Tahdon pian ojentua lepotilalleni, pienet hengettäret...

Tahdon pian ojentua lepotilalleni,
pienet hengettäret peittävät minut valkoisin hunnuin
ja sirottavat punaisia ruusuja paareilleni.
Kuolen - sillä olen liian onnellinen.
Autuudesta vielä puren käärinliinojani.
Jalkani kouristuvat autuudesta valkoisissa kengissäni,
ja kun sydämeni pysähtyy - nukkuu se hekumaan.
Vietäköön paarini torille -
tässä lepää maan autuus.

- Edith Södergran -
suomennos Uuno Kailas
Edith. Runoilijan elämä ja myytti (Kampen om Edith. Biografi och myt om Edith Södergran, Schildts&Södederströms 2014, suomennos Jaana Nikula)

En näe sinua Olen tällä puolen keskellä...

En näe sinua
Olen 
tällä puolen 
   keskellä vaaleanpunaisten ruusujen
                                konvehtien
                      lähettämättömien korttien
                            Toivotuksia,
                                           valoa -

Hitaasti
pimeän terälehdet
sulkeutuvat

- Heidi Liehu -
Luumupuu kukkii, se muistelee sinua (WSOY 2011)

Natalia

Maa vieras on ja kylmä kevät sen.
Natalia,
sua paleltaa.
Niin kaukana on ikäväsi maa.
Jo tuoksuu yössä aistit huumaten
akaasia.

Taas kerro mulle maasta nuoruutes,
Natalia.
Sua kuuntelen,
ja tunnen veres virran lämpöisen,
kun hehkuun jähmettyneen sydämes
saa Ukraina.

Vaan silmäis sinen viha tummentaa,
Natalia,
kun muistat taas:
on vieras hävittänyt armaan maas.
Vain koirat raunioita samoaa.
Oi Ukraina!

Maa vieras on ja vieras kansa sen.
Natalia,
sua tunne en.
Jaan osas vain ja sellin kivisen,
ja unes:kerran tuoksuu sullekin
akaasia.

Niin vitkaan siirtyy varjo ristikon.
Natalia, 
oi kuuletko:
soi yössä rakentajain laulut jo.
He palaavat, ja silloin vapaa on
taas Ukraina.

- Elvi Sinervo -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)

Ne valvovat valkein silmin, ne kukkivat...

Ne valvovat valkein silmin,
ne kukkivat uudestaan,
vanhat omenapuut, jotka kaatuisivat
ilman toisiaan.
Vaikka luulin jo lopullisesti,
että minun on lähdettävä,
tämä äänetön lumous esti,
tämä hellyys hämmentävä.

Miten hauraaksi morsian käykään,
miten käyräksi sulhanen,
yhä viettävät häitään kuin hurmiossa
nuoren rakkauden.
Taas on kestetty lumi ja viima,
taas on takana talvinen retki, 
on vain valkea öinen kiima,
tämä jumalten syntymähetki.

Minä taivutan ylpeän pääni,
jään sinua odottamaan,
sillä niin kuin puut, jotka puhkeavat
aina uudestaan
minä tajuan rakkautemme:
miten meidän on löydettävä
tämä kukkiva haurautemme,
tämä hellyys hämmentävä.

- Aulikki Oksanen -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)