katsellessani syksyn raskaita värejä
ja eräänä aamuna oli valkeus edessäni.
Seisoin hiljaisena hämmästyksestä.
Kasvoilleni hajosi lempeä hiutale
viileäksi tuoksuksi,
ja valkean maiseman rauha
solui sieluuni kuin juoma.
Ikäänkuin Jumala olisi elämänkirjastaan
kääntänyt piiloon
syksyn verellä ja kullalla kirjoitetun lehden
ja avannut suuren valkean aukean,
jolle talviauringon kalpealla säteellä
kirjoitetaan lauluja,
jotka ovat viileitä ja kauniita
ja lumitähden muotoisia.
- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)
Katri Valan runot eivät ole koskaan jättäneet kylmäksi. Tämä on yksi lempirunoistani, jota jaksan makustella aina uudelleen. Kiitos, että toit tämän esille!
VastaaPoistaAnja, Katri olikin tulisielu. Kun luin Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret kirjan, joka siis kertoi Katri Valasta ja Elina Vaarasta, hankin myös Vaaran Kootut runot, mutta hän ei ainakaan minua sytytä samoin kuin Vala.
VastaaPoistaTuon esille, mitä ikinä keksit haluta;-)
Tuo maisema <3 ,ihana runo
VastaaPoistaAnne, sun kotimaisema! Ja Vala on aina niin 'tulta'.
VastaaPoista