On lokakuu.
Miten oudoksi kuivattu lokakuu!
Aivan kuin minäkin piileskelisin, pakenisin!
Annan Täysikuun ajaa itseni
sumujen ja pilvien riekaleitten lävitse
jotta en olisi kaupungin vanki
kun tartunta kutittaa
tervehdykseen ojennettuja käsiä!
Minun on parempi jäädä tänne.
Pysyä aloillani.
Olla aitaamattomassa puutarhassani
oman itseni agentti, yön salakuuntelija:
montako säikkyä sykintää
ensimmäiseen putoavaan tähteen,
nejänteen kukonlauluun mennessä?
On lokakuu.
Ja aivan kuin rumpujen pärinää
tai saappaiden töminää...
Vaikka vain maanpakoon ajetut kissat
ja siilit
etsivät itselleen suojaa yhdeksi yöksi
vaikka puissa, puissani
ei ole enää lehden lehteä...
Puut seisovat täällä
kuin mitkäkin riisutut
luisevat kenraalit
eivätkä tiedä mitä
tulee tapahtumaan ja milloin
seisovat täällä lähellä loppuaan
hedelmänsä menettävän kauhean
kesän mentyä kun kuivuutta puhaltavat
tuulipeitsimiehet
ovat tuoneet mukanaan kaiken kukkuraksi
matojen rosvolauman!
Ovatko he nyt peloissaan?
Hävettääkö heitä? Kun virastaan erotetut
humalaiset koodeksinkirjoittajat veistävät
heidän runkoonsa kukistamisen
rivot merkit? Ja kuolevatko he pystyyn
niin kuin Gyilkosjärven
ylväät kuusenlatvat?
Vai tuleeko heistäkin hirsipuita -
asiallisia uutisia, joilla huomispäivän
petos palsamoidaan? Ennustuksia?
Kenties voittajien välkehteleviä
kirveitä koskettava suu?
Entisaikojen "vapudenarpi"?
Turha on enempää ounastella!
Aamunkoitto tuo omat vaivansa...
mutta meidän ei pidä ääneen valittaman!
Nyt on vielä yö puutarhassa
ja yössä
lokakuu.
- Gáspár Nagy -
Valolieriön alla - Viisi unkarilaista runoilijaa (WSOY 2000, suomentaneet ja toimittaneet Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
