PALJON OLEMME RIKKONEET, PALJON KÄRSINEET JA...

LAPSI

Paljon olemme rikkoneet,
paljon kärsineet
ja anteeksi antaneet.
Lapsi!
Missä on lapsi?
Viha nousee
syvältä,
kaukaa,
ammoin eläneistä,
ammoin siittäneistä,
ammoin synnyttäneistä,
kipeänä,
lyövänä,
viiltävänä
- te löydätte vastasyntyneen lapsen -
Sinä itket.
Kosketan sinua hiljaa
ja silmäni kyyneltyvät.
Minulla ei ole sanoja,
mene meren rantaan.
Antakoon jokin meissä
anteeksi meille.
Antaako jokin meissä koskaan
anteeksi meille?


Meri kutsuu.
Mene meren rataan.
Se kuohuu, se ärjyy,
se vaahtoaa.
Auringon, tähdet ja kuun
se uhmassaan särkee,
se vihasta ulvoo,
se raivoaa.
Meri hiljaa lepää,
se ottaa taivaan vastaan.
Aurinko, tähdet ja kuu
sen syliin uppoaa.


Mene meren rantaan.
Hyväksy meren viha,
hyväksy meren raivo,
lepo
ja hiljaisuus.
Hyväksy minut
ja lähelläsi tunnet minut.
Hyväksy elämä,
taistelu,
elää saat.
Hyväksy meren laulu -
kuulitko?
kalpenitko?
korviisi soiko? - lapsi?
Merellä ehkä on sanat,
joita ei minulla ole,
merellä ehkä on sanat,
jotka vapauttavat.


HAUTAJAISMATKA


Sielu sairaana
matka jatkuu
päivä väistyy
ja yltää yö.
Taakka painava:
arkku pieni;
en edes tiedä,
kuollutko liet.
En edes tiedä:
houretta, unta, painajaistako
arkussa vien.


En sinun ruusuisia sormiasi,
en sinun kyntesi pientä kukkaa
suutele koskaan.
Et sinä juokse ylitse pihan
hiuksissa tuuli.
En minä sinua nostaa saa, jos kaadut,
pyyhkiä en saa käsistä, polvista hiekkaa,
en silmistä vettä,
eivät sinun pientä lämmintä päätäsi
käteni koskaan sulje.


Kuole jo, kuole,
tänne sinut hautaan
Villa Bonannon palmujen alle.
Palermon yö on lämin ja syvä,
Bonannon palmujen viuhkat on laajat.
Täällä on hyvä,
vaikkakin lähden,
tännehän jää minun sydämeni.
Kuole jo, kuole,
keveämpää,
pimeämpää
multaa en tiedä sinun haudallesi.
Välimeren purppura on pehmeä ja hyvä,
palmujen viuhkat ovat suojelevat, suuret.
Kuole jo, kuole,
syntymätön,
eron hetken tuskasta syttynyt liekki
palamaan jää sinun haudallesi.


Sinä karkasit mereen.
Sinun nopeat jalkasi juoksevat aallon valkoista harjaa,
valokipunat säihkyvät pienistä kantapäistä.
Veden sukua olet,
vesihiiden poikanen lienet,
kilon keskellä aavalla veden veljiä leikkiisi kutsut.
On kaukana, kaukana,
saavuttamattomissa,
meren tanssivalla aavalla leikkiesi rajaton piha.


UNIPOIKA


Synkkää metsää
kiemurtelevia oksia
juuria
virvatuliliekkejä
valonvälähdys!
pimeästä
kaukaa
märkää sammalta
painua vajota
isä!
kuiskaus huuto
maastako? merestäkö?
synkkää metsää
verenkarvaista maata
metsää ympärillä
metsää minussa
tuhatvuotista
eilispäiväistä
mustaa aukotonta metsää -
Väljenee
valkenee
meri!
sinä juokset vastaani
välkkyviä aaltoja pitkin
sinun silmäsi ovat runo
sinun suusi on runo
sinun jäsenesi ovat runo
kukaan ei tee sinulle pahaa
kukaan ei tahraa
sinun sieluasi
merenkuulasta
merensinistä
kukaan ei erota sinua minusta.


- Yrjö Kaijärvi -
Yrjö Kaijärven Kauneimmat Runot (Otava 1956)
kuva Pekka Mäkinen

Pilviharsolle
♥:lla Lumikarpalo