijanne,
synnyttäköön seitsämän miljoonaa
ja palvelkoon yöstä yöhön.
- Kalevi Rahikainen -
Itse metsäni pohjoinen (IamBooks 2010)
kuva Hanne
Kuulaitten käsiesi kaipaus
liekin hämärässä:
tuoksuivat tammelta ja ruusuilta;
kuolemalta. Muinainen talvi.
Hakivat jyviänsä linnut
ja olivat äkkiä lunta;
samaten sanat:
Hitunen päivää, enkelin hohtoa,
ja sitten sumu; sekä puut
ja me aamussa ilmasta tehdyt.
- Salvatore Quasimodo -
suomennos Aale Tynni
Vain unen varjo (Otava 1997)
kuva Unelma
Oli helppoa lähteä luotasi kylläisenä ja ylpeänä,
mutta toista on lähetä oveasi nälkäisenä ja pyytävänä.
Älä lyö!
Sinä rakkauden silmin etkö näe muuta
kuin narrin viitan ja hatun riekaleita,
sinä etkö näe: ne on ihoni riekaleita,
jotka tuulessa liehuvat, lepattavat.
Älä lyö!
Ole maa jossa kieriskelen ne irti,
ole virta jossa ne huuhdon pois,
ole varjo suojaava nahkattomuutta
ole hiljaisuus,
ole yö.
- Yrjö Kaijärvi -
Yrjö Kaijärven kauneimmat runot (Otava 1956)
kuva Birgitta
Minä raotan silmää savun hämärässä,
ei kuulu kuin kelon narahdus,
edempänä on puro, puron äärellä oli
keltainen kurjenmiekka sinä kesänä
kun näin sinut täältä
mäntyjen alta; kaikki niin leimahti.
Että se sitten olit sinä siellä kaupungissa.
Ja minkä häivyit, olit lähempänä.
Nyt minä kanervansavua jaloissani
päästän ohitse näitä suuria puita.
- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Runotalo
Haluan että ymmärrät
tämän.
Tiedäthän miten siinä käy:
jos katselen
kristallista kirkkautta,
hiipivän syksyn punaista oksaa
akkunani alla,
jos hipaisen
takkatulen ääressä
tuhkan haituvaa tai
karahkan karheata pintaa,
se kaikki ohjaa minua luoksesi,
ikään kuin kaikki oleva,
aromit, valo, metallit,
olisivat pikku pursia matkalla
kohti saariasi jotka odottavat minua.
Mutta kuitenkin:
jos rakkautesi minuun vähitellen hiipuu,
hiipuu myös minun rakkauteni sinuun vähä kerrassaan.
Jos äkkiä
unohdat minut,
älä enää etsi minua, sillä
minäkin olen jo sinut unohtanut.
Jos elämäni läpi puhaltava,
lippuja hulmuttava tuuli
on sinusta mieletön ja uuvuttava,
ja päätät
häätää minut sydämestäsi
johon olen juurtunut,
ajattele
että sinä päivänä,
sinä hetkenä,
kohotan käteni,
ja juureni tempautuvat
etsimään uutta kasvumaata.
Mutta
jos joka päivä,
joka hetki,
tunnet että
kuulut ikuisesti minulle
täynnä järkähtämätöntä hellyyttä:
jos joka päivä huulillesi
puhkeaa kukka huhuilemaan minua,
silloin, rakkaani, silloin
vanha tuli polttaa minua taas,
mikään ei sammu eikä unohdu,
rakkautesi ruokkii minun rakkauttani,
ja niin kauan kuin elät, se pysyy sylissäsi
eikä kaikkoa käsivarsiltani.
- Pablo Neruda -
Kapteenin laulut (Los versos del Capitán, WSOY 2008, suomennos Jyrki Lappi-Seppälä)
kuva Tuure
Olin unohtanut valkeuden
katsellessani syksyn raskaita värejä
ja eräänä aamuna oli valkeus edessäni.
Seisoin hiljaisena hämmästyksestä.
Kasvoilleni hajosi lempeä hiutale
viileäksi tuoksuksi,
ja valkean maiseman rauha
solui sieluuni kuin juoma.
Ikäänkuin Jumala olisi elämänkirjastaan
kääntänyt piiloon
syksyn verellä ja kullalla kirjoitetun lehden
ja avannut suuren valkean aukean,
jolle talviauringon kalpealla säteellä
kirjoitetaan lauluja,
jotka ovat viileitä ja kauniita
ja lumitähden muotoisia.
- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)
En halunnut elää näin,
en halunnut sinun naivan minua.
Et edes kosinut, et kihlannut, ei kuulutuksia,
otit vain minut,
veit poikuuteni,
tahrasit minut kaikkien silmissä.
Kunnes kuolema...
Haluaisin, että kaikki olisi kuin ennen,
ennen kuin sinä sydämetön tulit,
raiskasit,
kehoni, ruumiini, kaikki.
Haluaisin vielä kerran,
nähdä itsestäni edes varjon seinälläni.
- Pentti Koskinen -
Elämän virrassa (Keski-Suomen Kynäri ry 2007)
kuva Helen Schjerfbeck/ Nuorukainen, 1882
Olet siinä
vastustamattoman avoimena,
pelkäämättä mitään.
On kuin avaisit portin
vuosia villiintyneeseen puutarhaan.
Näkisit ohdakkeitten,
pitkän heinän
ja takiaisten takaa
vain tuoksua tulvivat
villiruusut.
Enkä tiedä mitä sinulle sanoisin,
sillä yksikään sana,
katse tai kosketus
ei voi kertoa
mitä tunnen.
Miten sinut nähdessäni
sydämeni nyrjähtää
kuin hennon tytön nilkka
ja pääni humisee
tuulia täynnä.
- Sinikka Svärd -
Kerron sinulle rakkaudesta (Minerva 2008)
kuva Johanna
The land of my heart
is slowly being filled up,
slowly are rising the white birds of my hope
against the blue skies of that land.
They rise ever higher and higher
above the unspeakable
and beyond all the clarity, too.
They meet there
the wise stars
the wise and lonely eternity:
the knowledge that will never fall
the knowledge that cannot be meted out
the knowledge about the land of my heart.
There are no governors,
no borders to be guarded,
no hate or bitterness,
and ever higher rise
the white birds,
ever more conscious
full of wisdom.
The land of my heart
and of white swans.
The garden of love and compassion
straight from a star to another
on its eternal orbit.
Carried by the arms of all knowledge,
in the bosom of it, in its womb,
drinking the strength
of the great mother.
*******
Verkkaisesti täyttyy
sydämeni maa,
verkkaisesti kohoavat
toivoni valkeat linnut
sen maan sineä vasten.
Ne nousevat ylemmäs
puhumattoman yläpuolelle
kaiken kirkkaudenkin taa.
Ne kohtaavat siellä
viisaat tähdet
viisaan yksinäisen
äärettömyyden:
tiedon, joka ei horju,
tiedon, jota ei
laskutikuin mitata,
tiedon sydämeni maasta
ei hallitsijaa siellä,
ei rajoja,
joita pitäisi vartioida,
ei vihaa eikä katkeruutta,
ja yhä korkeammalle
nousevat valkeat linnut,
yhä tietoisemmin
viisautta täynnä.
Sydämeni maa
valkeiden joutsenien,
rakkauden ja lohdutuksen puutarha
kohtisuoraan tähdestä tähteen
radallaan ikuisesti
käsivarsilla kaiken tiedon,
sylissä sen, kohdussa sen,
sen voimaa juova
suuren äidin.
- Kalevi Rahikainen -
Itse metsäni pohjoinen (IamBooks 2010, käännös englanniksi Klaus Rahikainen)
kuva Sandy Pimenoff/ Iurima Ultima
Soi korvissani runot. Kaikki, kaikki.
Alue, valtatie ja etäisyys
ei enää ole raja askelille.
Tie luokse pois
ei johda. Läheisyys
on sama tosi: uni molemmille.
Rakastit vettä - vesi laulaa nyt.
Suluton, vapaa, ääriänsä vailla.
Kuin puuton ranta, jolle istahdit
kestävät aallot tänään
kiven lailla.
- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Tuure
Jälkeen päivän
joka virtaa ylitsemme,
ei minulla mitään
minkä tallettaisin.
Minun on tultava
yksin yöhön
- ehkä kanssasi.
Rakasta minua vähän,
että kestän huomiseen,
rakasta aamuun asti.
Ja minä kokoan
kasteista ja kyynelistä
helminauhan ohimoillesi
aamun valoisina hetkinä.
Rakasta minua vähän
- jos ymmärrät,
että en pakenisi
elämästä pois.
********
After a day
that flowed over us
I have nothing
to spare.
I need to come alone
into the night
- maybe with you.
Love me a little,
so I can bear until tomorrow,
just love me till morn.
And I gather dew and tears
to make a string of pearls
onto your temples
in the bright moments
of the morning.
Love a little
- if you unerstand,
so I won't escape
away from life.
- Kalevi Rahikainen -
Itse metsäni pohjoinen (IamBooks 2010, käännös englanniksi Klaus Rahikainen)
Minun silmäni aukes -
minä valosi näin.
Sydän, auringonkukka,
on sinuun päin.
Mitä tapahtui?
Oli valo ja hiljaisuus.
Oli virta kuultava, uus,
sitä uin.
Se huuhtoi sameat rannat
yhä kirkastuin.
Se kosketti silmiä, suuta
vedenpuhtain suin.
Yllä itseni voimattoman
alla virran nukkuvan
minä valossa uin.
- Yrjö Kaijärvi -
Yrjö Kaijärven Kauneimmat runot (Otava 1956)
kuva Johanna
Syksyn levottomat linnut lentävät
lävitseni.
Olen humalassa ruskasamppanjasta
ja unohdan kaiken, kaiken...
Täsyikuu haluaa rakastella kanssani
kaiket yöt,
kirjat tanssivat hekumallista rumbaa,
enkä enää erota aamua illasta,
valoa varjosta.
Unohdin mitä kerroit tapahtuvan
kohta.
En voi muistaa ja nyt kaikki
meni syysrumbaksi.
Mustarastas ilmoitti juuri haluavansa
talvipesän sylistäni.
Villit linnut saavat minut
hajamieliseksi: muistini karkaa.
Haluan kuitenkin kertoa:
Villiorvokit kukkivat rinnassani
ja rakastan sinua vaikka syksy, syksy...
- Leena Lumi -
kuva Hanne
Käyt hiljentymään
kamppailu ohi on
vaan miten, syksyni
laukkasitkaan,
poves levoton löi,
miten kohtasit sen,
jota etsit
miten taivuit
tahtoon sen,
sinä voimakas
- sylis kiihkeä vaimentui
virtaan maan, povelles
valkeat linnut ui
miten alastomaksi
ja palelemaan, syksyni
miettimään jäit.
- Kalevi Rahikainen -
Itse metsäni pohjoinen (IamBooks 2010)
kuva Sandy Pimenoff/ Iurima Ultima
Sieluni oli vaaleansininen puku, taivaanvärinen.
Jätin sen kalliolle meren rannalle
ja alastonna tulin sinun luoksesi, naisen tavoin.
ja naisena istuin pöytäsi ääressä,
join lasin viiniä, hengitin ruusujen tuoksua.
Sinä näit, että olin kaunis
ja muistutin jotakuta, jonka olit nähnyt unessa.
Minä unohdin kaiken, unohdin lapsuuteni ja
kotimaani.
Tiesin ainoastaan olevani hyväilyjesi vanki.
Ja sinä otit hymyillen kuvastimen, käskit minun
katsoa itseäni.
Näin että olkapääni olivat tomusta tehdyt ja
murenivat tomuksi,
näin että kauneuteni oli sairas ja tahtoi -
katoamistaan.
Oi, sulje minut syliisi niin lujasti, että ei minulta mitään
puutu.
- Edith Södergran -
Runoja (WSOY 1969)
kuva Birgitta
Kuin verkossa kalat,
kun kuumoitti koi,
pihan härmässä hohti
sinun askeltes alat:
rivi kynnystä kohti
- hämy illan sun toi -
jono toinen jo, voi,
pois portille johti!
Vidin valkoinen huntu
- tyly päivä sen heitti -
yli maan leviää,
jalanjälkesi peitti.
Mut huultesi tuntu
kuin suvinen sää,
kuin kasteinen seitti,
yhä huuliini jää.
Nämä hellyyden päivät
ja yöt, tämä syys
lumen alle ei vajoo.
Kukat maan vilu hyys,
kukat sielun ne jäivät,
ei kuihdu, ei hajoo -
sinun hymyilyys
ei menneisyys,
ei kuolema kajoo.
- Kaarlo Sarkia -
Kootut runot (WSOY 1976)
kuva Johanna
the pain of his longing when he looks
at another
like an unfullfilment since the day
he was born.
And I in merciless pain
and with his pain of Longing -
when he looks at and loves another
like an enfullfilment of the day
he was born -
we must endure
I move sadly because I can feel no joy
miten kivuliasta hänen kaipauksensa on kun hän katsoo
toista
täyttymätöntä kuin elämä siitä päivästä alkaen
jona hän syntyi.
Ja minä armottoman kivun vallassa
ja hänen kivuliaan Kaipauksensa myötä -
kun hän katsoo ja rakastaa toista
on se täyttymätöntä kuin elämä
sinä päivänä jona hän syntyi -
meidän on kestettävä
minun murheellisempana koska iloni on tiessään
- Marilyn Monroe -
Välähdyksiä, Sirpaleita (Fragments, WSOY 2010, Anuirmeli Sallamo-Lavi ja Lotta Toivanen)
...ja minä lähden. Mutta linnut jäävät tänne ja laulavat,
ja minun puutarhani jää, vihreä puu ja kaivo.
Monta iltapäivää taivaat ovat sinisiä, kirkkaita.,
ja kellotornin kellot kaikaavat niin kuin nyt,
tänä iltapäivänä.
Ihmiset jotka ovat minua rakastaneet nukkuvat pois,
ja joka vuosi kaupunki puhkeaa uuteen eloon.
Mutta minun henkeni on aina vaeltava kaihoisasti
kukkatarhani samassa hämärässä nurkassa.
- Juan Ramón Jiménez -
suomennos Raija Mattila
Vain unen varjo (Otava 1997)
kuva Muumilaakson puutarhakirja (WSOY 2007)
Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea
polttava, nopea.
Näetkö ne kaksi
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät.
Vedessä palaa.
- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Tuure
Uni vei sinut multa,
en sammuta tulta,
en voi sua heittää,
yön anna en peittää,
sun, kauneuden liekin,
minä vierellä valvon, ties milloin jo viekin
sinut kuolema, palvon
sua, mullan kukkaa,
en hetkeä hukkaa,
en katsetta poista
minä kasvoista noista,
suus kaunista kaarta, ui silmät kuin saarta,
jo kosketan huulta
ja hymyily suulta
yön sinetin poistaa
ja kutsuna loistaa
sun silmies sana,
sun huultesi kaarre.
Sinä öitteni aarre,
maan kukkiva vana!
- Yrjö Kaijärvi -
Yrjö Kaijäven kauneimmat runot (Otava 1965)
Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.
Kirjoittaa vaikkapa: "Yö on tähtikirkas
ja sinisinä värisevät kaukaiset planeetat".
Yötuuli kiertelee taivaalla ja laulaa.
Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.
Minä rakastin häntä, ja toisinaan hänkin rakasti minua.
Tällaisina öinä pidin häntä sylissäni.
Niin monet kerrat suutelin häntä loputtoman taivaan alla.
Hän rakasti minua, ja toisinaan minäkin rakastin häntä.
Miten olla rakastamatta hänen suuria kiinteitä silmiään.
Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.
Ajatella ettei minulla ole häntä. Tuntea menettäneeni hänet.
Kuunnella valtavaa yötä, sitäkin valtavampaa ilman häntä.
Ja runo laskeutuu sieluun kuin kaste niittyyn.
Mitä siitä ettei rakkauteni kyennyt pidättämään häntä.
Yö on tähtikirkas eikä hän ole luonani.
Siinä kaikki. Kaukana joku laulaa. Kaukana.
Minun sieluni ei tyydy jäämään ilman häntä.
Katseeni etsii häntä kuin lähestyäkseen.
Sydämeni etsii häntä, eikä hän ole luonani.
Sama yö joka vaalentaa samat puut.
Me, silloiset, emme ole samat enää.
En rakasta häntä enää, totta kyllä, mutta kuinka rakastin.
Minun ääneni hapuili tuulta yltääkseen hänen kuuluviinsa.
En rakasta häntä enää, totta kyllä, mutta ehkäpä rakastan.
Rakkaus on niin lyhyt ja unohdus niin pitkä.
Koska tällaisina öinä pidin häntä sylissäni
minun sieluni ei tyydy jäämään ilman häntä.
Vaikka tämä olisi viimeinen tuska jonka hän minulle tuottaa
ja nämä viimeiset säkeet jotka hänelle kirjoitan.
- Pablo Neruda -
Andien mainingit (SSKK 1973, suomennos Pentti Saaritsa)
kuva Iines
Hämärä, sytytä pimeän valo,
sillä olen kuollakseni kyllästynyt
tähän kirkkauden julkeaan lähentelyyn.
Hämärä, sytytä pimeän valo,
sillä haluan nähdä vain muistojeni varjot,
en niiden totuutta.
Hämärä, sytytä pimeän valo,
sillä haluan olla yksin sisässäni,
vain savukkeeni paheellisen
tuoksun syleilemänä.
Hämärä, sytytä pimeän valo,
sillä kulkuni on yöeläimen:
löydän perille vain sinussa.
- Leena Lumi -
Mutta Michele Maher oli Jackille sekä vaarallisempi että unohtumattomampi, koska hän oli ollut vain mahdollinen suhde. Ja eivätkö ne ole niitä kaikkein tuhoisimpia?
Moni nainen tulee hulluksi siksi ettei pääse yli ensirakkaudestaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?
Eläkää sovinnossa menneisyyden kanssa. Älkää unohtako sitä, mutta antakaa sille anteeksi.
John Irvingin kirjasta Kunnes löydän sinut (Until I Find You, Tammi 2007)
kuvat Runotalo
Hämärtää,
ja hellyys laskeutuu
maan ylle,
peittelee haavat, arvet
Se minkä on oltava pehmeää
on pehmeää:
järven vesi, kissan selkä, äkillinen katse
Se minkä on oltava kovaa ja lujaa
on niin kovaa ja lujaa
kuin sen on oltava:
luut, tahto, puu tuulessa, kattila tulella
Hämärtää hellästi
eikä pimeys kykene olemaan
suurempi kuin hellyys
- Tommy Tabermann -
Veren sokeri (Gummerus 2008)
Ei se mitään
vaikka minussa välkkyy
ale
ale
ale
ei se mitään
vaikka olisin kirpputorilöytö
tiedän yhä eläväni
tiedän yhä vereni kiertävän
koskina putoavan kallioilta
siellä
mihin jalkasi ei jätä jälkiä
eikä kätesi järkytä
mutta sinä kaipaat
kaipaat janoon asti
en minä sinulle juotavaa anna
etsi kaivo
etsi minusta se kaivo
johon kasvosi peilautuvat
sitten kun tuuli on tyyntynyt
- Kyllikki Mehto -
Elämän virrassa (Keski-Suomen Kynäri ry 2007)
kuva Iines
Minä hymyilen, sillä en saata olla hymyilemättä.
Tämä ei ole vain huulten hymyä,
sillä tämä hymy karkaa aina silmiini saakka,
säihkyy sieltä niin, että kaikki kysyvät:
Mitä ihanaa sinulle on tapahtunut?
Hymyni saa poskipääni hehkumaan,
paljastaa niskani suudelmillesi,
väräjää sisälläni asti.
Nyt kaikki arvaavat:
Sinä eilen minussa. Minä eilen sinussa.
Rakkauden kemiaa, hellyyden matematiikkaa.
Syyskuu!
- Leena Lumi -
Suo niin upottava
ettei oksan varjoakaan kestä
pidättää päivän pelon silmissään.
Karpalo nousee käteen tyhjyydestä.
Yön kurpalla on vettä äänessään.
- Mirkka Rekola -
Vain unen varjo (Otava 1997)
kuva Sandy Pimenoff (Iurima Ultima)
