MARLENE DIETRICH

AUTUUS

Tahdon pian ojentua lepotilalleni,
pienet hengettäret peittävät minut valkoisin hunnuin
ja sirottavat punaisia ruusuja paareilleni.
Kuolen - sillä olen liian onnellinen.
Autuudesta vielä puren käärinliinojani.
Jalkani kouristuvat autuudesta valkoisissa kengissäni,
ja kun sydämeni pysähtyy - nukkuu se hekumaan.
Vietäköön paarini torille -
tässä lepää maan autuus.

- Edith Södergran -
kuva Helene Schjerfbeck (Kohtaamisia, WSOY 1982)

UNTA JA TODELLISUUTTA

Tarjosin sinulle kerran
käteni kesäisnä yönä,
kun oli linnut laulupuulla,
kukat täydellä terällä;
tarjoan sinulle käden
nyt ma talven tanterilla
soidessa vihurin vinhan,
kukkain kuolleiden ylitse.
Et sa silloin uskaltanut
unteni utuihin, tyttö,
uskallatko nyt paremmin
urho-unteni täytäntähän?

- Eino Leino -
Yli laaksojen laulupuiden (Karisto 2002)

RAKKAUSKIRJE

Ei ole helppoa selittää muutosta jonka sait aikaan.
Jos nyt olen elossa, olin silloin kuollut,
vaikkei se huolettanut minua, kiven kaltaista,
tavoille uskollisena pysyin paikallani.
Ei, et sinä potkaissut minua tuumaakaan -
etkä poistunut, jättänyt minua tuijottamaan
pienellä kaljulla silmälläni
taas kohti taivasta, tietysti ilman toivoa
siitä että tajuaisin sinen tai tähdet.

Ei se niin käynyt. Sanokaamme että nukuin kuin
käärme,
naamioituneena mustaksi kiveksi mustien kivien joukossa
talven valkeassa aukossa -
naapureitteni tavoin iloitsematta
miljoonista täydellisiksi hiotuista
poskista, joita laskeutui joka hetki sulattamaan
omaa basalttiposkeani. ne muuttuivat kyyneliksi,
enkeleiksi jotka itkivät elottoman luonnon tähden,
mutta minua ne eivät vakuuttaneet. Nuo kyyneleet jäätyivät.
Kullakin kuolleella päällä oli jäinen silmikko.

Ja minä jatkoin unta kuin taipunut sormi.
Ensimmäiseksi näin pelkkää ilmaa
ja suljettuja pisaroita jotka kohosivat kasteena,
kuultavina kuin henget. Monet kivet lepäsivät
läpitunkemattomina, ilmeettöminä ympärillä.
En ymmärtänyt siitä mitään.

Loistin, kiillekuorinen, ja avauduin
vuotaakseni tyhjiin kuin neste
linnunjalkojen ja kasvinvarsien sekaan.
Ei minua petetty. Tunsin sinut heti.

Puu ja kivi kiilsivät, varjoja vailla.
Sormenmittani muuttui lasinkirkkaaksi.
Aloin puhjeta kuin maaliskuinen oksa.
Käsivarsi ja sääri, käsivarsi, sääri.
Kivestä pilveen, niin minä kohosin.
Nyt muistutan eräänlaista jumalaa,
joka lipuu ilman halki sielu vaihtuneena,
puhtaana kuin jäälevy. Se on lahja.

- Sylvia Plath -
Sanantuojat (Otava 1997)
suomennos Marja-Leena Mikkola

MISSÄ POLTETAAN KIRJOJA, SIELLÄ POLTETAAN...

"Missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä."

- Heinrich Heine -

PLEASE, NEVER FORGET THIS!

"Those who cannot remember the past are condemned to repeat it."

"Wer sich an die Vergangenheit nicht erinnern kann, ist dazu verdamnt sie zuwiederholen."

"Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä."

- George Santyana -

THE BEST BOOK OF 2009

"Leshem ketivah haggadah shel Pesach. Ha Lachma an'ya..."

KUMPI?

Sinäkö elät vai elänkö minä:
toinen meistä nyt kuollut on.
Sullako onni vai lieneekö mulla:
toinen meistä on onneton.

Haudassa toinen ja
maanpäällä toinen.
Kumpi on ehtinyt
päähän tien?

Ah minä tiedän:
haudassa sinä
- kuitenkin minä se kuollut lien.

- Uuno Kailas -

JULIANNE MOORE&RALPF FIENNES IN THE END OF THE AFFAIR

I ♥ this film and this charming couple 4-ever!

OLI TAMMIKUU JA SADETTA JA KYLMÄÄ. MINÄ OLIN YKSIN JA...

"Oli tammikuu ja sadetta ja kylmää. Minä olin yksin ja pelkäsin yötä. Sen tähden sanoin, että hän saisi tulla luokseni, mutta että minulla oli vain yksi vuode. Ja jottei hän käsittäisi minua väärin, lisäsin, että olen pyrkinyt jossakin määrin olemaan gentlemanni. Ja vielä ollakseni rehellinen sanoin, että minun ei ole koskaan täysin onnistunut olla sellainen."

- Mika Waltari -
Yö Monte Carlossa/Jättiläiset ovat kuolleet