ja minun puutarhani jää, vihreä puu ja kaivo.
Monta iltapäivää taivaat ovat sinisiä, kirkkaita.,
ja kellotornin kellot kaikaavat niin kuin nyt,
tänä iltapäivänä.
Ihmiset jotka ovat minua rakastaneet nukkuvat pois,
ja joka vuosi kaupunki puhkeaa uuteen eloon.
Mutta minun henkeni on aina vaeltava kaihoisasti
kukkatarhani samassa hämärässä nurkassa.
- Juan Ramón Jiménez -
suomennos Raija Mattila
Vain unen varjo (Otava 1997)
kuva Muumilaakson puutarhakirja (WSOY 2007)
Pois lähtö on joskus niin surullista....
VastaaPoistaJael, niinhän se on...hyvästit ovat harvoin muuta kuin surua.
VastaaPoistaTämä on ihana, olen sen vuosia sitten kirjoittanut muistiin ja blogissanikin varmaan jo. Taisin nähdä sen jossain kuolinilmoituksessa.
VastaaPoistaAllu, tämä on usein ainakin Hesarin hautajaisvärssyissä. Minusta tuo Homssun eksyneen näköinen olemus sopii tähän kovin hyvin.
VastaaPoista