KUUSEN JOKA NEULASEN PÄÄSSÄ...

Kuusen joka neulasen päässä sadepisara, minun silmäni;
näen sinun kulkevan ohi, sinä tiedät kyllä sen.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Runotalo 

TULE VIELÄ KERRAN KUIN ILTA...

Tule vielä kerran
kuin ilta omenapuuhun
ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.

Ja jos huomisaamuna herään
vieraalla lakeudella
vieraan viljapellon sylistä
juurissani uusi multa,
niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen
sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi.

- Aulikki Oksanen -
Maallisia lauluja (Kirjayhtymä)

KIITOS KAIKILLE IHANILLE LUMIKARPALON YSTÄVILLE!

Perustin aikanaan Lumikarpalon pakopaikaksi, jonne voin tulla lepäämään hektisestä Lumi -blogistani. Tästä tuli kauniiden kuvien, runojen ja hiljaisuuden keidas, jossa ei soi edes musiikki, eikä ole mitään kävijälaskuria. Sen sijaan huomaan, että kirjautuneita lukijoita on yli sata, joten on aika kiittää:

Kiitän teitä kaikki ihanat runojen ystävät! Ehkä muistatte, että Lumikarpalo alkoi hautajaisvärssyistä, joita keräsin sunnuntailehdistä muistivihkooni...

Kiitän kaikkia niitä ihania runoilijoita, joita olen saanut sekä tavata että olla muuten yhteydessä! En voi mitenkään unohtaa tapaamistani Tommy Tabermannin kanssa, joka kirjamessuilla suorastaan koppasi minut syliin ja jalat irtosivat maasta...En voi unohtaa Eve Rehniä, joka on suomentanut Rainer-Maria Rilken runoja ja yhden suomennoksen hän teki vain tätä blogia varten...sen oli tarkoitus tulla seuraavaan kirjaan, mutta sairaus oli nopeampi. Ja Aila Meriluotoa olen aina ihaillut ja saanut hänen kanssaan keskustella puhelimessa ja ehkä saan ilon tavata idolini ensi syksynä. Kiitän myös kaikkia niitä runoilijoita, jotka ovat lähettäneet minulle runoteoksensa ja kiitän harrastajarunoilijoita, joiden runoja olen ilolla julkaissut tässä blogissa. Aila on aina ollut elämässäni, mutta sitten sinne tuli myös Mirkka Rekola, jonka Runot 1954-1978 sain yllättäen lahjaksi harjukaupungin hurmaavalta kirjailijalta Pasi Ilmari Jääskeläiseltä. Rekola on minulle lumen runoilija...

Kiitän kaikkia kustantajia arvostelukappaleista! Kirjat, jotka on arvioitu Leena Lumissa ovat saaneet lisänäkyvyyttä Lumikarpalossa ja näin näiden kahden lumisen blogin polut yhtyvät.

Kiitän valokuvaaja Hannu Hautalaa uskomattomasta lumikarpalokuvasta!

Viikolla on runoa juhlittu myös hauskalla haasteella Kirjankansirunot

Minun omat runoni löytyvät nyt myös Lumin palkista Leena Lumi's Poems, mutta nämä olen sitä ennen jo tarjoillut teille - tietysti!

Kiitän myös kanssabloggaajia, joiden blogeista olen löytänyt monia minulle aivan uusia runoja! Kai Niemisestä en olisi tietänyt ellen olisi törmännyt hänen rakkausrunoonsa toisessa blogissa ja monta, monta runoa on vaeltanut meidän runohullujen blogeista toiseen blogiin niin että runopolut eivät ole kasvaneet umpeen. Jaetaan runoautuutta sydämellä kaikille!

Runo on tunnetila. Runo on huuma. Runo ei tunnusta kateutta, ilkeyttä, eikä maiden rajoja. Se ei kysy lupaa, vaan vaeltaa minne haluaa ja tekee pesänsä sydämeen, josta löytää runon mentävän hellän kohdan. Runo on tehty kulkemaan. Sen määrä on vaeltaa sydämestä sydämeen ja kutsua poluilleen ne, joille runo on niin paljon enemmän. Runo on virta ja sen matka on äärettömyys.

Kiitos♥

Love
Leena Lumi

PS. Siis Lumikarpalo jatkaa niin kauan kuin minä en näe sitä uutta vuoren huippua, jonne suunnata, mutta jälkeeni jäävät...lumiset karpalot.

AINA KUN NOUSEN SINUA VASTEN...

Aina kun nousen sinua vasten
alan huojua.
Olenko minä köynnös
ja sinä puu?
Vai toisin päin?

Mitä sitten vaikka huojumme molemmat
hapuilemme
kaadumme
risukasaksi vaikka?

Tai jäykistymme pökkelöksi?
Yhteiseksi?
Mitä siitä: sylityksin koko ajan.

- Aila Meriluoto -
Tämä täyteys, tämä paino (WSOY 2011)

SAMEA TAIVAS

Kuin sumuverhon takaa katselet todellisuutta.
Arvoitukselliset (siniset, harmaat, vihreät?) silmäsi
ovat vuoroin hellät, haaveelliset, julmat.
Taivaan kelmeys, turtuus niistä kuvastuu.
Kuin valoisa, lauha, harsoinen päivä olet;
sulatat noidutun sydämen kyyneliin, usutat
nimettömän pahan riipomat
valppaat hermot
sättimään mieltä, joka tahtoisi
nukkua vain.

Välillä tuot mieleen taivaanrannan, jonka aurinko
suloisesti valelee sumuisella säällä...
Sädehdit kuin sateinen maisema, joka
samean taivaan sinkoamista säteistä roihahtaa!

Oi naiseni vaarallisuutta!
Oi ilmojensa ihanuutta!
Jumaloisinko sinua myös
lumisena, jääkylmänä?
Viiltäisikö ankara talvi
jäätä, rautaakin syvemmin, autuaallisemmin?

- Charles Baudelaire -
Pahan kukat (Les Fleurs du mal, Sammakko 2011, suomeksi tulkinnut Antti Nylén)

SAANKO LUVAN

Se sykkii
virtaa sisälläni
hakkaa samaan tahtiin rytmin kanssa
ja minä annan sinulle luvan

nosta keveä käteni
paina toinen kämmenesi selkääni
astu kohti ja tunne:
minä vastaan sinulle

vie niin
että luotan tietäen
astunko eteen vaiko taakse
käännätkö
tai käännytkö
ja minä hymyilen

ota tiukka ote
en mene rikki
olen lihaa ja luuta
enkä pelkää
vaikka rintanikin liki painat
ja kun käännät oikean kylkesi minulle
vastaan siihen vasemmallani
minä hyrisen

jätätpä välillemme ilmaa
tai et milliäkään
olipa askel lyhyt,
keinuva taikka pitkä ja hidas
olen taipuisa kanssasi

ja kun nostat jalallasi omani toisaalle
pelaat
saat aina vastaukseni leikkiisi
minä nojaan,
kallistun, käännyt
minä tulen ja menen
minne vaan vietkin

kuuntele:
vereni virtaa, soi

Saanko luvan?

- Birgitta -
kuva Weheartit

Olisipa kaipaus viiniä...

Olisipa kaipaus viiniä,
ympäripäissäni
minä odottaisin sinua.

- Tommy Tabermann -
Eroottiset runot (Gummerus 2009)

LIIKA LUKEMINEN ON HAITAKSI...

liika lukeminen
on haitaksi silmille, ne
alkavat nähdä tarkemmin
etenkin pimeässä, jollaiseksi
tämä maailma on
saostunut

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen (Tammi 2012)

ÄLÄ UNOHDA MINUA

Pieni poikkeama
rutiineihin
tutkimusmatka ihmisiin,
joiden kanssa ei ole

ainoana lavasteena kolme eriväristä kangasta

-Älä unohda minua

Freedom!

- Opuscolo -

KERTOMUS

Aamu on vaikein.
Mustarastas näkee vielä unta.
Omenat nukkuvat vaatekaapin päällä.
Täti on jo noussut, hän ottaa käteensä pikkuesineitä,
nipistää ne kahden sormen väliin, asettaa
huonekalujen reunalle, varoittaa horjahtelevia
esineitä, mutisee ja nuhtelee iloisesti
kilisevää kantta, kahahtelevia, ruttuisia pusseja,
hänen aistinsa toimivat vain tässä myöhäisessä,
varhaisessa hiljaisuudessa, lyhyen ja kauniin
unen jälkeen, kun hän hetkisen seisoskelee ja päivä päivältä
ajattelee yhtä ja samaa, lapsuutta, kun hän oli pikkutyttö,
vielä kotona, pihalla, jossa tupakka kukki, vanhojen
kissojen seurassa. Hän aistii lapsuusajan orvokit, tuoksuresedat,
höyryävän maidon kiehumassa yli kattilan laitojen, joutavan
kylmyyden näin loppukeväästä, ohueen
heikkouteen pukeutuneena, kun
kaikki on vielä ennallaan: talo, piha,
pensaat, astiakaapit, pitsit, kevyet
muistot, luut, hiljaisuudet.
Aamu on vaikein.

- Aladár Lászlóffy -
Yhteisessä sateessa (WSOY 2006, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Weheart

JÄIDEN SOITTO

Jäiden soitto...hän sanoi miltei kuiskaten. Pian tulee kevät ja jäät
lähtevät. Silloin minä menen rannalle, kuljen siellä ja kuuntelen jäiden soittoa.
Se vetää minua puoleensa, se on niin lumoavan kaunista ja samalla niin
kylmäävää, että se miltei kammottaa.

Kaikkialla veden alla ja päällä liikkuu hileistä jäätä, ja se alkaa soida...

- Laila Hietamies -
Jäiden soitto
kuva Sarppu

KEVÄTTÄ. JA TALVEA. LOKIT KIRKUVAT JA...

Kevättä. Ja talvea.
Lokit kirkuvat ja olen nähnyt ensimmäisen leskenlehden.
Juuri ennen kuin lumi peitti kukan. Siellä se värjöttelee, lumipeitteen alla.
Aivan samoin kuin joutsenpari, joka sulassa lämpäreessä sukii itseään lämpimäksi.

Palaan. Pajunkissojen lailla.
Pehmeästi ja hitaasti.

en halua nyt kiirehtiä kevättä
sulan ja lumen rajapinnassa

- Opuscolo -
kuva Veli Huovinen

SUMU

Sumu peittää tämän seudun.
Kuuletko vielä ääneni?
En ymmärrä puita.
Ne tavoittavat hiuksiamme.
Tiedän, että päällesi on pudonnut oksa.
Voitko katsoa taakseni:
kannanko itse jotakin hartioillani?

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Sarppu

PALAOMAUKIN KAUNEUDEN YLISTYS

Sinun hiuksesi silkinhienot
kuin maissin tupsut:
niihin minä upotin käteni,

sinun silmäsi loistavat
kuin sateenkaari:
minä tuijotin silmäni sokeiksi,

sinun kaulasi untuvainen
kuin kolibrin poikanen:
minun hengitykseni lämmitti sitä,

sinun rintasi kiinteät
kuin puuvillan nuput:
minä hyväilin niitä,

sinun kätesi hienosyiset
kuin sudenkorennon siivet:
minä pitelin niitä käsissäni,

sinun vyötärösi hoikka
kuin keltamännyn runko:
minä halasin sitä,

sinun sylisi kuuma
kuin hirven vatsakuoppa:
minä lämmittelin siinä,

sinun reitesi pitkät
kuin hämähäkin jalat:
niiden välissä minun paikkani.

- Imre Oravecz -
Yhteisessä sateessa (WSOY 2006, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

KUN RAKASTETTUNI ON MENNYT NUKKUMAAN, OLEN...

Kun rakastettuni on mennyt nukkumaan,
olen omillani.
Tai ei: Kathleenin, Jessyen armoilla.
Tai runojen jotka joku toinen on kirjoittanut.
Kevätyö on astunut valorajansa yli.
Nyt tunti pimeyttä,
sitten taas valvotaan. Ehkä.

Eilisen joutsenet,
eilisen väkivaltainen sininen tuuli -
etsin itseäni tästä äkkiä tyyntyneestä mustasta.
Kuka minä olen?
Kuoleva nainen kuin epätoivoinen sävel
takertumassa laulajattaren kurkkuun.
Horjahtava kävelijä,
josta tukikäsi äkkiä irtautui,
päivä, rutiini, rakkauskin.

Kävelen hitaasti, haparoiden.
Itseeni, jonnekin.

***

Aamun joutsenet, tulevatko ne taas?
Se kolmaskin joka lipui itsekseen,
käänteli päätään, etsi.

Entä jos.
Yksinäisyys ilman kävelysauvaa.
Missä olet, rakkaani?
Oletko koskaan ollutkaan?

Suden hetki - ei, vaan joutsenen,
hitaasti lipuvan.
Olenko koskaan ollutkaan?

- Aila Meriluoto -
Kimeä metsä (WSOY 2002)
kuva Minttuli

YKSI MINULLA VIELÄ OLISI: ETTÄ OLTAISIIN...

Yksi minulla vielä olisi:
että oltaisiin hiljaa paikallaan
          ja sataisi.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Birgitta

MAARIANPYRYT, AUTOKUSKI SANOO, JA TIHEÄT...

Maarianpyryt,
          autokuski sanoo,
ja tiheät rakeet pieksevät ikkunaa.
Tulee pimeä, katselen valkoista,
          pyörivää palloa,
se ei sulakaan.
Noin pieneksi on mennyt
minun suuri sininen ilmestykseni.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Tuure

PEITON NIMI ON LEHMUSPORTTI. JOKA MENEE...

Peiton nimi on lehmusportti.
Joka menee sen alle, nukkuu
hyvin sinistä unta koko syksyn,

ja hän on käsi tyynyn alla,
ja hän on käsi tyynyn alla,
ja hänen sydämensä kaikuva laakso.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Tuure

VERMEER

Niin kauan kuin tuo Rijksmuseumin nainen
maalatussa hiljaisuudessa ja keskittyneisyydessä
kaataa päivä päivän jälkeen
maitoa kannusta ruukkuun
ei maailma ansaitse
maailmanloppua.

- Wislawa Szymborska -
Täällä (Savukeidas 2012, suomennos Martti Puukko)
kuva Johannes Vermeer

LUMIPUISTA KAUNEIMMAT OVAT OMENAPUUT. SATEISTA HILJAISIN ON...

Lumipuista kauneimmat ovat omenapuut.
Sateista hiljaisin on lumisade.
Luistavin, loistavin ura on latu.
Huudoista turhin huudetaan hankien takaa.

- Risto Rasa -
Taivasalla (Otava 1987)

PYRYTTÄÄ. LUNTA KUIN TOHTORI ŽIVAGOSSA. TALON KIETOO...

Pyryttää.
Lunta kuin Tohtori Živagossa.
Talon kietoo valkea pumpulivälly
uneen upottava.
Unen lumella punainen tulkkuparvi
ja tassunjäljet,
pehmeän tassun jäljet.

- Helena Anhava -
Valoa (Otava 1988)

IN MEMORIAM WISLAWA SZYMBORSKA

Asema

Saapumattomuuteni N:n kaupunkiin
oli ajallaan.

Kirje, jota en lähettänyt,
sai sinut varuillesi.

Ehdit jättää tulematta
sovittuun aikaan.

Juna saapui raiteelle kolme.
Paljon ihmisiä astui ulos.

Minun poissaoloni katosi
uloskäynnin tungokseen.

Muutama nainen korvasi minut
kiireesti
siinä kiireessä.

Yhden luo juoksi
joku jota en tunne,
mutta nainen tunsi hänet
heti paikalla.

He vaihtoivat keskenään
ei-meidän suudelman,
ja samaan aikaan katosi
ei-minun matkalaukkuni.

Kaupungin N. asema
läpäisi hyvin
objektiivisen olemassaolon kokeen.

Kokonaisuus piti paikkansa.
Yksityiskohdat kulkivat
oikeita raiteitaan.

Tapahtui jopa
sovittu tapaaminen.

Meidän läsnäolomme
ulottumattomissa.

Todennäköisyyden
kadotetussa paratiisissa.

Jossain poissa.
Jossain poissa.
Kuinka nuo sanat sointuivatkaan.

- Wislawa Szymborska -
Ihmisiä sillalla (WSOY 2006, suomennos Jussi Rosti)

Wislawa Szymborska 2.7.1923-1.2.2012

RAKKAUSLAULU

Kuinka sieluni sitoisin,
sieluasi ettei se koskettaisi?
Miten ohitsesi saattaisin sen,
- muuhun, johonkin?
Piiloon sen kätkisin mieluiten,
paikkaan pimeään, joka ei liikahtaisi,
sisimpäsi kun liikkuu keinuen.
Vaan meitä kahta mi koskettaa,
jousen lailla yhdessä soimaan saa,
kaksi kieltä yhtenä äänenä soi.
Mihin soittimeen meidät liitettiinkään,
kuka taituri pitelee käsissään?
Suloinen laulu oi!

- Rainer Maria Rilke -
Tahto Tahtojen (Like 2004, suomennos Eve Rehn)
kuva Hanne

Hääpuku

Sinä sanot
että tästä sinä sen teet,
ompelet ihanalla suullasi,
pisto pistolta
Hääpuvun sinä ompelet itsellesi
tästä silkkisestä
esinahasta
Niin sinä teet, pisto pistolta
Etkä riisuisi sitä koskaan,
kulkisit aina
sisältä silkkiin puettuna, hääpuvussa
Tämä on totisesti sitä,
hääpuvun ainetta: tämä
altis esinahka.

- Tommy Tabermann -
Eroottiset runot (Gummerus 2009)

Toukokuu kasvojesi takana

Viimeinkin tuiskutti lunta,
ja siitä pitäen olen kulkenut alituisessa lumisateessa,
en ymmärtänyt, miten ruusupensaat rohkenevat puhjeta kukkaan
yhden ainoan päivän aikana, miten ruohot,
orvokit uskaltavat pistää päänsä esiin, miten vuorollaan
kaikki muut kevään kukat - olen unohtanut niiden nimetkin -
miten pääskyset ja rastaat pystyvät lentämään -
               oli kevät, kieltämättä,
kevytmielisiä, räikeitä värejä
primitivistisen maalarin lehtiössä,
mutta en uskaltanut koskettaa kultasadetta,
ikäänkuin se olisi ollut juuri maalattua paperia,
enkä taittanut enää kirsikkapuiden oksia pannakseni
ne maljakkoon, kiirehtiäkseni kevään tuloa,
kuljin vain kuin unissakävijä, ikään kuin olisin
katsellut talvisessa ulkoilmateatterissa
               liian räikeää amerikkalaista elokuvaa.
Lunta tuiskutti jäätelöä ahmiville kevätkasvoille,
pääsiäisjäniksille, koko tukahduttavalle kukkaismaailmalle.
Ja niin on aina oleva, minulla ei ollut sille sanoja,
vaikenin kuin salaa alkanut, keskeneräinen romaani.

Illat olivat vaikeita, mentävä sänkyyn tämän sanattomuuden kanssa,
               Jumalankin edessä salattujen
lauseiden kanssa: vielä kerran kirjoitan runoja,
tarvitsen aikaa vain television taukojen verran
pitkinä talvi-iltoina, iltasadun jälkeen, ennen uutisia,
minun täytyy vain sitkeästi ajatella jotakin,
niin kuin appelsiini ajattelee autiolla pöydällä
appelsiinisynnyinmaataan. Vaikeinta oli yöllä, kun
               en tiennyt, ketä syleilen,
sinua vai tätä puolivalmista runoa, kun en uskaltanut
nukahtaa enkä olla valveilla, kuuntelin tyynyn sinisiä kukkia,
nurkassa raksutti kello, yöpaitaani käärittynä,
niin kuin kapalolapseksi naamioitu helvetinkone, vaikka tiesin:
kaikki tämä on turhaa, minunhan pitäisi kapaloida aivoni,
               jotta tulisi hiljaista.
Nyt sinä olet täällä, istuudut sängylleni, ja lumisade on poissa,
vain kuumuus pitää minua otteessaan, vuodenajat vaihtuvat äkkiä
kovissa, kevytmielisissä runoriveissä. Minun täytyy nyt painaa
tarkasti mieleeni toukokuun puut kasvojesi takana: en voi tietää,
milloin tulet takaisin. Kenties minä silloin odotan sinua
               jo kirsikoiden
ja ruusujen kanssa, mutta sinä näet vain minut,
riisut minut nopeasti ja saat nähdä, miten paljon aurinkoa
olen kerännyt iholleni sinua varten. Sillä aurinko löytää meidät
myös silloin, se paistaa sänkyymme, vaikka tuntematon jumala
on julistanut ulkonaliikkumiskiellon.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

MINUN JUURENI SINUN JUURTESI JOUKOSSA...

Minun juureni sinun juurtesi
joukossa
minun silmäni sinun silmiäsi
mikä henkeä minussa se erkanee ilmaan
mikä maata se muuttuu mullaksi
mikä minussa on elämää se on metsää

sinun ruumistasi minun ruumiini
minä silitän sinun sammaltasi
metsä
syleilyä sinun tuulesi
hyväillen kietoutuvat puittesi oksat
minun ympärilleni
minä silitän sinun sammaltasi
metsä elämän äiti

sinun haavasi parantuvat
metsä
minun vuotavat yhä
älä hylkää minua metsä

minä lennän sinun lintujesi
myötä
sinun kettujesi myötä haen
suojaasi
kasvata polkusi umpeen metsä
niin että en ikinä löydä pois

- Kai Nieminen -
kuva Hanne

UUDENVUODENAATTO

Pian haihtuu olevainen,
ohi kiitävät vuodet kuihtuneet,
tähdet - muka ikuiset - katsovat ilkkuen.

Henkemme ainoastaan
sitä peliä pystyy seuraamaan
tuntematta liikutusta, ivaa, tuskaakaan.

Sille 'ikuinen' ja 'ohimenevä'
on kaikki yhtä - samantekevää.
Mutta sydän puolustautuu
rakkaudesta hehkuen
ja antautuu - ruusu hentoinen,
on loppumaton kuolinhuuto sen
ja päättymätön rakkauden.

- Herman Hesse -
suomennos Eve Rehn

ARIMMAN ONNEN HETKI

Arimman onnen hetki lumoava,
sydämen rauha, kaikki sovittava
vain silmänräpäykseen hohtavaan.
Se sävel hennoin, mykkä anojalle,
mi taivaallisen huilunäänen alle
saa kaikki vaivan henget vaipumaan -

On ehkä ilta, lumeen lyhdyt hohtaa,
sun silmäs rakastetun katseen kohtaa -
Oi viivy, viivy, tieto salainen!
Hymyilet - hangen alla meri nukkuu.
Pois syvin hetki täyttyessään hukkuu -
Hymyilet jälleen, läpi kyynelten.

- Saima Harmaja -
Kootut runot (WSOY 1966)
kuva Hanne

MINUN RAKASTETTUNI, MINKÄ NIMINEN LIENETKIN...

Minun rakastettuni, minkä niminen lienetkin
aina elämä vyöryy itsensä yli, tungeksii.
Tahtoisin olla yksi, yksinkertainen.
Mutta mitä sitä voi kerroksilleen?
Kaikille nimille, väreille, muistoile,
kun mikään ei haalistu.

Siis pelkkä kaivertamaton nimi, pyydän.
Kuorikaa nimet pois, hiokaa sileiksi,
en halua ketään enää.
En edes itseäni.

- Aila Meriluoto -
Tämä täyteys, tämä paino (WSOY 2011)

NAINEN KUIN MAKAAVA VENUS, MUINOINEN...

Nainen kuin makaava Venus,
        muinoinen jumalatar.
Pane maata, älä jumalatarta.
Sido kiinni puuhun
        punaisella langalla.

- Aili Nupponen -

JÄÄTYVÄ JÄRVI

Tänä yönä jäätyy järvi.
Vesi tuskin liikahtaa.
Kuun valkean paisteen alla
on kuolemanhiljaa maa.
Vain mykässä vartiossa
puut seisovat pimennossa,
puut pitkine varjoineen.
Ja kaukana koira haukkuu.
Se on hirveä koira, se haukkuu
sysimustaan pimeyteen.
- Tänä yönä jäätyy järvi.
Kuu pysähtynyt on.
Pidä kädestäni kiinni,
sinä Tajuamaton.

- Saima Harmaja -
Kootut runot (WSOY 1966)
kuva Birgitta

RAKASTUNEET

On niin hiljaista, että kuulemme
eilen lauletun laulun:
"Sinä menet vuorten kautta ja minä laakson..."
Vaikka kuulemmekin - emme usko.

Hymymme ei ole surun naamio,
eikä hyvyytemme uhraus.
Ja jopa enemmän kuin kannattaisi
säälimme heitä jotka eivät rakasta.

Olemme niin hämmästyneitä itsestämme,
että mikä voisi enää hämmästyttää meitä enemmän?
Ei sateenkaari yöllä.
Ei perhonen lumessa.

Ja kun nukahdamme,
näemme unessa eron.
Mutta se on hyvä uni,
mutta se on hyvä uni,
koska me heräämme siitä.

- Wistawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

KYSYIN ONNESTA, NE KAIKKI VASTASIVAT...

Kysyin onnesta,
ne kaikki vastasivat eri tavalla.
Hengenmies huitoi kädellään:
Tuonpuoleissa.
Kissa vakuutti:
Uuninpankolla hiirien talossa.
Kalastaja neuvoi:
Ah, se on vene, kun on verkot täynnä.

Onneksi kuuntelin perhosia.
Ne olivat menossa kedolle.

- Mari Mörö -
Paratiisi (Minerva 2011)
kuva Petri Volanen

NIIN KUIN ENNEN VANHAAN

Pitkien vuosien jälkeen tapasin erään ihmisen
ENTISESTÄ elämästäni
jollakin tavoin hän yhdisti minut
kirjallisuuteen
me istuimme kahvilan hämärässä
lähellä parlamenttitaloa
sellaisissa paikoissa rakastavaiset
tapailevat toisiaan salaa
ja poliittiset liittolaiset
juovat kahvia ja polttavat tupakkaa
minä kuuntelin Kirjallisuuden uutisia
kuinka sisäpiiriläiset myöntävät palkintoja toisilleen
kuinka palveluksesta saa vastapalveluksen
olin iloinen kun en enää kuulunut heidän joukkoonsa
tuijotin naarmuuntunutta lasia
loppuun pestyn pitsiliinan päällä
ja polttelin tupakkaa niin kuin ennen vanhaan

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Elin Danielson-Gambogi

EI RAKKAUDESSA VOI OLLA MALTILLINEN. EI KAUNEUDESSA...

Ei rakkaudessa voi olla maltillinen.
Ei kauneudessa, hyvyydessä, ei totuudessa.
Se on kaikki tai sitten
hei, ja näkemiin.

- Mari Mörö -
Paratiisi (Minerva 2011
kuva Petri Volanen

ENSIRAKKAUS

Sanovat että ensirakkaus on tärkein.
Se on hyvin romanttista,
mutta niin ei ole minun kohdallani.

Jotain meidän välillämme oli ja ei ollut,
tapahtui ja meni ohitse.

Käteni eivät vapise,
kun niihin osuu joitain pieniä muistoja
ja narulla sidottuja kirjepinkkoja
               - olkoonkin vaikka silkkinyörein sidottuja.

Meidän ainoa tapaamisemme vuosien jälkeen
kahden tuolin keskustelu
kylmän pöydän ääressä.

Muut rakkaudet
hengittävät minussa yhä syvästi.
Tällä ei ole happea edes sen verran, että se voisi henkäistä.

Ja kuitenkin juuri sellaisena kuin se on,
se kykenee siihen mihin ne muut eivät vielä kykene:
unohdettuna,
jopa uniin tulemattomana,
se toteuttaa minut ajatukseen kuolemasta.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

RAKKAUTTA ENSISILMÄYKSELLÄ

He ovat molemmat vakuuttuneita
että heidät yhdisti äkillinen tunne.
Kaunista on moinen varmuus,
mutta epävarmuus kauniimpaa.

Heistä tuntuu että kun he eivät olleet tutut,
ei mitään tapahtunut heidän välillään.
Mutta mitä sanovat kadut, raput, porraskäytävät
jossa he ehkä ovat kohdanneet jo kauan sitten?

Haluaisin kysyä heiltä,
eivätkö he muista -
ehkä pyöröovessa
joskus kasvokkain?
jokin "Anteeksi" tungoksessa?
"Väärä numero" kuulokkeessa?
         -Mutta tiedän kyllä heidän vastauksensa.
         -Ei, he eivät muista.

He hämmästyisivät kuullessaan
että jo pidemmän aikaa
sattuma on leikkinyt heidän kanssaan.

Se ei vielä ole ollut aivan valmis
muuttumaan heidän kohtalokseen
vaan lähentänyt ja erottanut heitä,
juossut heidän tielleen
ja hihitystään pidätellen
hypännyt sivuun.

Oli merkkejä ja viestejä,
olkoonkin ettei niitä voinut lukea.
Ehkä kolme vuotta sitten
taikka viime tiistaina
lensi tietty koivunlehti
olkapäältä olkapäälle?
Jotain joutui kadoksiin ja löytyi.
Kuka tietää ettei se ollut pallo
lapsuuden pusikossa.

Oli ovenkahvoja ja ovikelloja
joissa kosketus
peitti aikaisemman kosketuksen.
matkalaukut säilytyksessä vierekkäin.
Ehkä jonakin yönä samanlainen uni,
heti heräämisen jälkeen poispyyhkiytynyt.

Jokainen alkuhan
on vain jatkoa jollekin,
ja sattumien kirja
aina puolivälistä auki.

- Wistawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

Naisen kuva

Hänen on kyettävä miellyttämään.
Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.
Se on helppoa, mahdotonta, vaikeaa, yrittämisen arvoista.
Hänen silmänsä ovat, tarpeen vaatiessa, joskus siniset, joskus harmaat,
mustat, iloiset, syyttä täynnä kyyneleitä.
Hän makaa miehen kanssa kuin olisi kuka muu tahansa,
ainut maailmassa.
Hän synnyttää miehelle neljä lasta, ei yhtään lasta,
yhden lapsen.
Naiivi, mutta pärjää parhaiten.
Heikko, kantaen harteillaan kaiken.
Hänen päänsä ei ole terävä kuin partaveitsi,
siksi hän säilyttää sen.
Hän lukee Jaspersia ja naistenlehtiä.
Hän ei tiedä mikä on ruuvien käyttötarkoitus ja rakentaa sillan.
Nuori, aina nuori, yhä vielä nuori.
Hän pitää kädessään siipeen haavoittunutta kyyhkystä,
kaukomatkaan säästämiään rahoja,
lihaveistä, käärettä ja votkalasia.
Minne hän kiiruhtaa, eikö hän ole väsynyt.
Ei toki, vain hieman, hyvin väsynyt, ei se haittaa.
Joko hän rakastaa miestä, tai sitten hän on itsepäinen.
Myötä, vastamäessä, luoja paratkoon.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

EPÄRÖINNIN KYNNYKSELLÄ KYSY KUINKA...

Epäröinnin kynnyksellä
kysy
kuinka paljon rohkeutta
uskallat tänään
jättää käyttämättä?

- Tommy Tabermann -

RANNALLA USVA HENGITTI SIIVET ITSELLEEN JA...

Rannalla usva hengitti siivet itselleen ja lensi,
muistoni päin. Nyt liukuu sileä selkä kauemmas
ja vie veneen mukanaan. Olen matkalla yön läpi,
yö ei huomaa minua, niin musta.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Iines

ONNI ONNETTOMUUDESSA

Se saattoi tapahtua.
Sen täytyi tapahtua.
Se tapahtui aiemmin. Myöhemmin. Lähempänä. Kauempana.
Se tapahtui, mutta ei minulle.

Pelastuit, koska olit ensimmäinen.
Pelastuit, koska olit viimeinen.
Koska olit yksin. Koska oli muitakin.
Koska olit vasemmalla. Koska olit oikealla.
Koska lankesi sade. Koska lankesi varjo.
Koska vallitsi aurinkoinen sää.

Onneksi oli metsä.
Onneksi ei ollut puita.
Onneksi oli kisko, koukku, palkki, jarru,
syvennys, mutka, millimetri, sekunti.
Onneksi oljenkorsi kellui vedessä.

Siksi, silti, sen vuoksi, siitä huolimatta.
Entä jos sinulta olisi jäänyt käsi, jalka,
askeleen verran, hiuskarvan verran
yhteensattumasta.

Olet siis ehjin nahoin? Hetkesi ei siis ole vielä koittanut?
Verkko oli yksisilmäinen, ja sinä livahdit silmästä läpi.
En osaa kylliksi ihmetellä, vaieta.
Kuuntele,
kuinka rintani pamppailee sinun sydämesi lyönneistä.

- Wislawa Szymborska -
suomennos Jussi Rossi
Näkymätön silta (Otava 2011)

HELÄHTÄÄ VILUN CELESTA. SYYSILTA, SAUNAVASTANKOSTEA, SAKENEE...

Helähtää vilun celesta.

Syysilta, saunavastankostea, sakenee
vihreä hämärä...istun
madonsyömällä laiturilla, yksin, ja sorsapoikue
ui keltaisen ruovikon suojaan,
sen vanavesi ohenee, katoaa, ja järven pinta
on tyyni taas. Kuin platinaa.

Kajahtaa, kaksi laukausta.

Niin kuin airot läjähtävät veteen,
tältä tutulta rannalta
on silmänräpäyksen matka Tuntemattomalle,
veden kalvossa kelluu sininen sulka,
poikue räpiköi pakoon
henkensä hädässä. Äiditön.

Helähtää, vilun celesta.

Istun madon syömällä laiturilla, yksin,
kuuntelen laukauksia kaukaa, haistelen
ruudin ja saunan savuja.
Surun heleys tummuvaa taivasta vasten,
tuuli, liikkumaton. Kuin vaate iholla.

- Arto Meller -
kuva Seijastiina

MITEN VOIN YLISTÄÄ AVUJASI KUN SINÄ OLET...

Miten voin ylistää avujasi
kun sinä olet paras osa minusta?
Mitä voin itseäni kehumalla saada itselleni
kun ylistän vain omaani kiittämällä?
Tämän vuoksi, eläkäämme erillään.
Kun rakkaus ei ole enää yksi rakkaus,
voin etäisyyden päästä antaa
tunnustuksen jonka yksin ansaitset.
Poissaolo! Kiduttaisit liikaa,
jollet ikävystymisen kautta minun sallisi
sulostuttaa aikaani kun ajattelen rakkautta,
ja antaisi niin lempeästi muuta miettimistä.
       Näytät näin miten yhdestä saan kaksi
       kun ylistän häntä joka pysyy poissa luotani.

- William Shakespeare -
William Shakespearen sonetit - Nautintojen ajan aarre (Gaudeamus 2010, suomennos Kirsti Simonsuuri)
kuva Gustav Klimt

ON IHANAMPAA SINUT MENETTÄÄ KUIN SAADA...

On ihanampaa sinut menettää kuin saada
muu kaikki minkä haluan.
Jään, totta, janoon näännyttävään,
vaan kastetta sain sentään pisaran!

Kaspianmeren ympärillä pelkkää hiekkaa,
ja meri merta on silti.
Ei ilman kuolleita rantojaan
Kaspianmerta olisi.

- Emily Dickinson -
Golgatan kuningatar (Tammi 2004, suomennos Merja Virolainen)

To lose thee - sweeter than to gain
All other hearts I knew.
'Tis true the drought is destitute,
But then, I had the dew!

The Caspian has its realms of sand,
Its other realm of sea.
Without the sterile perquisite,
No Caspian could be.

- Emily Dickinson -
The Complite Poems of Emily Dickinson

Syyskuun yö

'Muistatko?', kuiskaat läpi vuosikymmenten.
Käteni tutusti vyötärösi ympärillä kuin silloin joskus.
Syyskuun yö ympärillämme kylmänä vaippana,
vaan ei hätää:
Lämmitämme toisiamme.

Vesi on märkää ja mustaa,
eikä hellyyttä kukaan enää pelkää,
vaan kosken lämpimin, hellin huulin sinua poskeen.

Viimeiset sanat, katse, tuoksu...

Minä lähden, mutta palaan
ja kerran vielä: 'hei ja 'hei'.

Ja siinä sinä seisot kuin olet aina seisonut:
odottamassa minua.

Missään ei koske.
Ei satu ollenkaan.
Näin on hyvä.

- Leena Lumi -
kuva Minttuli

SINÄ SYKSYNÄ SIINÄ PORTILLA...

Sinä syksynä siinä portilla
silmissä nenä posket huulet.
            Kuka niin katsoi ketä?
Sunnuntaisalaisuus tämä katu auringonvirrassa.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Petriina

SINÄ SÄRJIT SYDÄMENI KERRAN. KOSKA RAKASTAN...

Sinä särjit sydämeni kerran.
Koska rakastan sinua,
annan sinulle mahdollisuuden
särkeä se uudelleen.

- Heli Vilmi -
Hiljaisia tuulia (Books on Demand 2011)
kuva Heli Vilmi

VALKOISET LAKANAT, JONKUN KAUAN SITTEN...

Valkoiset lakanat,
jonkun kauan sitten ompelemat pitsit.

Kauniit.

Avoin ikkuna,
keveän, niin valkoisen hetken suoma
rauha kosketti silloin.

Muistin.

Hiljainen sydän,
kykenevä vain muistoihin.
Täysi tuskaa siitä, mitä oli,
mitä enää ei ole.

Kyyneleet.

- Heli Vilmi -
Hiljaisia tuulia (Books on Demand 2011)
kuva Heli Vilmi

SAISINPA NÄHDÄ VILLIÄ UNTA VIEHKOSTA MIEHESTÄ...

Saisinpa nähdä villiä unta
viehkosta miehestä
silmät kuin revontulet
hiukset kuin Mooseksen palava pensas
parta kuin viettelevä poutapilvi

miten palavalla halulla
häntä harrastaisin auringon tulipallon
piiloutuessa horisontin taakse.
Alkuräjähdyksen voimaa ei vähäisempi!

***

Ei, ei kiitos minulle
     härkätaistelijoita
     viitanliehuttajia
     palopuhujia
eikä myöskään sovinistisikoja tai
     machomiehiä!

Minä tarvitsen ainoastaan
     sylissäpitäjän lämpimän
isähahmon
ystävän, veljen, puolustajan ja
maailman parhaan rakastajan.

Mikä lienee hänen nykyosoitteensa?
Tuntuu aina muuttavan asunnosta toiseen.
Koskaan milloinkaan en
häntä tavoita.
Aina hän vetää minua
katalasti huulesta.

***

Unessaan oli nainen
tavannut mustan miehen,
vahvan pitkän rennon
partaisen mustan miehen.

Mies meni naisen syliin
sen helmisimpukkaa etsimään
yksityistä ilojen porttia
omaa paratiisisaartaan.

Mies meni portista sisälle
ratsasti vinhaa vauhtia
ratsu raskaasti vaahdoten.
Vaahtopisarat joella
onnen antoivat molemmille.

Nainen oli vauhkona ilosta
huutanut mustaa miestä!
Herännyt huutoonsa...

Joka päivä ei lintu laula,
ei mustapartainen mies.

- Aili Nupponen -
Elämänpelto (1991)