kotia vailla ajan meressä.
Ja tätä toiveet: vuoropuhelua
hetken ja ikuisuuden välillä.
Tätä on elämä. Kunnes päivän mennen
hetkistä yksinäisin vyörähtää
ja hymyillen kuin yksikään ei ennen
Ikuista vastaan vaiti jää.
- Rainer Maria Rilke -
suomennos Anna-Maija Raittila
Vain unen varjo (Otava 1997)
kuva Tuure
Pidän etenkin tuosta ensimmäisestä lauseesta:"Tätä on kaipaaminen: aaltoilua kotia vailla ajan meressä"
VastaaPoistaJael, siinähän tiivistyy ihmisen suurin ikävä.
VastaaPoistaLOISTAVA RUNO"! miten en ole siihen törmännytkään aikaisemmin???
VastaaPoistaTuure, niin minustakin! Runo on hengästyttävä...Rilken tuotanto on takuulla laajempi kuin tajuammekaan. Tuli mieleeni, että tämä sopisi vaikka su tunnelmiin Leena Lumissa lokinpoikasen yläpuolelle. Afrikka-kirjan jälkeen seuraavan kirjan valmistuminen kestää ainakin yli puolen viikon.
VastaaPoistaTotta: Afrikka-kirja vaikutti sellaiselta, jonka jälkeen lukija tarvitselee paussia; sulatteluaikaa.
VastaaPoistaTuure, siksi luenkin nyt vain lehtiä...vielä tänään. Kevyttä hömppää. Kaikkea pinnallista erittäin syvällisen vastapainoksi.
VastaaPoistaKaunis runo - kuten muutkin tätä aikaisemmat. Antaa tilaa ajatella ja tuntea. Kiitos näistä kirkkaista lukuhetkistä!
VastaaPoistaAnneMaria, ole hyvä! Tämä Lumikarpalo on semmoinen retriitti, josta voi ammentaa runoja niin iloon, suruun kuin muuten vain. Käyn täällä itsekin lepäämässä;-)
VastaaPoista