Jätin sen kalliolle meren rannalle
ja alastonna tulin sinun luoksesi, naisen tavoin.
ja naisena istuin pöytäsi ääressä,
join lasin viiniä, hengitin ruusujen tuoksua.
Sinä näit, että olin kaunis
ja muistutin jotakuta, jonka olit nähnyt unessa.
Minä unohdin kaiken, unohdin lapsuuteni ja
kotimaani.
Tiesin ainoastaan olevani hyväilyjesi vanki.
Ja sinä otit hymyillen kuvastimen, käskit minun
katsoa itseäni.
Näin että olkapääni olivat tomusta tehdyt ja
murenivat tomuksi,
näin että kauneuteni oli sairas ja tahtoi -
katoamistaan.
Oi, sulje minut syliisi niin lujasti, että ei minulta mitään
puutu.
- Edith Södergran -
Runoja (WSOY 1969)
kuva Birgitta
Onpa kaunis runo.
VastaaPoistaKiitos Leena =)
Birgitta, Edith osaa.
VastaaPoistaEipä kestä: Ilo oli minun.
Ihana, ihana runo..
VastaaPoistaja niinsopiva, niin kaunis teos, upea!
Hanne, tämä runo on iki-ihana, mutta minulla ei ollut siihen aikaisemmin kuvaa. Edith edellyttää tiettyä tunnelmaa ja olihan hän kuitenkin modernisti ja raja-aitojen kaataja - monessa. Birgitan kuvat ovat kuin luodut Edithille ja Onervalle.
VastaaPoista