skip to main |
skip to sidebar
Lumikarpalo -blogi on saanut tunnustuksen Marja Leenalta. Kiitos♥ Käykääpä täällä lukemassa, miten hän ojentaa tunnustuksia...runollisesti.
Lumikarpalo -blogi on saanut tunnustuksen myös Aikatherinelta Varjojen saarelta. Kiitos♥
En jaa näitä eteenpäin, sillä Lumikarpalossa vallitsevat tyvenet vedet ja rauhaisat laguunit. Leena Lumi -blogissa välillä mennään niin lujaa, että lumi pöllyää. Tämä yksi luminen karpalo pidetään paikkana, jossa uupunut saa levätä - vaikka kaikki runot eivät niin sävyisiä olekaan...
Kiitos kaikille ihanille lukijoilleni, runon viemille, jotka täällä käytte!
♥:lla Lumikarpalo
Voin kaivata sinua, tiedätkö sen...
Kuin kaari on ruumiini hämärissä,
se on kireä, kuuma, on näännyksissä -
ja sentään, jos tulisit, tiedän sen,
vain kiveä kättesi alla ma oisin:
kovaa, kuollutta, jäykkää ja ynseää,
ja jos pirstoisit mun - sinun pirstovan soisin! -
siruiks löisit mun, siru jokainen
yhä kiveä on ja kiveksi jää!
Ja puhua voin, voin puhua sulle:
jään viereesi sanoja vilkkaita virkkain,
ja jos kuuntelet, vaieta äkkiä voin
ja hymyillen nähdä, kun tavoitat suotta
minun sanaini mieltä kuin parvia sirkkain:
oi, kaikki ne käsistäs hyppivät pois,
vaikk' haroisit, miettisit tuhannen vuotta!
Ja katsoa voin sua, silmin kirkkain,
ja jos huomaat sen, minä katson pois,
kuin sinua ollenkaan ei ois...
Voin kaivata! Kaivata, kaivata voin!
- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1948)
Jätän ovet auki yölle, puutarhani tuoksuille, muistoille, yöperhosille…tulla
hellänä, valmiina, alastomana…kudon yön seittiä, vaellan huoneissani
muisto muistolta, henkäys henkäykseltä, tuoksu tuoksulta
vaahtoa kuolleen meren sienessä, yön sylkeä reidelläni, ruusujen makeaa tuoksua…
mustarastas ei enää laula
on yöperhosten aika, kiitäjien kiima, yöseitin liima, valkean rungon piina…
ah!, sinä tulit!
Miksi kyyneleet?
- Leena Lumi -
kuva Jael
Kakskymmentä suvea sulta sain,
oi elämä. Itkenkö? En!
Kakskymmentä suvea omistain
minä kuljen iloiten.
Kevyt kantaa on taakka ja rientää tie,
joka polveillen, joka kisaillen vie
läpi suven viimeisen.
Kakskymmentä suvea sulta sain.
Soit rikkaasti, rikkaasti sen:
valon, varjon välkettä, tuulta vain
ja nuppujen runsauden.
Mitä siitä, jos eivät ne aukeakaan,
mitä siitä, jos ylitse vaalean maan
nous pilvi jo hirmuinen!
Kakskymmentä suvea sulta sain...
Jos sentään - itkisin,
älä huoli: se on pisar kastetta vain,
kuin kaste se haihtuukin!
Ah, helppoahan, niin helppoa ois
kakskymmentä suvea antaa pois
käsin nuorin ja ehdottomin!
- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1948)
ennen kuin horsma ehtii kukkaan
alkaa kesän hiljaisuus: yö huokaa
jää sitten henkeään pidätellen odottamaan
että edes yksi lintu sanoisi vielä jotakin
- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Pekka Mäkinen
