Minä polvistun etees ja kädet,
kädet lähteiksi puhjenneet,
vien silmille, suulle,
kädet janoista juottaneet.
Minä suutelen kämmenpohjaa,
veren hellyyttä juon.
Jään, kumarrun etees,
minä hellyyttä juon.
Pivo pieni ja kuitenkin siihen
sydän mahtua vois.
Ei metsän linnuilla pesää
niin sulkevaa ois,
ja kuitenkin avoin - yllä
koko avaruus!
Et vangitse hyväilyllä,
sinä tiedät: suloisuus
pesän kutsuu kyllä
ja rakkauden valtavuus.
- Yrjö Kaijärvi -
Yrjö Kaijärven kauneimmat runot (Otava 1956)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti