IN MEMORIAM WISLAWA SZYMBORSKA

Asema

Saapumattomuuteni N:n kaupunkiin
oli ajallaan.

Kirje, jota en lähettänyt,
sai sinut varuillesi.

Ehdit jättää tulematta
sovittuun aikaan.

Juna saapui raiteelle kolme.
Paljon ihmisiä astui ulos.

Minun poissaoloni katosi
uloskäynnin tungokseen.

Muutama nainen korvasi minut
kiireesti
siinä kiireessä.

Yhden luo juoksi
joku jota en tunne,
mutta nainen tunsi hänet
heti paikalla.

He vaihtoivat keskenään
ei-meidän suudelman,
ja samaan aikaan katosi
ei-minun matkalaukkuni.

Kaupungin N. asema
läpäisi hyvin
objektiivisen olemassaolon kokeen.

Kokonaisuus piti paikkansa.
Yksityiskohdat kulkivat
oikeita raiteitaan.

Tapahtui jopa
sovittu tapaaminen.

Meidän läsnäolomme
ulottumattomissa.

Todennäköisyyden
kadotetussa paratiisissa.

Jossain poissa.
Jossain poissa.
Kuinka nuo sanat sointuivatkaan.

- Wislawa Szymborska -
Ihmisiä sillalla (WSOY 2006, suomennos Jussi Rosti)

Wislawa Szymborska 2.7.1923-1.2.2012

RAKKAUSLAULU

Kuinka sieluni sitoisin,
sieluasi ettei se koskettaisi?
Miten ohitsesi saattaisin sen,
- muuhun, johonkin?
Piiloon sen kätkisin mieluiten,
paikkaan pimeään, joka ei liikahtaisi,
sisimpäsi kun liikkuu keinuen.
Vaan meitä kahta mi koskettaa,
jousen lailla yhdessä soimaan saa,
kaksi kieltä yhtenä äänenä soi.
Mihin soittimeen meidät liitettiinkään,
kuka taituri pitelee käsissään?
Suloinen laulu oi!

- Rainer Maria Rilke -
Tahto Tahtojen (Like 2004, suomennos Eve Rehn)
kuva Hanne

Hääpuku

Sinä sanot
että tästä sinä sen teet,
ompelet ihanalla suullasi,
pisto pistolta
Hääpuvun sinä ompelet itsellesi
tästä silkkisestä
esinahasta
Niin sinä teet, pisto pistolta
Etkä riisuisi sitä koskaan,
kulkisit aina
sisältä silkkiin puettuna, hääpuvussa
Tämä on totisesti sitä,
hääpuvun ainetta: tämä
altis esinahka.

- Tommy Tabermann -
Eroottiset runot (Gummerus 2009)

Toukokuu kasvojesi takana

Viimeinkin tuiskutti lunta,
ja siitä pitäen olen kulkenut alituisessa lumisateessa,
en ymmärtänyt, miten ruusupensaat rohkenevat puhjeta kukkaan
yhden ainoan päivän aikana, miten ruohot,
orvokit uskaltavat pistää päänsä esiin, miten vuorollaan
kaikki muut kevään kukat - olen unohtanut niiden nimetkin -
miten pääskyset ja rastaat pystyvät lentämään -
               oli kevät, kieltämättä,
kevytmielisiä, räikeitä värejä
primitivistisen maalarin lehtiössä,
mutta en uskaltanut koskettaa kultasadetta,
ikäänkuin se olisi ollut juuri maalattua paperia,
enkä taittanut enää kirsikkapuiden oksia pannakseni
ne maljakkoon, kiirehtiäkseni kevään tuloa,
kuljin vain kuin unissakävijä, ikään kuin olisin
katsellut talvisessa ulkoilmateatterissa
               liian räikeää amerikkalaista elokuvaa.
Lunta tuiskutti jäätelöä ahmiville kevätkasvoille,
pääsiäisjäniksille, koko tukahduttavalle kukkaismaailmalle.
Ja niin on aina oleva, minulla ei ollut sille sanoja,
vaikenin kuin salaa alkanut, keskeneräinen romaani.

Illat olivat vaikeita, mentävä sänkyyn tämän sanattomuuden kanssa,
               Jumalankin edessä salattujen
lauseiden kanssa: vielä kerran kirjoitan runoja,
tarvitsen aikaa vain television taukojen verran
pitkinä talvi-iltoina, iltasadun jälkeen, ennen uutisia,
minun täytyy vain sitkeästi ajatella jotakin,
niin kuin appelsiini ajattelee autiolla pöydällä
appelsiinisynnyinmaataan. Vaikeinta oli yöllä, kun
               en tiennyt, ketä syleilen,
sinua vai tätä puolivalmista runoa, kun en uskaltanut
nukahtaa enkä olla valveilla, kuuntelin tyynyn sinisiä kukkia,
nurkassa raksutti kello, yöpaitaani käärittynä,
niin kuin kapalolapseksi naamioitu helvetinkone, vaikka tiesin:
kaikki tämä on turhaa, minunhan pitäisi kapaloida aivoni,
               jotta tulisi hiljaista.
Nyt sinä olet täällä, istuudut sängylleni, ja lumisade on poissa,
vain kuumuus pitää minua otteessaan, vuodenajat vaihtuvat äkkiä
kovissa, kevytmielisissä runoriveissä. Minun täytyy nyt painaa
tarkasti mieleeni toukokuun puut kasvojesi takana: en voi tietää,
milloin tulet takaisin. Kenties minä silloin odotan sinua
               jo kirsikoiden
ja ruusujen kanssa, mutta sinä näet vain minut,
riisut minut nopeasti ja saat nähdä, miten paljon aurinkoa
olen kerännyt iholleni sinua varten. Sillä aurinko löytää meidät
myös silloin, se paistaa sänkyymme, vaikka tuntematon jumala
on julistanut ulkonaliikkumiskiellon.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

MINUN JUURENI SINUN JUURTESI JOUKOSSA...

Minun juureni sinun juurtesi
joukossa
minun silmäni sinun silmiäsi
mikä henkeä minussa se erkanee ilmaan
mikä maata se muuttuu mullaksi
mikä minussa on elämää se on metsää

sinun ruumistasi minun ruumiini
minä silitän sinun sammaltasi
metsä
syleilyä sinun tuulesi
hyväillen kietoutuvat puittesi oksat
minun ympärilleni
minä silitän sinun sammaltasi
metsä elämän äiti

sinun haavasi parantuvat
metsä
minun vuotavat yhä
älä hylkää minua metsä

minä lennän sinun lintujesi
myötä
sinun kettujesi myötä haen
suojaasi
kasvata polkusi umpeen metsä
niin että en ikinä löydä pois

- Kai Nieminen -
kuva Hanne

UUDENVUODENAATTO

Pian haihtuu olevainen,
ohi kiitävät vuodet kuihtuneet,
tähdet - muka ikuiset - katsovat ilkkuen.

Henkemme ainoastaan
sitä peliä pystyy seuraamaan
tuntematta liikutusta, ivaa, tuskaakaan.

Sille 'ikuinen' ja 'ohimenevä'
on kaikki yhtä - samantekevää.
Mutta sydän puolustautuu
rakkaudesta hehkuen
ja antautuu - ruusu hentoinen,
on loppumaton kuolinhuuto sen
ja päättymätön rakkauden.

- Herman Hesse -
suomennos Eve Rehn

ARIMMAN ONNEN HETKI

Arimman onnen hetki lumoava,
sydämen rauha, kaikki sovittava
vain silmänräpäykseen hohtavaan.
Se sävel hennoin, mykkä anojalle,
mi taivaallisen huilunäänen alle
saa kaikki vaivan henget vaipumaan -

On ehkä ilta, lumeen lyhdyt hohtaa,
sun silmäs rakastetun katseen kohtaa -
Oi viivy, viivy, tieto salainen!
Hymyilet - hangen alla meri nukkuu.
Pois syvin hetki täyttyessään hukkuu -
Hymyilet jälleen, läpi kyynelten.

- Saima Harmaja -
Kootut runot (WSOY 1966)
kuva Hanne

MINUN RAKASTETTUNI, MINKÄ NIMINEN LIENETKIN...

Minun rakastettuni, minkä niminen lienetkin
aina elämä vyöryy itsensä yli, tungeksii.
Tahtoisin olla yksi, yksinkertainen.
Mutta mitä sitä voi kerroksilleen?
Kaikille nimille, väreille, muistoile,
kun mikään ei haalistu.

Siis pelkkä kaivertamaton nimi, pyydän.
Kuorikaa nimet pois, hiokaa sileiksi,
en halua ketään enää.
En edes itseäni.

- Aila Meriluoto -
Tämä täyteys, tämä paino (WSOY 2011)

NAINEN KUIN MAKAAVA VENUS, MUINOINEN...

Nainen kuin makaava Venus,
        muinoinen jumalatar.
Pane maata, älä jumalatarta.
Sido kiinni puuhun
        punaisella langalla.

- Aili Nupponen -

JÄÄTYVÄ JÄRVI

Tänä yönä jäätyy järvi.
Vesi tuskin liikahtaa.
Kuun valkean paisteen alla
on kuolemanhiljaa maa.
Vain mykässä vartiossa
puut seisovat pimennossa,
puut pitkine varjoineen.
Ja kaukana koira haukkuu.
Se on hirveä koira, se haukkuu
sysimustaan pimeyteen.
- Tänä yönä jäätyy järvi.
Kuu pysähtynyt on.
Pidä kädestäni kiinni,
sinä Tajuamaton.

- Saima Harmaja -
Kootut runot (WSOY 1966)
kuva Birgitta

RAKASTUNEET

On niin hiljaista, että kuulemme
eilen lauletun laulun:
"Sinä menet vuorten kautta ja minä laakson..."
Vaikka kuulemmekin - emme usko.

Hymymme ei ole surun naamio,
eikä hyvyytemme uhraus.
Ja jopa enemmän kuin kannattaisi
säälimme heitä jotka eivät rakasta.

Olemme niin hämmästyneitä itsestämme,
että mikä voisi enää hämmästyttää meitä enemmän?
Ei sateenkaari yöllä.
Ei perhonen lumessa.

Ja kun nukahdamme,
näemme unessa eron.
Mutta se on hyvä uni,
mutta se on hyvä uni,
koska me heräämme siitä.

- Wistawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

KYSYIN ONNESTA, NE KAIKKI VASTASIVAT...

Kysyin onnesta,
ne kaikki vastasivat eri tavalla.
Hengenmies huitoi kädellään:
Tuonpuoleissa.
Kissa vakuutti:
Uuninpankolla hiirien talossa.
Kalastaja neuvoi:
Ah, se on vene, kun on verkot täynnä.

Onneksi kuuntelin perhosia.
Ne olivat menossa kedolle.

- Mari Mörö -
Paratiisi (Minerva 2011)
kuva Petri Volanen

NIIN KUIN ENNEN VANHAAN

Pitkien vuosien jälkeen tapasin erään ihmisen
ENTISESTÄ elämästäni
jollakin tavoin hän yhdisti minut
kirjallisuuteen
me istuimme kahvilan hämärässä
lähellä parlamenttitaloa
sellaisissa paikoissa rakastavaiset
tapailevat toisiaan salaa
ja poliittiset liittolaiset
juovat kahvia ja polttavat tupakkaa
minä kuuntelin Kirjallisuuden uutisia
kuinka sisäpiiriläiset myöntävät palkintoja toisilleen
kuinka palveluksesta saa vastapalveluksen
olin iloinen kun en enää kuulunut heidän joukkoonsa
tuijotin naarmuuntunutta lasia
loppuun pestyn pitsiliinan päällä
ja polttelin tupakkaa niin kuin ennen vanhaan

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Elin Danielson-Gambogi

EI RAKKAUDESSA VOI OLLA MALTILLINEN. EI KAUNEUDESSA...

Ei rakkaudessa voi olla maltillinen.
Ei kauneudessa, hyvyydessä, ei totuudessa.
Se on kaikki tai sitten
hei, ja näkemiin.

- Mari Mörö -
Paratiisi (Minerva 2011
kuva Petri Volanen

ENSIRAKKAUS

Sanovat että ensirakkaus on tärkein.
Se on hyvin romanttista,
mutta niin ei ole minun kohdallani.

Jotain meidän välillämme oli ja ei ollut,
tapahtui ja meni ohitse.

Käteni eivät vapise,
kun niihin osuu joitain pieniä muistoja
ja narulla sidottuja kirjepinkkoja
               - olkoonkin vaikka silkkinyörein sidottuja.

Meidän ainoa tapaamisemme vuosien jälkeen
kahden tuolin keskustelu
kylmän pöydän ääressä.

Muut rakkaudet
hengittävät minussa yhä syvästi.
Tällä ei ole happea edes sen verran, että se voisi henkäistä.

Ja kuitenkin juuri sellaisena kuin se on,
se kykenee siihen mihin ne muut eivät vielä kykene:
unohdettuna,
jopa uniin tulemattomana,
se toteuttaa minut ajatukseen kuolemasta.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

RAKKAUTTA ENSISILMÄYKSELLÄ

He ovat molemmat vakuuttuneita
että heidät yhdisti äkillinen tunne.
Kaunista on moinen varmuus,
mutta epävarmuus kauniimpaa.

Heistä tuntuu että kun he eivät olleet tutut,
ei mitään tapahtunut heidän välillään.
Mutta mitä sanovat kadut, raput, porraskäytävät
jossa he ehkä ovat kohdanneet jo kauan sitten?

Haluaisin kysyä heiltä,
eivätkö he muista -
ehkä pyöröovessa
joskus kasvokkain?
jokin "Anteeksi" tungoksessa?
"Väärä numero" kuulokkeessa?
         -Mutta tiedän kyllä heidän vastauksensa.
         -Ei, he eivät muista.

He hämmästyisivät kuullessaan
että jo pidemmän aikaa
sattuma on leikkinyt heidän kanssaan.

Se ei vielä ole ollut aivan valmis
muuttumaan heidän kohtalokseen
vaan lähentänyt ja erottanut heitä,
juossut heidän tielleen
ja hihitystään pidätellen
hypännyt sivuun.

Oli merkkejä ja viestejä,
olkoonkin ettei niitä voinut lukea.
Ehkä kolme vuotta sitten
taikka viime tiistaina
lensi tietty koivunlehti
olkapäältä olkapäälle?
Jotain joutui kadoksiin ja löytyi.
Kuka tietää ettei se ollut pallo
lapsuuden pusikossa.

Oli ovenkahvoja ja ovikelloja
joissa kosketus
peitti aikaisemman kosketuksen.
matkalaukut säilytyksessä vierekkäin.
Ehkä jonakin yönä samanlainen uni,
heti heräämisen jälkeen poispyyhkiytynyt.

Jokainen alkuhan
on vain jatkoa jollekin,
ja sattumien kirja
aina puolivälistä auki.

- Wistawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

Naisen kuva

Hänen on kyettävä miellyttämään.
Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.
Se on helppoa, mahdotonta, vaikeaa, yrittämisen arvoista.
Hänen silmänsä ovat, tarpeen vaatiessa, joskus siniset, joskus harmaat,
mustat, iloiset, syyttä täynnä kyyneleitä.
Hän makaa miehen kanssa kuin olisi kuka muu tahansa,
ainut maailmassa.
Hän synnyttää miehelle neljä lasta, ei yhtään lasta,
yhden lapsen.
Naiivi, mutta pärjää parhaiten.
Heikko, kantaen harteillaan kaiken.
Hänen päänsä ei ole terävä kuin partaveitsi,
siksi hän säilyttää sen.
Hän lukee Jaspersia ja naistenlehtiä.
Hän ei tiedä mikä on ruuvien käyttötarkoitus ja rakentaa sillan.
Nuori, aina nuori, yhä vielä nuori.
Hän pitää kädessään siipeen haavoittunutta kyyhkystä,
kaukomatkaan säästämiään rahoja,
lihaveistä, käärettä ja votkalasia.
Minne hän kiiruhtaa, eikö hän ole väsynyt.
Ei toki, vain hieman, hyvin väsynyt, ei se haittaa.
Joko hän rakastaa miestä, tai sitten hän on itsepäinen.
Myötä, vastamäessä, luoja paratkoon.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

EPÄRÖINNIN KYNNYKSELLÄ KYSY KUINKA...

Epäröinnin kynnyksellä
kysy
kuinka paljon rohkeutta
uskallat tänään
jättää käyttämättä?

- Tommy Tabermann -

RANNALLA USVA HENGITTI SIIVET ITSELLEEN JA...

Rannalla usva hengitti siivet itselleen ja lensi,
muistoni päin. Nyt liukuu sileä selkä kauemmas
ja vie veneen mukanaan. Olen matkalla yön läpi,
yö ei huomaa minua, niin musta.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Iines

ONNI ONNETTOMUUDESSA

Se saattoi tapahtua.
Sen täytyi tapahtua.
Se tapahtui aiemmin. Myöhemmin. Lähempänä. Kauempana.
Se tapahtui, mutta ei minulle.

Pelastuit, koska olit ensimmäinen.
Pelastuit, koska olit viimeinen.
Koska olit yksin. Koska oli muitakin.
Koska olit vasemmalla. Koska olit oikealla.
Koska lankesi sade. Koska lankesi varjo.
Koska vallitsi aurinkoinen sää.

Onneksi oli metsä.
Onneksi ei ollut puita.
Onneksi oli kisko, koukku, palkki, jarru,
syvennys, mutka, millimetri, sekunti.
Onneksi oljenkorsi kellui vedessä.

Siksi, silti, sen vuoksi, siitä huolimatta.
Entä jos sinulta olisi jäänyt käsi, jalka,
askeleen verran, hiuskarvan verran
yhteensattumasta.

Olet siis ehjin nahoin? Hetkesi ei siis ole vielä koittanut?
Verkko oli yksisilmäinen, ja sinä livahdit silmästä läpi.
En osaa kylliksi ihmetellä, vaieta.
Kuuntele,
kuinka rintani pamppailee sinun sydämesi lyönneistä.

- Wislawa Szymborska -
suomennos Jussi Rossi
Näkymätön silta (Otava 2011)

HELÄHTÄÄ VILUN CELESTA. SYYSILTA, SAUNAVASTANKOSTEA, SAKENEE...

Helähtää vilun celesta.

Syysilta, saunavastankostea, sakenee
vihreä hämärä...istun
madonsyömällä laiturilla, yksin, ja sorsapoikue
ui keltaisen ruovikon suojaan,
sen vanavesi ohenee, katoaa, ja järven pinta
on tyyni taas. Kuin platinaa.

Kajahtaa, kaksi laukausta.

Niin kuin airot läjähtävät veteen,
tältä tutulta rannalta
on silmänräpäyksen matka Tuntemattomalle,
veden kalvossa kelluu sininen sulka,
poikue räpiköi pakoon
henkensä hädässä. Äiditön.

Helähtää, vilun celesta.

Istun madon syömällä laiturilla, yksin,
kuuntelen laukauksia kaukaa, haistelen
ruudin ja saunan savuja.
Surun heleys tummuvaa taivasta vasten,
tuuli, liikkumaton. Kuin vaate iholla.

- Arto Meller -
kuva Seijastiina

MITEN VOIN YLISTÄÄ AVUJASI KUN SINÄ OLET...

Miten voin ylistää avujasi
kun sinä olet paras osa minusta?
Mitä voin itseäni kehumalla saada itselleni
kun ylistän vain omaani kiittämällä?
Tämän vuoksi, eläkäämme erillään.
Kun rakkaus ei ole enää yksi rakkaus,
voin etäisyyden päästä antaa
tunnustuksen jonka yksin ansaitset.
Poissaolo! Kiduttaisit liikaa,
jollet ikävystymisen kautta minun sallisi
sulostuttaa aikaani kun ajattelen rakkautta,
ja antaisi niin lempeästi muuta miettimistä.
       Näytät näin miten yhdestä saan kaksi
       kun ylistän häntä joka pysyy poissa luotani.

- William Shakespeare -
William Shakespearen sonetit - Nautintojen ajan aarre (Gaudeamus 2010, suomennos Kirsti Simonsuuri)
kuva Gustav Klimt

ON IHANAMPAA SINUT MENETTÄÄ KUIN SAADA...

On ihanampaa sinut menettää kuin saada
muu kaikki minkä haluan.
Jään, totta, janoon näännyttävään,
vaan kastetta sain sentään pisaran!

Kaspianmeren ympärillä pelkkää hiekkaa,
ja meri merta on silti.
Ei ilman kuolleita rantojaan
Kaspianmerta olisi.

- Emily Dickinson -
Golgatan kuningatar (Tammi 2004, suomennos Merja Virolainen)

To lose thee - sweeter than to gain
All other hearts I knew.
'Tis true the drought is destitute,
But then, I had the dew!

The Caspian has its realms of sand,
Its other realm of sea.
Without the sterile perquisite,
No Caspian could be.

- Emily Dickinson -
The Complite Poems of Emily Dickinson

Syyskuun yö

'Muistatko?', kuiskaat läpi vuosikymmenten.
Käteni tutusti vyötärösi ympärillä kuin silloin joskus.
Syyskuun yö ympärillämme kylmänä vaippana,
vaan ei hätää:
Lämmitämme toisiamme.

Vesi on märkää ja mustaa,
eikä hellyyttä kukaan enää pelkää,
vaan kosken lämpimin, hellin huulin sinua poskeen.

Viimeiset sanat, katse, tuoksu...

Minä lähden, mutta palaan
ja kerran vielä: 'hei ja 'hei'.

Ja siinä sinä seisot kuin olet aina seisonut:
odottamassa minua.

Missään ei koske.
Ei satu ollenkaan.
Näin on hyvä.

- Leena Lumi -
kuva Minttuli

SINÄ SYKSYNÄ SIINÄ PORTILLA...

Sinä syksynä siinä portilla
silmissä nenä posket huulet.
            Kuka niin katsoi ketä?
Sunnuntaisalaisuus tämä katu auringonvirrassa.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Petriina

SINÄ SÄRJIT SYDÄMENI KERRAN. KOSKA RAKASTAN...

Sinä särjit sydämeni kerran.
Koska rakastan sinua,
annan sinulle mahdollisuuden
särkeä se uudelleen.

- Heli Vilmi -
Hiljaisia tuulia (Books on Demand 2011)
kuva Heli Vilmi

VALKOISET LAKANAT, JONKUN KAUAN SITTEN...

Valkoiset lakanat,
jonkun kauan sitten ompelemat pitsit.

Kauniit.

Avoin ikkuna,
keveän, niin valkoisen hetken suoma
rauha kosketti silloin.

Muistin.

Hiljainen sydän,
kykenevä vain muistoihin.
Täysi tuskaa siitä, mitä oli,
mitä enää ei ole.

Kyyneleet.

- Heli Vilmi -
Hiljaisia tuulia (Books on Demand 2011)
kuva Heli Vilmi

SAISINPA NÄHDÄ VILLIÄ UNTA VIEHKOSTA MIEHESTÄ...

Saisinpa nähdä villiä unta
viehkosta miehestä
silmät kuin revontulet
hiukset kuin Mooseksen palava pensas
parta kuin viettelevä poutapilvi

miten palavalla halulla
häntä harrastaisin auringon tulipallon
piiloutuessa horisontin taakse.
Alkuräjähdyksen voimaa ei vähäisempi!

***

Ei, ei kiitos minulle
     härkätaistelijoita
     viitanliehuttajia
     palopuhujia
eikä myöskään sovinistisikoja tai
     machomiehiä!

Minä tarvitsen ainoastaan
     sylissäpitäjän lämpimän
isähahmon
ystävän, veljen, puolustajan ja
maailman parhaan rakastajan.

Mikä lienee hänen nykyosoitteensa?
Tuntuu aina muuttavan asunnosta toiseen.
Koskaan milloinkaan en
häntä tavoita.
Aina hän vetää minua
katalasti huulesta.

***

Unessaan oli nainen
tavannut mustan miehen,
vahvan pitkän rennon
partaisen mustan miehen.

Mies meni naisen syliin
sen helmisimpukkaa etsimään
yksityistä ilojen porttia
omaa paratiisisaartaan.

Mies meni portista sisälle
ratsasti vinhaa vauhtia
ratsu raskaasti vaahdoten.
Vaahtopisarat joella
onnen antoivat molemmille.

Nainen oli vauhkona ilosta
huutanut mustaa miestä!
Herännyt huutoonsa...

Joka päivä ei lintu laula,
ei mustapartainen mies.

- Aili Nupponen -
Elämänpelto (1991)

PURE, MINÄ PYYSIN, PURE MINUN KAULAANI SINUN...

Pure, minä pyysin, pure
minun kaulaani
sinun sielusi kuva,
näytä minulle
kuka sinä olet, piirrä
minun verelläni

Ja sen sinä teit, painoit
kuin loputtoman janoinen eläin
suunsa kirkkaaseen veteen
suusi minun kaulalleni
ja piirsit hampaillasi
siihen oman kuvasi,
Sinut

Sinä teit sen, täytit
tämän toiveen, unelman
kaltaisen, kaipauksen siunaaman

Ja sinä väritit
kuvasi minun kaulallani
saamalla lanteesi
aallon kaltaisella liikkeellä
minut keksimään
ummistetuin silmin
väreille uudet nimet

- Tommy Tabermann -
Eroottiset runot (Gummerus 2009)
kuva Runotalo

ELOKUUN ILTAPÄIVÄNÄ

Ensimmäinen keltainen lehti,
sydämen ensimmäinen epärytmi
ja nyt tajuat:
päättyy,
huomenna, tänään,
viikkojen tai vuosien kuluttua.
Tulee
se hetki,
jähmettyvät
vedet, suonet.
Ilmassa ja maassa
kivun purppura
sitten etäisyys,
kulta.

- Lassi Nummi -
Vain unen varjo (Otava 1997)

KUKA ON TUO KAUNOTAR ILTANI HÄMYSSÄ?

Kuka on tuo kaunotar iltani hämyssä?
Kaunis on mekkonsa, niin kauniit kutrinsa.
Mistä saapui näkymä niin utuinen, sadunomainen.

Taikuri on tehnyt kuutamon kanssa taikojaan öisin.
Pakkanen on koskettanut kauneuden synnyttämiseksi.

Syntyykö kauneus pimeydestä, tuskasta?

Oi, minä pidän tästä!

Minä rakastan rähjääntynyttä,
repaleista, arpeutunutta omaa itseäni;
elämän kolhimaa, sen puremaa, lähes nielemää.

Olen sellaisena kuin olen rakastettava.
Minulle itselleni kaikkein rakkain.

- Runotalo -

UNELMA

"Rakkaus tuli..."

ja kaikki muu tuli rakkauden kanssa:
vetten yllä siltojen ihana kaari,
suru, kaipaus ja kuolema.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (WSOY 2003)

Luultavasti odotan sinua

Alkukesän ruusut
tuovat sinut vielä kauan mieleeni,
ja siihen aikaan, kun kesä alkaa,
on erityinen tuoksujen ja tunteiden seos
jonka vain minä vaistoan,
se on minun sydänkemiaani: akasioiden suru -
jos olen surullinen, se johtuu akasioista. Kauan
sinä lähetät vielä rakkauden pieniä salamoita.
Joskus sinusta tulee auringonpaisteen tuuliratsastaja,
joskus sytyttelet joulukynttilöitä.
Ja joskus taas meloni on suolainen.
Ja sinä katsot minua vielä monta monituista kertaa.
En halua unohtaa enkä liioin muistaa.
On oleva tuhansia pikku hetkiä
jaettuna aamunkoittoihin, päiviin, öihin,
ikävään ja himoon, kaupunkeihin ja kyliin,
keväisiin, syksyihin, kesiin, uneen, valveeseen,
musiikkiin, hiljaisuuteen, auringonpaisteeseen, lumipyryyn,
niin että kaikkea riittäisi pitkiksi vuosiksi.
Miten paljon me leikimme ennen sitä!
Miten kauan odotimme toisiamme, annoimme odottaa toisiamme!
Kivuksi pingotettu himo.
Ja jokainen syleily oli ensimmäinen.
Vasta nyt tiedän sen, viimeisen syleilyn jälkeen.
Mutta jo silloin: jokin lamauttava etäisyys,
jokin suloinen vieraus, jokin pyörryttävä mahdottomuus.
Jo silloin vatsassa vääntelehtivä itku.
Jo silloin, myös silmiesi edessä: poissaolossasi
niin kuin sylissäsi.
Muistojesi evankeliumissa, jo silloin.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Iines

ON JOTAKIN SAKEAA, YHTENÄISTÄ, POHJAAN JUUTTUNUTTA...

On jotakin sakeaa, yhtenäistä, pohjaan juuttunutta,
joka toistaa numeroaan ja tunnussäveltään.
Huomaa kyllä miten kivet ovat koskettaneet aikaa,
niiden hienossa aineksessa tuntuu iän tuoksu
ja suolan ja unen tuoksu meren saattamassa vedessä.

Minua ympäröi jokin yksi ja sama, yksi ainoa liike:
kun kuuluu sana yö, sen kaikuun iskostuu
mineraalin raskaus, ihon valo:
vehnän, norsunluun, itkun muste,
ikäloput, haalistuneet, yhdenmuotoiset esineet,
nahkaiset, puiset, villaiset,
sulkeutuvat ympärilleni kuin seinät.

Teen äänetöntä työtä, kaartelen itseni yllä
kuin korppi kuoleman yllä, surupukuinen korppi.
Mietiskelen vuodenaikojen avaruuteen, keskukseen
eristäytyneenä, hiljaisen maantieteen ympäröimänä:
taivaalta lankeaa osittainen lämpötila,
sekasortoisten ykseyksien äärimmäinen valtapiiri
kerääntyy yhteen, sulkee minut sisäänsä.

- Pablo Neruda -
Meren ja yön portit (Tammi 1980, suomennos Pentti Saaritsa)
kuva Petriina

YÖKIITÄJÄN LENTO PIMEÄSSÄ ON IHMISEN VAELLUS...

Yökiitäjän lento
pimeässä on
ihmisen vaellus

aina hän lepattaa
valoa kohti ja
kärventää siipensä
sokaistuneena

julma aurinkomme
polttavassa rakkaudessaan
lumoaa ja kiehtoo
eksynyttä

***

Aina se livahtaa
käsistä
hetkessä ohitse

olit juuri tavoittamaisillasi
sen ohikiitävän
pysähtymättömän
ikuisuuden
silmänräpäyksen

aavistuksen verran jo
sormesi hipaisivat
sitä
     - tavoittamatonta.

- Aili Nupponen -
kuva Petriina

JA KUITENKIN MINÄ SANON, EI OLE KETÄÄN TOISTA...

Ja kuitenkin minä sanon,

ei ole ketään toista tässä kaupungissa. 

Minä kosketan otsaa, olkaa ja kättä.

Minä en kuvittelisi sinuna,

                    se on totta,

kaikki on jo toiseksi kuviteltu.

Sen meri sataa,

                   se on sen tyyni

rannan kaupunki vedessä.

                   Ei kukaan itke yksin,

puun oksaltakin putoaa kyynel.

- Mirkka Rekola -

Runot 1954-1978 (WSOY, 1979)

SINÄ OLET YHÄ TÄÄLLÄ UNIKON SIEMENKOTIA ...

Sinä olet yhä täällä
unikon siemenkotia lyijykyniesi joukossa - lohduksi
kuusenoksia kaapin päällä,
löytyy kimppu lumikelloja,
niin että voit valita: joulu tai kevät.
Myös viinilasit ovat täällä.
Joskus et huomaa edes lumisadetta,
joskus sataa vettä pöydällesi.
Yhdentekevää, kevät tulee kaikesta huolimatta,
et saa silmiäsi irti pienistä ruohonkorsista, vihertävistä,
ja tunnistat itsesi kaikissa puissa:
ne kuihtuvat ja puhkeavat eloon yhä uudelleen -
voi sinua, sillä kaikki kukkii
ja sinä olet kerjäläinen ja ne näkevät sinut
tuhatkertaisessa loistossa.
Ja rastaat, pääskyt ja mehiläiset tulevat,
luo silmäsi maahan syreenisasadekuurossa,
sinähän tiedät: olet lyijynraskas
tässä tuoksussa, lepattavassa.
Sillä kevät on juuri sellainen, et voi
muuta muistaa et sanoa,
vaikka hyvä olisi valikoida
niin kuin nainen kokeilee hattuja,
yhtä toisensa jälkeen.
Olisi hyvä torjua tuo kohtalo,
murskata synkkä, ankara patsas,
heilahtaa ja pyöriä loiton,
kaivatun musiikin tahtiin.
Mutta sinulla ei ole muuta musiikkia, olet yhä täällä -
ja mustien harsojen takaa
nousee kukkameri kuin kohtalo

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011) 
suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky
kuva Runotalo

RUUSUN SISIN

Missä on ulkopuoli tähän sisimpään?
Kipu millainen
moiseen palttinaan peitetään?
Mitkä taivaat väikkyvätkään
näiden avointen
ruusujen lähteessä?
Ne niin huolettomina
suovat terälehtien levätä
- lomittain, irtonaisina
kuin ei vapiseva käsi niitä koskaan voisi varistaa.
Nehän tuskin omin avuin koossa pysyvät,
monet täyttyivät jo ja tulvivat
valoon päivien,
jotka täytenä
- täydempänä mailleen laskeutuvat,
kunnes uneksi muuttuu koko kesä,
synnyinsijaksi unelmien.

♥♥♥


Wo ist zu diesem Innen
ein Aussen? Auf welches Weh
legt man solches Linnen?
Welche Himmel spiegeln sich drinnen
in dem Binnensee
dieser offenen Rosen,
dieser sorglosen, sieh:
wie sie lose im Losen
liegen, als könnte nie
eine Zitternde Hand sie verschütten.
Sie können sich selber kaum
halten; viele liessen
sich überfüllen und fliessen
über von Innenraum
in die Tage, die immer
voller und voller sich schliessen,
bis der ganze Sommer ein Zimmer
wird, ein Zimmer in einem Traum.

- Rainer Maria Rilke -
Tahto tahtojen / Der Grosse Wille (Like 2004)
suomennos Eve Rehn

NYT KUN EN ENÄÄ RAKASTA SINUA RUNOISSANI ON...

Nyt kun en enää rakasta sinua
runoissani on vähemmän toukokuun päiviä
vähemmän syreeneitä
eivätkä kylän kadut enää haukottele
orvokin tuoksusta päihtyneinä
vähemmän on lunta, tuulta ja merta
niin kuin kaikki vuodenajat
menisivät yhdessä ohi
myös runoni muuttuu paljaaksi, harmaantuu
nyt kun en enää rakasta sinua
en rakasta edes lapsuuttani
vaikka niin hyvä olisi piiloutua siihen
juosta kesästä kesään
poppelipuulta poppelipuulle
jotta voisin näyttää sinut
kirkossa leikkivälle pikkutytölle
niin pienelle
että hän melkein hukkui
vastapuituun viljaan
nyt kun en enää rakasta sinua
kiinni puristetut leuat
sulkeutuvat lapsen nyyhkytyksen ympärille
lapsen haavoilla kahdenkymmenen vuoden kultapöly
isoäidin petuniat ovat orpoja
ja vaikka japanilaiset kanat
asettuvat yöksi hapankirsikkapuun oksalle
en piittaa edes niistä
tahmeita, haaveksivia päiviä pääksytysten
minulla ei ole enää mitään tekemistä
minua ei enäää jännitä en pidä kiirettä
en enää asetu raekuuroon taputtamaan käsiä
maassa on nyt yksi noita vähemmän
yksi haltijatar vähemmän
linnut lentävät kauas minun luotani
en passita niitä enää sinun luoksesi
nyt kun en enää rakasta sinua
en halua kirjoittaa runoja
haluan keksiä uusia sanoja
uusia vuodenaikoja, uusia kukkia, uusia jokia
haluan antaa uudet nimet kaikille
sillä entiset tekevät kipeää
nyt kun en enää rakasta sinua
maanosa jossa olin elänyt sinun kanssasi
uhkaa minua alati
niin kuin tulivuori valmiina purkautumaan
maanosa jossa en ole tarvinnut muiden kesää
muiden leipää, muiden kädenlyöntejä
maanosa, jossa olin askeetti otsasi valossa.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

SUVIMAISEMA: LAHDENTYVEN, SAUNARANTA JA...

Suvimaisema:

lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männikön tuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku.
Isä hei!

- Lauri Viita -

YHÄ LEIKKI LAPSET TUOLLA. MUT KATSO, LAHDEN PUOLLA JO...

Yhä leikkii lapset tuolla.
Mut katso, lahden puolla
jo purjeita riisutaan.

Häly hiljeni jo crescendo.
Soi äänetön diminuendo.

Nyt yhtyy viulullaan
meren välke, ruskon kulta,
sini taivaan, tuoksut, multa
suviyön Finlandiaan.

- Lauri Pohjanpää -

KUNPA OLISIN VOINUT SEURATA VIERESTÄ VUOSIESI KULKUA KUIN...

Kunpa olisin voinut seurata vierestä
vuosiesi kulkua kuin rypäleiden kasvua
siihen päivään saakka
jona tajusit, että aurinko ja maa
tarkoittivat sinut kivisten käsieni syleilyyn
ja sait viinin laulamaan suonissani
rypäle rypäleeltä.
Tuuli tai hevonen
olisivat eksyessään voineet
johdattaa minut lapsuutesi maille:
olethan joka päivä nähnyt saman taivaan,
tumman talvisen tantereen,
luumupuiden taajan oksiston
ja makeiden hedelmien purppuran.
Meidät erotti vain pari öistä kilometriä,
vain vähäinen välimatka
aamun koittaessa kasteisilla pelloilla,
pelkkä kourallinen multaa,
lasiseinät
joiden läpi emme silloin käyneet,
mutta vaikka elämä sitten järjesti
väliimme kaikki mantereet ja meret,
lähestyimme kuitenkin
vähitellen toisiamme
askel askeleelta,
kun meret oli läpi purjehdittu,
kunnes havaitsin kerran
taivaan leimahtavan liekkiin,
kun hiuksesi hulmusivat valossa:
suudelmasi tartuttivat minuun
villisti lentävän meteorin hehkun,
ja kun liukenit vereeni,
lapsuutemme villiluumun
makeus kihosi kielelleni,
ja puristin sinua rintaani vasten
kuin olisin saanut uuden kosketuksen
elämään, maan kamaraan.

- Pablo Neruda -
Kapteenin laulut (Los versos del Capitán, WSOY 2008, suomennos Jyrki Lappi-Seppälä)

SILMÄNI SAMMUTA MINÄ NÄEN SINUT, KORVANI VISKAA POIS: YHÄ...

Silmäni sammuta: minä näen sinut,
korvani viskaa pois: yhä kuuntelen sinua,
jalkoja vaillakin voin tavoittaa sinut,
suuta vaillakin nimeesi vannoa.
Käteni katkaise, minä sinua halaan,
sydämelläni syleillen luoksesi palaan,
jos sydämeni torjut, aivoni alkavat hakata,
jos aivoni tuhoat tulessa:
minä veressäni säilytän sinut.

- Rainer Maria Rilke -
Hetkien kirja - Runoja vuosilta 1899-1908 (WSOY 1992)
suomennos Anna-Maija Raittila
kuva Jael 

LUVATON LIEKKI SYTTYI SÄVELISTÄ JA KIELSIN...

Luvaton liekki
syttyi sävelistä
ja kielsin sanat
ennen syntymistä.

En jaksa
toisten kylkeen kipunoida.
Jos tähän jään,
niin saanko tässä soida?

- Mirkka Rekola -
 Runot 1954-1978 (WSOY 1979)

SUN SILMIÄSI TÄNÄÄN KATSELEN, SA, JONKA HYMYILYSTÄ...

Sun silmiäsi tänään katselen,
sa, jonka hymyilystä löysin kevään,
ja vierellämme iltaan syvenevään
käy vanhan tuskan varjo suloinen,

kuin tuoksu tuomen, aikaa varisseen,
kuin ammoin haavoittuneen linnun lento,
kuin kevätöinen hohde kullanhento,
mi kauan sitten koski sydämeen.

Oi lumousta kivun voitetun!
Kuun sinihunnun näänkö joskus vielä,
niin ettei varjos seuraisi mua tiellä?
Tää muiston pistos koska jättää mun?

Sun sydämeesi katson suruisaan,
sen hämärästä luen: uusi kevät.
Ma tiedän! Perhossiivet helenevät
tomusta perhosien hautuumaan.

Mut, kallis, vielä rintaa haavoittaa
se että hukkui kaikki hellyytemme,
se että koskaan omistaneet emme,
se ettei prinssi saanut prinsessaa.

Me onnen metsään tuntemattomaan,
poloiset, eksyimme kuin kaksi lasta.
Sen syvyydestä, meitä saartavasta,
vei polku pois vain halki tuskan maan.

Kun rannatonna ilta sinertää
koemme murheen: olla viimein vapaa.
Vain tuulen humun siipi hellä tapaa,
vain tuoksun tunnen, mut en kukkaa nää.

Nyt sylis avaa kerran viimeisen!
Maan päällä vielä on se kallein syli.
Kuu paistaa niinkuin ennen olkas yli.
Mua suutele! Vain kerran viimeisen!

- Saima Harmaja -
Kootut runot (WSOY 1966)
kuva Iines