Tahdon ruusujen luo, puistoon muistojen,
kätköhön aitojen uneksuvien, luo varjojen ammoisten.
Siellä patsaat minut nuorena muistavat
ja minä muistan, kuinka Nevan vedet heitä huuhtoivat.
Majesteettisten lehmusten katveessa, tuoksuvassa
hiljaisuudessa, laivan mastojen kitinä kummittelemassa.
Ja joutsen kuin muinoin, kautta aikain purjehtien,
kaksoisolentonsa kauneutta rakastaen.
Ja jäisessä horroksessa, vihollisten ja ystäväin,
ystäväin ja vihollisten, kumu satojen, tuhanten askelten.
Eikä loppua näy kulkueelle varjojen,
graniittimaljalta oville palatsien.
Siellä valkeat yöni rakkaudesta, niin salaisesta, korkeasta,
jonkun toisen, kuiskailevat.
Ja kaikkialla hehku jaspiksen, helmiäisen,
mutta piilossa valon lähde, kätkö salainen.
- Anna Ahmatova -
Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö, Kirjokansi 2016)
kuva Elin Danielson-Gambogi
