skip to main |
skip to sidebar
Poloinen armas, synkeytes vanki,
miks minuun koskea ei kätes saa?
Mun ruumiini ei ole valkohanki,
min kättes tuska voisi tummentaa.
En ole ruusu terälehdin aroin,
mi hajoo, vaikka kosket hellävaroin.
Ma olen tulta, joka loimuaa.
Sa poloinen, mi itsestäs et tiedä,
voit kaiken pimeytes minuun viedä,
ja puhtaammin vain liekki hulmahtaa.
Jokainen varjos häviää ja hukkuu
poveeni, missä sydämesi nukkuu,
unessaan unta nähden huumaavaa.
Mun suojaani sa ethän siltä kiellä?
Tuleni anna tuskas tomu niellä,
käsilles suo, ne mitä isoaa!
Ma olen syvyydessä lämmin saari,
sun kättes alla olen liekin kaari.
Kipusi tuo! Se minuun uppoaa.
- Saima Harmaja -
Kootut runot (WSOY 1966)
kuva Tuure Niemi
- vaan täällä
pimeän ympäröimässä talossa
jossa pimeyskin on keltaista
kun takka loimuaa, kun kissa makaa kainalossa,
kun ilma raaistuu, kun lehdet putoilevat,
veteen sekaantuu lunta,
kun ihmisten sanat,
putoilevat viileinä ja karheina,
haluan elää yhä
jatkuvassa heltymyksessä
yhä siinä
kuin eroksen kostuttama
villitukkainen ja tuuheaksi kasvanut
heinä.
- Sirkka Selja -
Aurinko on tallella (WSOY 1988)
kuva Tuure Niemi
Olet pannut lapun luukulle:
enää ei tuoretta miehenlihaa, teräviä cumshotteja tarjoilla.
Kaivan ryttyisiä seteleitä taskuistani,
lupaan sammaltaen prinsessan ja puoli valtakuntaa
voi rakas minä pienennän itseni vaikka
avaimenreiän tai neulansilmän kokoiseksi,
sanon mitä haluat kuulla
silitän tukkaa niin kuin äiti,
jaksan imeä tuntikausia kuten tiedät
mutta ei on ei on ei.
EI!
Siteeraat minua ivallisesti sankarittareksi.
En kysy miksi tuolle sievälle blondille
yhä tarjoillaan.
Menen kotiin,
kasvatan hampaat pilluuni.
- Heli Slunga -
Varjomadonna (Minerva 2009)
Lähetän sinulle kirjeessä tämän orkidean
merkkinä siitä että olen elossa
ja että metsiä on vielä, sirpaleina,
ja vettä pilvissä ja maassa.
Se ei ole kangastus ei tuoksu
ei kutsu perhosia eikä kolibreja,
näkisit niiden värit!
näkisit kaikki nämä sateenkaaret!
Säilytä tämä kirje.
Olen elossa.
- Eeva Tikka -
Lukittu kaivo (Gummerus 1989)
kuva Unelma
- tulisit vaikka tuskassa
sydänyön hetkenä
niin että pimeys verhoo itkun
tulisit ahdistukselta salaa
vailla sanojen tai
seurustelemisen velvoitusta
kuin ottaisit lomaa itseltäsi
ja minä
ottaisin sinut vastaan pimeässä
siirtäneenä itseni syrjään
vailla kasvoja kuin yö
kuin ei-kukaan
vain yötä ja hiuksia
painautuisit minuun
lievittäisit itsesi minussa
antaisit minulle lievityksen
ja lähtisit hiljaa
puhdistuneena liiasta tuskasta
kuin minä, yö
- Sirkka Selja -
Aurinko on tallella (WSOY 1988)
kuva Tuure
Lainasin tänään mikroskooppisilmää
eräältä joka näkee enemmän
niin minäkin näin
alkueläimen vaeltavan kastepisarassa
päättymätöntä avaruusmatkaa
uskoen joskus pääseväni perille.
Suuri on sen usko, suurempi kuin minun
mutta liikkeellä minäkin olen:
sama aurinko,
elämänsyleily
jonka voimasta vesi kiertää
sama hitsausliekki
liittää yhteen meidät
meidät kaikki, kaikki
vain sinut ja minut se on erottanut.
Polta tämä kirje.
- Eeva Tikka -
Lukittu kaivo (Gummerus 1989)
kuva Iines
Minä olen hyvin kypsä ihminen,
mutta ei kukaan tunne minua.
Ystäväni muodostavat minusta väärän kuvan.
En ole kesy.
Olen punninnut kesyyttä kotkankynsissäni ja tunnen sen hyvin.
Oi kotka, mikä hurmio sinun siipiesi lennossa.
Oletko vaikeneva niinkuin kaikki?
Tahdotko ehkä runoilla? Sinä et runoile enää koskaan.
Jokainen runo repisi runon,
eikä se olisi runo, vaan kotkankynsi.
- Edith Södergran -
Kohtaamisia (WSOY 1982)
suomennos Uuno Kailas
kuva Johanna
Olet minulle enemmän kuin muisto
kuin vesi kosketat yhtä aikaa kaikkialta
uniruumistani joka tulee todeksi
kun iholla täyttyy tieto:
sinua ei ole
sinua, ei koskaan,
minulle!
Kumahtaa virrassa kello.
Ainoa tie vie pois.
- Eeva Tikka -
Kalliomaalaus (Gummerus 1987)
kuva Tuure
