Olen osa kaikkeuden suurta voimaa,
yksinäinen maailma miljoonien maailmoiden parissa,
niinkuin ensi luokan tähti, joka sammuu viimeksi.
Riemu elää, riemu hengittää, riemu olla olemassa!
Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa pitkin
ja kuunnella yön hiljaista virtaa
ja seisoa vuorella auringossa.
Käyskelen aurinkoa pitkin, seison auringolla,
en tiedä mistään muusta kuin auringosta.
Aika - muuntajatar, aika - hävittäjätär, aika - loihtijatar,
tuletko uusin juonin, tuhansin kavaluuksin tarjoamaan
minulle olemassaolon
niinkuin pienen siemenen, niinkuin merellisen luodon?
Aika - sinä murhaajatar - väisty luotani!
Aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten
ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet,
mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.
- Edith Södergran -
Kohtaamisia (WSOY 1982)
Voi, Södergrania♥
VastaaPoistaAnki, ajattelin tänään auringon paistessa,lintujen konsertoidesa, että nyt on Edithin 'voimarunon' vuoro. 'Loistaa aina pelkoa vailla' olkoon tapa elää meilläkin.
VastaaPoista♥
Ihana tämä runo. Suorastaan tunsin kokevani tuota kaikkea lomamatkallamme Välimeren rannalla.
VastaaPoistaOnneksi täälläkin on kesä tulossa.
Sydänlämmin kiitos tästä.
Unelma, ole hyvä! Näin keväällä tätä riemua tuntee ja löytää. Ihanaa, että sait kokea kevään hurmaa voimallisesti jo etukäteen.
VastaaPoista♥
Tässä päivässä olen tuntenut juuri noin!
VastaaPoistaAuringon sylissä, vierellä, äärellä, luona ja läsnä. Keholla, sisimmässä, kaikkialla♥
Kiitos! Kiitos edith, kiitos leena:)
Tinttarus, sinä onnellinen! Miten hienoa, että olet luona, läsnä, vierellä, äärellä, kaikilla aisteilla. Minä olen paljon poissa. Muualla. Kirjoissa. Suunnitelmissa. Virtaan lujaa, enkä ehdi olla. En malta pysähtyi kuin joskus. Harvoin.
VastaaPoistaOle hyvä! Tämä on hurmaava runo.
♥