sillä olen kuollakseni kyllästynyt
tähän kirkkauden julkeaan lähentelyyn.
Hämärä, sytytä pimeän valo,
sillä haluan nähdä vain muistojeni varjot,
en niiden totuutta.
Hämärä, sytytä pimeän valo,
sillä haluan olla yksin sisässäni,
vain savukkeeni paheellisen
tuoksun syleilemänä.
Hämärä, sytytä pimeän valo,
sillä kulkuni on yöeläimen:
löydän perille vain sinussa.
- Leena Lumi -
Osui ja upposi, ymmärtämättä miksi :)
VastaaPoistaSari, runo on tunnetila. Se on kuin rakastelu, sitä ei tule ymmärtää, sen tulee antaa vain viedä.
VastaaPoistaEi tarvitse tietää 'miksi', riittää kun osuu ja uppoaa. Tämä hämärä on osa minua...
PS. Ja miten ihanaa, että juuri sinä satuit lukemaan tämän. Olen runoissani alastomampi kuin muuten...Ehkä oli tarkoitettu, että Runotalon Nainen sattuu paikalle juuri nyt. Kaikella on tarkoituksensa. Ja kiva, että upposi♥
VastaaPoistaTämä Runotalon Nainen ihmettelee aina itseäänkin kaiken muun lisäksi...mutta tuo veti puoleensa heti oman blogini sivupalkissa pelkällä aloituksellaan, ehkä se oli vastakohtaisuus - minussakin ;)
VastaaPoistaSari, pelkästä 'hämärästä' olisit ajatellut vain jotain syyskaunista ja hempeää, mutta jos näit sanan 'kuollakseni', kiinnostuit.
VastaaPoistaTiedätkö: Seuraan sinua. Haluan nähdä mitä kerrostesi alta paljastuu...Kuvasi kertovat sinusta eniten!
Olet oikeassa, se oli tuo kuollakseni...odotahan, kaivaudun hiljakseen näkyville, nenänpäätä näkyy jo ;)
VastaaPoistaSari, hiljaa hyvää tulee, sanovat viisaat. Ehkä olet se kevään valkoinen krookus, se krookus sinun sarjastasi, joka muistaakseni sai kuvittaa Emily Dickinsonia ja tekikin sen hurmaavasti. Ja säteilet aamu-usvan pisaroissa...
VastaaPoista