joka virtaa ylitsemme,
ei minulla mitään
minkä tallettaisin.
Minun on tultava
yksin yöhön
- ehkä kanssasi.
Rakasta minua vähän,
että kestän huomiseen,
rakasta aamuun asti.
Ja minä kokoan
kasteista ja kyynelistä
helminauhan ohimoillesi
aamun valoisina hetkinä.
Rakasta minua vähän
- jos ymmärrät,
että en pakenisi
elämästä pois.
********
After a day
that flowed over us
I have nothing
to spare.
I need to come alone
into the night
- maybe with you.
Love me a little,
so I can bear until tomorrow,
just love me till morn.
And I gather dew and tears
to make a string of pearls
onto your temples
in the bright moments
of the morning.
Love a little
- if you unerstand,
so I won't escape
away from life.
- Kalevi Rahikainen -
Itse metsäni pohjoinen (IamBooks 2010, käännös englanniksi Klaus Rahikainen)
Onhan vahvaa kerrontaa. Runo nostaa ihon kananlihalle, kun kuvittelee sitä omalle kohdalleen, olisipa siinä sitten tekijänä tai objektina. Mielenkiintoinen runoilija tämä Kalevi Rahikainen, josta en ennen sinun blogiasi mitäkään tiennyt.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua, Leena ja helminauhoja ohimoillesi!
Anja, Kalevin kirjaa on saatavana kirjamessuilla. Minä TIEDÄN, että sinua kiinnostaisivat ne hänen elämänviaheensakin. Tule sinne!
VastaaPoistaNo, vieläkö ihmettelet, etten voinut nukkua koko yönä, kun aloin lukea tätä Rahikaista.
Voi Anja-kulta, kiitos samoin sinulle♥
Vahvoja runoja olet tuonut luettavaksemme. Monta runoa olikin minulta jäänyt väliin, ja nyt kyllästin niillä itseni tähän sunnuntaipäivään:) Miten maailmassa voikaan olla noin paljon kaunista, äänetöntä sanomaa.
VastaaPoistaKeijukainen, runon viemämälle runous on elämää - musiikkina.
VastaaPoistaMitä enenmmän luet runoja, sen enempi niille sytyt, Keijukainen!