kun murheen murtaman näät muodon tään,
nää silmät särkyneet, tään nöyrän pään,
nää pettyneesti hymyilevät huulet...
Kuin oksiin paljaisiin käy jäiset tuulet
tai sade hyinen nyyhkii syksyssään,
tai ääni jähmettää sun ikävään -
mut mua et, vain varjoani kuulet!
Kotelostaan - nää! - perho lentoon herää
päin aamuun auennutta liljan terää,
jost' öin on satakieli uneksinut -
jääkiteet, kiiltomadot perä perää
hivuksiis, kuu ja tähdet kaulaas kerää,
nää kuvas lähteen peilissä - nää minut!
- Kaarlo Sarkia -
Kootut runot (WSOY 1976)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti