Pian haihtuu olevainen,
ohi kiitävät vuodet kuihtuneet,
tähdet - muka ikuiset - katsovat ilkkuen.
Henkemme ainoastaan
sitä peliä pystyy seuraamaan
tuntematta liikutusta, ivaa, tuskaakaan.
Sille 'ikuinen' ja 'ohi menevä'
on kaikki yhtä - samantekevää.
Mutta sydän
puolustautuuu rakkaudesta hehkuen
ja antautuuu - ruusu hentoinen;
on loppumaton kuolinhuuto sen
ja päättymätön rakkauden.
- Herman Hesse -
suomennos Eve Rehn
perjantai 31. joulukuuta 2010
torstai 30. joulukuuta 2010
UNEEN
Uneen viimeinkin lipua
vailla ruumiinsa kipua
tunneista loputtomista.
Vaipuisin hiljaa sinne päin,
missä sen pienen vaahteran näin
leikkivän keltaisin lehdin.
Sanoisin: nyt minä ehdin.
Nyt olet tähti,
nyt olen maa.
Tuulessa saatamme koskettaa.
- Mirkka Rekola -
Runot 1954 - 1978
vailla ruumiinsa kipua
tunneista loputtomista.
Vaipuisin hiljaa sinne päin,
missä sen pienen vaahteran näin
leikkivän keltaisin lehdin.
Sanoisin: nyt minä ehdin.
Nyt olet tähti,
nyt olen maa.
Tuulessa saatamme koskettaa.
- Mirkka Rekola -
Runot 1954 - 1978
tiistai 28. joulukuuta 2010
UNELMIA
Tiedätkö - hiljaa hiipien
jätän joukon meluisan,
kun yllä tammien
näen kalpeiden tähtien
kukkivan.
Tiet haluan silottaa,
harvoin kulkee kukaan
iltaniittyä kalpeaa!
Hellin yhtä unelmaa:
Tulet mukaan.
Illalla puutarhan hämyssä
mielimme kaukaisuuksiin.
"Ovat kätesi valkeaa silkkiä..."
Hän hämmästyy: "Sanot sen niin..."
On jokin astunut puutarhaan
veräjän narahtamatta.
Läheisyydessä sen eivät ruusutkaan
voi olla vapisematta.
- Rainer Maria Rilke -
suomennos Eve Rehn
Eve nukkui pois pitkällisen sairauden uuvuttamana 28.12.2010.
jätän joukon meluisan,
kun yllä tammien
näen kalpeiden tähtien
kukkivan.
Tiet haluan silottaa,
harvoin kulkee kukaan
iltaniittyä kalpeaa!
Hellin yhtä unelmaa:
Tulet mukaan.
Illalla puutarhan hämyssä
mielimme kaukaisuuksiin.
"Ovat kätesi valkeaa silkkiä..."
Hän hämmästyy: "Sanot sen niin..."
On jokin astunut puutarhaan
veräjän narahtamatta.
Läheisyydessä sen eivät ruusutkaan
voi olla vapisematta.
- Rainer Maria Rilke -
suomennos Eve Rehn
Eve nukkui pois pitkällisen sairauden uuvuttamana 28.12.2010.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
HYASINTTIJUHLA
Tunsit että olit kotona jo matkalla.
Joku oli nostanut hyasintin vaunun tavaratelineelle,
se tuoksui koko matkan, ja päivä oli kuin kynttilä
jonka liekissä näkyi sininen hahmo.
Matkustit ilman mitään, et yrittänyt muuttua
jouluksi,
ei kai ollut mitä muuttaa,
en tiedä oliko hyvää tahtoa edes,
mutta joulu oli.
"Äidistäsi minä sinut heti tunsin"
joku siinä vaunussa puheli toiselle,
ja sinun korvissasi se oli kuin joulun sanaa:
ilman Joulun äitiä kukaa ei tunne lasta.
Oli sodat, vallanhalu ja riisto,
maan nälkäiset, sairaat ja vangit,
täyttymättä jääneet lupaukset,
oli yhä enemmän mitä panna joulua vastaan
ja sen puolesta
et ollut kovin köyhä.
Omituista vain ettei se hievahtanut siitä,
ei asettunut puoleen ei toiseen,
ei kertakaikkiaan tuntunut kuuntelevan sinua.
Kun pääsemme tänne asti, meissä on väsynyt
vuosi,
mielen pimeä, joka painaa kauas, kaikkia muistoja kauemmaksi.
Me sytytämme kynttilän huoneessa ja kynttilän
hautausmaalla,
muistamme niitä joiden kanssa kerran istuimme
samaan pöytään
ja siitä pöydästä tunnemme olevamme poissa.
Entä jos vuosi haluaa nukkua meistä?
Entä jos valmistammekin juhlan sille joka haluaa
olla poissa?
Täällä joulu on vuoden kaukainen
mielen pimeää kaukaisempi
niin kuin kesän yö
päivän kaukainen
päivän valoa kaukaisempi
niin kuin maaliskuun hankikanto
lunta ja maaliskuuta kaukaisempi.
Hyasintti tuoksuu pöydällä lumelta ja kynttilöiltä.
Valmistimme juhlan, halusimme itse tehdä kaiken.
Sanottiin että se on valmistettu meitä varten
mutta on vaikeata uskoa että se voi tulla
kun talo on tyhjillä ja päivä poissa.
Kuitenkin taas juhlimme poissaolevaa,
taas juhlimme pois vuoden joka on väsynyt meissä.
Ja poissaolossa on uuden alku: ilo.
Se puhkesi pimeästä monet pienet kukat
ja siirtyi talosta taloon pyhien alla.
- Mirkka Rekola -
Runot 1954 - 1978 (WSOY 1979)
kuva Susanne
Joku oli nostanut hyasintin vaunun tavaratelineelle,
se tuoksui koko matkan, ja päivä oli kuin kynttilä
jonka liekissä näkyi sininen hahmo.
Matkustit ilman mitään, et yrittänyt muuttua
jouluksi,
ei kai ollut mitä muuttaa,
en tiedä oliko hyvää tahtoa edes,
mutta joulu oli.
"Äidistäsi minä sinut heti tunsin"
joku siinä vaunussa puheli toiselle,
ja sinun korvissasi se oli kuin joulun sanaa:
ilman Joulun äitiä kukaa ei tunne lasta.
Oli sodat, vallanhalu ja riisto,
maan nälkäiset, sairaat ja vangit,
täyttymättä jääneet lupaukset,
oli yhä enemmän mitä panna joulua vastaan
ja sen puolesta
et ollut kovin köyhä.
Omituista vain ettei se hievahtanut siitä,
ei asettunut puoleen ei toiseen,
ei kertakaikkiaan tuntunut kuuntelevan sinua.
Kun pääsemme tänne asti, meissä on väsynyt
vuosi,
mielen pimeä, joka painaa kauas, kaikkia muistoja kauemmaksi.
Me sytytämme kynttilän huoneessa ja kynttilän
hautausmaalla,
muistamme niitä joiden kanssa kerran istuimme
samaan pöytään
ja siitä pöydästä tunnemme olevamme poissa.
Entä jos vuosi haluaa nukkua meistä?
Entä jos valmistammekin juhlan sille joka haluaa
olla poissa?
Täällä joulu on vuoden kaukainen
mielen pimeää kaukaisempi
niin kuin kesän yö
päivän kaukainen
päivän valoa kaukaisempi
niin kuin maaliskuun hankikanto
lunta ja maaliskuuta kaukaisempi.
Hyasintti tuoksuu pöydällä lumelta ja kynttilöiltä.
Valmistimme juhlan, halusimme itse tehdä kaiken.
Sanottiin että se on valmistettu meitä varten
mutta on vaikeata uskoa että se voi tulla
kun talo on tyhjillä ja päivä poissa.
Kuitenkin taas juhlimme poissaolevaa,
taas juhlimme pois vuoden joka on väsynyt meissä.
Ja poissaolossa on uuden alku: ilo.
Se puhkesi pimeästä monet pienet kukat
ja siirtyi talosta taloon pyhien alla.
- Mirkka Rekola -
Runot 1954 - 1978 (WSOY 1979)
kuva Susanne
maanantai 20. joulukuuta 2010
MAAILMAN AINOA TYTTÖ
Kerran mä tiesin
miltä tuntuu taivas
suu suuta vasten.
Sen pienen hetken.
kun hairahdit muhun päin
ja annoit kaiken olla.
Ja sekunniksi mä haihduin veden päällä
ja kuulin ne äänet,
joista kukaan ei puhu.
Sinä hetkenä olin
maailman ainoa tyttö,
sulle juuri se oikea.
- Annika Santalahti -
Scriptor
miltä tuntuu taivas
suu suuta vasten.
Sen pienen hetken.
kun hairahdit muhun päin
ja annoit kaiken olla.
Ja sekunniksi mä haihduin veden päällä
ja kuulin ne äänet,
joista kukaan ei puhu.
Sinä hetkenä olin
maailman ainoa tyttö,
sulle juuri se oikea.
- Annika Santalahti -
Scriptor
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
MINUN EI PITÄISI PUHUA SINULLE
minulla on kielelläni pala suklaata
syön sen ensin
minun on voitava vaihtaa pari sanaa kanssasi
on kylmä ja haluaisin nähdä sinut paremmin
oletko yhä siinä?
- Lauri Linna -
Scriptor
kuva Jeff Curto
syön sen ensin
minun on voitava vaihtaa pari sanaa kanssasi
on kylmä ja haluaisin nähdä sinut paremmin
oletko yhä siinä?
- Lauri Linna -
Scriptor
kuva Jeff Curto
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
YKSI KIRJE RIITTÄÄ
Xialle
Yksi kirje riittää
viemään yli rajan
ja kohtaamaan sinun puheesi
kun tuuli pyyhkii ohi
yö kirjoittaa omalla verellään
salaisen säkeen
joka muistuttaa minulle
että jokainen sana on viimeinen
jää sinun sisälläsi
sulaa tulen myytiksi
teloittajan silmissä
raivo kivettyy kiveksi
odottamatta kahdet rautakiskot
limittyvät yhteen
yöperhosten lepatus
lampun valoa vasten, ikuinen ele
joka jäljentää sinun varjosi
- Liu Xiaobo -
suomennos Lauri Otonkoski
kuva Birgitta
Yksi kirje riittää
viemään yli rajan
ja kohtaamaan sinun puheesi
kun tuuli pyyhkii ohi
yö kirjoittaa omalla verellään
salaisen säkeen
joka muistuttaa minulle
että jokainen sana on viimeinen
jää sinun sisälläsi
sulaa tulen myytiksi
teloittajan silmissä
raivo kivettyy kiveksi
odottamatta kahdet rautakiskot
limittyvät yhteen
yöperhosten lepatus
lampun valoa vasten, ikuinen ele
joka jäljentää sinun varjosi
- Liu Xiaobo -
suomennos Lauri Otonkoski
kuva Birgitta
perjantai 10. joulukuuta 2010
ADVENTTI
Talvimetsässä ajaa tuuli
kuin paimen hiutalelaumaa.
Jo aavistaa monikin kuusi
jouluvaloja saavansa kantaa.
Ojentaa oksansa kuunnellen
kohti lumista valkeutta
ja odottaa tuulta uhmaten
yön jouluisen ihanuutta.
*****
Es treibt der Wind im Winterwalde
die Flockenherde wie ein Hirt
und manche Tanne ahnt wie balde
sie fromm und licterheilig wird
und lauscht hinaus. Den Weissen Wegen
streckt sie die Zweige hin - bereit
und wehrt dem Wind und wächst entgegen
der einen Nacht der Herrlichkeit.
- Rainer Maria Rilke -
suomennos Eve Rehn
kuin paimen hiutalelaumaa.
Jo aavistaa monikin kuusi
jouluvaloja saavansa kantaa.
Ojentaa oksansa kuunnellen
kohti lumista valkeutta
ja odottaa tuulta uhmaten
yön jouluisen ihanuutta.
*****
Es treibt der Wind im Winterwalde
die Flockenherde wie ein Hirt
und manche Tanne ahnt wie balde
sie fromm und licterheilig wird
und lauscht hinaus. Den Weissen Wegen
streckt sie die Zweige hin - bereit
und wehrt dem Wind und wächst entgegen
der einen Nacht der Herrlichkeit.
- Rainer Maria Rilke -
suomennos Eve Rehn
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
MUA KATSOVAS, MUT TUNTEVASI LUULET, KUN MURHEEN...
Mua katsovas, mun tuntevas luulet,
kun murheen murtaman näät muodon tään,
nää silmät särkyneet, tään nöyrän pään,
nää pettyneesti hymyilevät huulet...
Kuin oksiin paljaisiin käy jäiset tuulet
tai sade hyinen nyyhkii syksyssään,
tai ääni jähmettää sun ikävään -
mut mua et, vain varjoani kuulet!
Kotelostaan - nää! - perho lentoon herää
päin aamuun auennutta liljan terää,
jost' öin on satakieli uneksinut -
jääkiteet, kiiltomadot perä perää
hivuksiis, kuu ja tähdet kaulaas kerää,
nää kuvas lähteen peilissä - nää minut!
- Kaarlo Sarkia -
Kootut runot (WSOY 1976)
kun murheen murtaman näät muodon tään,
nää silmät särkyneet, tään nöyrän pään,
nää pettyneesti hymyilevät huulet...
Kuin oksiin paljaisiin käy jäiset tuulet
tai sade hyinen nyyhkii syksyssään,
tai ääni jähmettää sun ikävään -
mut mua et, vain varjoani kuulet!
Kotelostaan - nää! - perho lentoon herää
päin aamuun auennutta liljan terää,
jost' öin on satakieli uneksinut -
jääkiteet, kiiltomadot perä perää
hivuksiis, kuu ja tähdet kaulaas kerää,
nää kuvas lähteen peilissä - nää minut!
- Kaarlo Sarkia -
Kootut runot (WSOY 1976)
maanantai 6. joulukuuta 2010
LOKAKUU 1941
En tahdo elää aikana,
joka surmaa nuoruuden
ja tekee alhaisimman kunniaksi:
tappaa.
Mutta sammalen hiipiessä kasvojani pitkin
tahdon muistuttaa siitä,
miksi taistelimme:
Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus.
- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925 - 1978 (WSOY 2003)
kuva Anne
joka surmaa nuoruuden
ja tekee alhaisimman kunniaksi:
tappaa.
Mutta sammalen hiipiessä kasvojani pitkin
tahdon muistuttaa siitä,
miksi taistelimme:
Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus.
- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925 - 1978 (WSOY 2003)
kuva Anne
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)