kyyhkysten hriih,
kun se kuului katolta lakkaamatta,
ja kun pakkanen hellitti, mikä mahti
päälläni, siellä satoi ja katto vuoti
sinä talvena,
minä ajattelin sinua vielä sinä talvena.
- Mirkka Rekola -
Runot 1954 - 1978 (WSOY 1979)
kuva Seijastiina
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
SINÄ TALVENA MINUA KYLLÄ IHMETYTTI KYYHKYSTEN...
kyyhkysten hriih,
kun se kuului katolta lakkaamatta,
ja kun pakkanen hellitti, mikä mahti
päälläni, siellä satoi ja katto vuoti
sinä talvena,
minä ajattelin sinua vielä sinä talvena.
- Mirkka Rekola -
Runot 1954 - 1978 (WSOY 1979)
kuva Seijastiina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana runo, minä pidän kovasti luontorunoista.
VastaaPoistaJa rakkausrunot on myös kivoja.
Seijastiina, molempi parempi: Minä pidän luonoteroottisista runoista.
VastaaPoistaMiten hyvin tässä katolla oleva kyyhkynen sopiikaan Rekolan runoon.
Suosittelit minulle joskus Nerudan ohella Rekolaa, ja nyt olen lukemassa Virran molemmin puolin kokoelmaa. Olen lukenut sitä hitaasti ja hartaasti, ja jossain vaiheessa otan sen esiin blogissani.
VastaaPoistaPidän aivan erityisen paljon. En yleensä ottaen innostu juurikaan runoista, joissa käytetään paljon luontoa, mutta Rekola tekee kyllä ehdottoman poikkeuksen!
Tuosta kokoelmasta löytyi myös se runo, joka saa minut kyyneliin..
Kiitos siis suosittelusta Leena!
Naakku, minusta luonto sopii esim. silloin kun puhutaan ns. luontoeroottisista runoista...
VastaaPoistaIhanaa, että Rekola avautui sinulle. Minlta tulee hänestä syksyllä kirja Leena Lumiin. Rekolaa on paljon tutkittu. Häntä ei pidetä ollenkaan helppona runoilijana.
Kuvittele, minä sain Rekolan Kootut runot harjukaupungimme ihanaiselta kirjailijalta, Pasi Ilmari Jääskeläiseltä. Hän oli löytänyt teoksen jostain nettisivuilta.
Minut saavat monet runot kyynelehtimään...
Ole hyvä, jaettu elämys on moninkertainen.