Pakkanen narskuu, soi
ulkona askelten alla,
silmäsi kevään toi
silmiini uppoutumalla.
Palan jo! kuiskaa suus
vapaana suudelmista.
Muuta et ehdikään,
huuleni sanas jo vei,
kevääni punerva puu,
rikas maan antimista,
keskellä lumen ja jään
tuoksuva tuokokuu.
- Yrjö Kaijärvi -
Kauneimmat runot (Otava 1956)
kuva Soolis
Oi miten kaunis runo! Täytyy kirjoittaa ylös ja laittaa näkyvälle paikalle, että voi lukea päivittäin.
VastaaPoistaUlla-Kristiina, minullakin on aina menossa joku vihko, johon kerään kauniita/vaikuttavia/värisyttäviä runoja. Tämä Yrjö Kaijärvi on todellinen löytö. Sain isoäidiltäni vuosia sitten nahkakantisen pienen runokirjan ja se oli tämä Kaijärvi. Olen Leena Lumi -blogin puolella esitellyt tämän Kaijärven kirjan. Hakukoneella se löytyisi ja muistaisin, että otsikko oli Yrjö Kaijärvi tai Yrjö Kaijärven Kauneimmat runot.
VastaaPoistaKaunis runo. Olen etsinyt runoja keväästä. Aika vähän niitä on löytynyt, mutta tässä on tosi kaunis runo!!!
VastaaPoistaKuvakin on upea!
Susanne, suutarin lapsella ei ole kenkiä;-) Aina kun lähden etsimään jotain aikaan, kuukauteen tai vuodenaikaan sopivaa runoa, joudun luovuttamaan, sillä en löydä. Minusta tämä runo on jotenkin juuri tätä hetkeä, vuodenaikojen murrosta ja samalla ihastuttava rakkausruno!
VastaaPoistaTämä Sooliksen kuva on aivan viehättävä.
Runo sopi kuvaan ja aikaan loistavasti, ihana postaus.
VastaaPoistaKiitos! Pidän tästä itsekin...
VastaaPoista