Suutelen silmiäsi, rakkaani. Suutelen kauniita...

Suutelen silmiäsi, rakkaani.
Suutelen kauniita silmiäsi, rakkaani.
Olkoon se hyvästi
tai näkemiin -
kaunista on elää täysin sydämin
Suomen säteilevä joulukuu.

- Mika Waltari - 
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (WSOY 1979)

Meihin annettu

Sukelluksissa täällä, aikuisuudessamme,
aivojen vanhoissa mielteissä, paljon käytetyissä,
hermoratojen valmiissa verkostossa,
täällä
raudanharmaassa meressä joulukuun
lapsi on meille annettu
suora ja kirkas sielu kuin säde
vedenpintaan nouseva
jotta se periskooppina näyttäisi
          katso: todellisuus
          yksinkertainen ja selvä kuin kynttilä tummassa
                                                          havussa,
          tähti mustalla taivaalla,
          turvallinen pimeys enkelin silmiä täynnä.
          kujeellinen pimeys: äläpäs huolehdi,
          pahat unet ovat unia ja maailma koti, tuttu

lapsi on meille annettu.

Syvä hidas musiikki, juhlaa varten luotu:
yksitellen piirtyvät iltaan valkeat puut,
kokonuotit, pitkään soivat.
Lähin lumisin kuusi, ääriviivaton melkein
aamuinen kanto pisteenä vierellään.
ylivenynyt sävel, lapsuudesta tuttu
jää tajuntaan ohi muitten.

Vaan nyt verkkaan taivas herää,
majesteettinen musta akordi enkelin soittimesta,
sanantuojan jolla ei sanaa enää,
hahmoa ei, vain viittaus:

                                            ja syvimpänä soi
äänetön itse, paljas merkitys,
annettu meihin.

- Aila Meriluoto -
Portaat (WSOY 1961)
kuva Hanne

Ja sitten kaikki taas hiljenee...

Ja sitten kaikki taas hiljenee...
Ja ymmärrätkö mitä elämäni tahtoo,
oletko sen jo ymmärtänyt?
Kuin aalto aamunmeressä
se tahtoo kohisten ja simpukan
painoisena
          sinun sieluusi kiinnittyä.


Und dann ist alles wieder still...
Und weisst du was mein Leben will,
hast du es schon verstanden?
Wie eine Welle im Morgenmeer
will es, rauschend und muschelschwer,
          an deiner Seele landen.

- Rainer Maria Rilke -
suomennos Allu & Leena

Juhli kanssani tätä lumista yötä...

Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään...

Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu,
mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)
suomennos Marja-Leena Mikkola
kuva Anne Hämäläinen

Syyssonetti

Kristallinkuulaissa silmissäsi on kysymys:
"Olet niin outo, rakkaani!
Miten sinua miellyttäisin?"

Ah, ole kaunis ja vaiti!

Minun sydäntäni
viiltää kaikki
paitsi alkueläimen puhtaus.
Eikä se halua
paljastaa sinulle
saatanallista salaisuuttaan.
Se ei halua laulaa sinulle kehtolauluaan,
joka pitkään uneen tuudittaa,
ei kertoa mustaa satuaan,
tulikirjaimin kirjoitettua.

Vihaan väkeviä tunteita. Älyä en voi sietää!
Olkoon rakkautemme 
vaimea ja lempeä.

Koppinsa pimeässä himo
kyyhöttää, jännittää
kuolettavan jousensa.
Minä tiedän, mikä pitää käynnissä
vanhan sotakoneen:
rikos, hulluus, pelko!

Voi sinua, hento, väritön kukka!
Syysaurinko
sinäkin olet,
niin kalvas, oi kylmä Margarita!

- Charles Baudelaire -
Pahan kukat (Sammakko 2012, suomeksi tulkinnut Antti Nylén) 

ETTÄ SATAISI PIAN LUMEN JA YÖT...

Että sataisi pian lumen ja yöt kirkastuisivat ja veri
asettuisi kiertämään verkkaisemmin ja ehtyisi tämä
kaipaus. Amen. Ja että sitä kestäisi kauan.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)

KOLMAS JA VIIMEINEN

En halua pelkooni kohmettua,
     paras kutsua Bachin Chaconnea
          ja muuatta miestä sen mukana.

Ei hänestä tule puolisoa,
     mutta kahdeskymmenes vuosisata
          hämmentyy meistä kahdesta.

Satuin luulemaan häntä siksi,
     jolle salaisuus on lahjoitettu
          ja katkera kohtalo säädetty.

Yö on sumuinen, hän on myöhässä
     matkalla luokseni Fontankan taloon
          juomaan uuden vuoden viiniä.

Ja siitä loppiasillasta
     hän muistaa kynttilänvalon
          ja vaahteran ikkkunan takana,
               runoelmani kuolemanlennon...

Ei hän anna keväistä sireeninoksaa,
     ei rukousta, ei sormustaan --
          hän tuo minulle tuhon tullessaan.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)
suomennos Marja-Leena Mikkola
kuva Unelma

ENNENNÄKEMÄTÖN SYKSY RAKENSI KORKEAN KUPOLIN...

Ennennäkemätön syksy rakensi korkean kupolin
eikä pilvien ollut lupa sitä kupolia pimentää.
Ja sitten hämmästeltiin: olihan jo syyskuun alku,
missä kylmät päivät viipyivät, ja missä sadesää?
Sameitten kanavien vesi hohti smaragdina
ja nokkoset tuoksuivat kuin ruusut, vain vahvemmin.
Oli raskas hengittää, niin sietämättöminä,
riivaten loimusivat ruskot.
Ne jäivät koko loppuelämäksi muistoihin.
Aurinko oli kuin kaupunkiin ilmaantunut kapinallinen
ja kevätmäinen syksy niin täynnä antautuvaa hekumaa
että tuntui kuin hauras lumikello juuri puhkeaisi kukkaan
kun tyynesti astuit kohti taloni verantaa.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)
suomennos Pentti Saaritsa
kuva Sarppu

JOS TÄMÄ KATOAISI?

Jos tämä katoaisi?
Olisitko unta vailla
ellen lehmuksen latvan lailla
enää kuiskuttaisi,
ellen vierellä valvoisi
ja herkimmillä sanoillani
käsivarsiasi, rintojasi
- kaikkea sinussa palvoisi,

ellen ympäröisi sinua
ja kannustaisi kukoistamaan
kuin kesäistä puutarhaa - tulvillaan
tähtianista, melissaa?

Einmal wenn ich dich verlier
wirst du schlafen können, ohne 
dass ich wie eine Lindenkrone
mich verflüstre über dir?

Ohne dass ich hier wache und
worte, beinah wie Augenlider,
auf deine Brüste, auf deine Glieder
niederlege, auf deinen Mund.

Ohne dass ich dich verschliess
und dich allein mit Deinem lasse
wie einen Garten mit einer Masse
von Melissen und Stern-Anis.

- Rainer Maria Rilke -
Aus: Der neuen Gedichte anderer Teil 
suomennos Eve Rehn (Leenalle)
kuva Iines

SUOLAMPI, SUON LEHTIEN HILJAISUUS...

Suolampi, suon lehtien hiljaisuus
niittyvillaa, kurkien untuvaa

ja niin olit itsekin
rakastetun käsien jäljiltä

kosteikko

ja kun jonakin päivänä
puhkesi lämmin itku
maanalainen vesi kohosi alhaalta
ja puhkaisi sinuun uuden väylän

ymmärsit että se oli samaa juurta 
että elämä alkaa vedestä

henkinenkin, ja sinä halusit kirjoittaa runon
kosteikkojen, kaikenlaisten kosteikkojen puolesta.

- Sirkka Selja -
Pisaroita Iholla (WSOY 1978)
kuva Petri Volanen (Paratiisi, Minerva 2011)

KATSOT PEILIIN. PITKÄÄN. MIKÄ OLISI...

Katsot peiliin. Pitkään.
Mikä olisi muuttunut? Ja olisiko pitänyt?

Ehkä silmien pohjalla jotain vapisevaa
ehkä huulien kaari vavahtavampi.
Eihän se vielä kerro että pimeä hipaisi läheltä
että lopullisen kosketus oli niin todellinen
että silmät kysyvät onko vielä lupa nauraa
että jalat kysyvät saako juosta
kukkivalla nurmella
että onko oikein iloita kaiken sen jälkeen

että jokin huutaa: aurinko, älä laske,
toivo, älä katoa,
elämä, pidä minusta kiinni!

- Maaria Leinonen -

SADE, KASTELE MAAN HALJENNEET HUULET...

Sade, kastele maan haljenneet huulet
viljan lempeäksi hymyksi
Sade, älä yllätä koditonta
lehdettömän puun tiellä
Sade, älä hukuta riisiä tyhjiksi kupeiksi
Sade, pese sokeiden silmistä unien imelä
Sade, kastele hyökkääjien aseista ruuti
Sade, pese mullasta iäksi veri
Sade, ojenna kätesi ruusuille ja siemeniä suuteleville
Sade, aivan kuin joku itkisi
ilosta

- Tommy Tabermann -

TÄHDET ALKAVAT SYTTYÄ JA JOTENKIN SITÄ YMMÄRTÄÄ ETTÄ...

Tähdet alkavat syttyä ja jotenkin sitä ymmärtää että se
on ohi nyt: ei väliä sillä mitä odotit ja mitä tuli. Keltaiset
koivut hohtavat pimeässä, menneen kesän haamut,
varmistamassa ettet unohda. Äkkiä sävähtää lävitsesi
ilo: olet vapaa! Pudonneet lehdet kahisevat jaloissasi,
väistelet puita ja naurat täyttä kurkkua. Luoteesta nousee
pilviverho joka peittää tähdet.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)

VIISIKYMPPISINÄ

Sanotaan että viisikymppisinä
mies ja nainen käyvät
toistensa kaltaisiksi, jopa vaihtavat osia,
salavihkaa, toisiaan hipaisematta,
testosteronin musta Mercedes
ja estrogeenin pillunpinkki Cadillac
alkavat hyytyä moottoriteillä
ja tapahtuu omituisia -
kuljettajat vaihtuvat,
seksin jälkeen nainen
pomppaa ylös sängystä ja ilmoittaa:
makuuhuoneen seinä on kaadettava
se on häirinnyt häntä jo kymmenen vuotta,
ei, kaksikymmentä vuotta, koko avioliiton ajan
ja se on pantava nurin NYT.
Mies ei ole enää kiinnittänyt huomiota
seiniin tai lattioihin, hän ei jaksaisi
kaivaa esiin sahaa ja vasaraa,
johan talo on kertaalleen rakennettu, talli lämmitetty
mustalle ja punaiselle autolle,
lapset kasvatettu, työnnetty maailmalle
olisi aikaa ja kohtuullista levätä hetki rauhassa,
toinen kainalossa.

Mutta viisikymppisenä nainen
alkaa puhua verisen pihvin, mallasviskin
v a s t a a n s a n o m a t t o m a l l a  äänellä,
raivo hänessä, repiä, rikkoa, hajottaa,
kiskoa jokainen naula ulos,
ja mies huokaa ja kääntää kylkeä,
hänelle riittäisi yhteinen pesä,
ruusutapetit ja päiväpeitot,
hän ei ymmärrä miksi juuri tänään
miksi juuri tuo seinä
miksi juuri nyt.
Viisikymppisen miehen alakulo
on oven narinaa, naisen raivo
teräviä kulmia, tikkuja, maniaa,
viime viikolla mies osti hatun
peittämään hiusrajan
vääjäämätöntä nousua,
nainen puolestaan hankki
raipan ja stilettikorkoiset nahkasaappaat.

- Heli Slunga -
Orjan kirja (WSOY 2012)
kuva Gustav Klimt

TUNNUSTUKSIA LUMIKARPALOLLE

Lumikarpalo -blogi on saanut tunnustuksen Marja Leenalta. Kiitos♥ Käykääpä täällä lukemassa, miten hän ojentaa tunnustuksia...runollisesti.

Lumikarpalo -blogi on saanut tunnustuksen myös Aikatherinelta Varjojen saarelta. Kiitos♥

En jaa näitä eteenpäin, sillä Lumikarpalossa vallitsevat tyvenet vedet ja rauhaisat laguunit. Leena Lumi -blogissa välillä mennään niin lujaa, että lumi pöllyää. Tämä yksi luminen karpalo pidetään paikkana, jossa uupunut saa levätä - vaikka kaikki runot eivät niin sävyisiä olekaan...

Kiitos kaikille ihanille lukijoilleni, runon viemille, jotka täällä käytte!

♥:lla Lumikarpalo

VOIN KAIVATA -

Voin kaivata sinua, tiedätkö sen...
Kuin kaari on ruumiini hämärissä,
se on kireä, kuuma, on näännyksissä -
ja sentään, jos tulisit, tiedän sen,
vain kiveä kättesi alla ma oisin:
kovaa, kuollutta, jäykkää ja ynseää,
ja jos pirstoisit mun - sinun pirstovan soisin! -
siruiks löisit mun, siru jokainen
yhä kiveä on ja kiveksi jää!

Ja puhua voin, voin puhua sulle:
jään viereesi sanoja vilkkaita virkkain,
ja jos kuuntelet, vaieta äkkiä voin
ja hymyillen nähdä, kun tavoitat suotta
minun sanaini mieltä kuin parvia sirkkain:
oi, kaikki ne käsistäs hyppivät pois,
vaikk' haroisit, miettisit tuhannen vuotta!
Ja katsoa voin sua, silmin kirkkain,
ja jos huomaat sen, minä katson pois,
kuin sinua ollenkaan ei ois...

Voin kaivata! Kaivata, kaivata voin!

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1948)

JÄTÄN OVET AUKI YÖLLE, PUUTARHANI...

Jätän ovet auki yölle, puutarhani tuoksuille, muistoille, yöperhosille…tulla

hellänä, valmiina, alastomana…kudon yön seittiä, vaellan huoneissani
muisto muistolta, henkäys henkäykseltä, tuoksu tuoksulta
vaahtoa kuolleen meren sienessä, yön sylkeä reidelläni, ruusujen makeaa tuoksua…

mustarastas ei enää laula

on yöperhosten aika, kiitäjien kiima, yöseitin liima, valkean rungon piina…

ah!, sinä tulit!

Miksi kyyneleet?

- Leena Lumi -
kuva Jael 

KAKSKYMMENTÄ SUVEA

Kakskymmentä suvea sulta sain,
oi elämä. Itkenkö? En!
Kakskymmentä suvea omistain
minä kuljen iloiten.
Kevyt kantaa on taakka ja rientää tie,
joka polveillen, joka kisaillen vie
läpi suven viimeisen.

Kakskymmentä suvea sulta sain.
Soit rikkaasti, rikkaasti sen:
valon, varjon välkettä, tuulta vain
ja nuppujen runsauden.
Mitä siitä, jos eivät ne aukeakaan,
mitä siitä, jos ylitse vaalean maan
nous pilvi jo hirmuinen!

Kakskymmentä suvea sulta sain...
Jos sentään - itkisin,
älä huoli: se on pisar kastetta vain,
kuin kaste se haihtuukin!
Ah, helppoahan, niin helppoa ois
kakskymmentä suvea antaa pois
käsin nuorin ja ehdottomin!

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1948)

ENNEN KUIN HORSMA EHTII KUKKAAN...

ennen kuin horsma ehtii kukkaan
alkaa kesän hiljaisuus: yö huokaa
     jää sitten henkeään pidätellen odottamaan
          että edes yksi lintu sanoisi vielä jotakin

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Pekka Mäkinen

MINÄ RAKASTAN SINUA NIIN KUIN...

minä rakastan sinua
niin kuin vierasta maata
kalliota ja siltaa
niin kuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta

minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla
kahden valon välistä
minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua

- Pentti Saarikoski -

ES BLITZT EIN TROPFEN MORGENTAU...

Es blitzt ein Tropfen Morgentau im Strahl des Sonnenlichts;
ein Tag kann eine Perle sein und ein Jahrhundert nichts.

Aamukasteen pisara auringon kilossa kimmeltää;
voi helmi olla päivä vain, vuossata sille häviää.

- Gottfried Keller -
suomennos Eve Rehn 27.1.2010
kuva Allu

SALAISUUS

Ruusu,
verenpunainen ruusu,
vie salaisuus merelle,
vie suudeltuna
hehkuvaan terälehteen.
Uni ja kipeys.
Uni ja kipeys.

Ruusu,
verenpunainen ruusu,
joka puhkesit,
näit meren ja taivaan,
vie salaisuus
uskollisessa kukanveressäsi,
vie kauas merelle.
Uni ja kipeys.
Uni ja kipeys.

Ruusu aallokossa,
vie salaisuus,
jolle ei ole maata,
ei rantaa,
vie salaisus
meren hautaan.

- Yrjö Kaijärvi -
Yrjö Kaijärven kauneimmat runot (Otava 1956)

ANTAUTUNUT JO ETUKÄTEEN

Makaan maassa pitkin pituuttani.
Seuraan katossa kulkevia valon säteitä.
Tunnen pehmeän karvan allani ja
pyörivän levyn aallot korvissani.


Anelen mielessäni,
hiukan kiemurtelen nahoissani.
Enkä haluaisi muuta,
kuin olla ja katsella sinua.

Joten venyttelen voipunutta raajaani
seuraan hetken sen pitkää kaarta,
siroa olemusta
ja sitten siirrän katseeni.
Minä katson pitkään,
niin pitkään,
että tunnet sen niskassasi...

Jos pyydän ääneen,
saanko sitä mitä pyydän?


Olisitko minulle pelastus
vai odottava hirttoköysi?


En halua sieluasi.
Haluan aikaasi.
Haluan silmäsi,
katsoa ja kuunnella käsiesi liikkeitä.
En halua omistaa
haluan vain jotain enemmän.

Ja minä kerjään
mielessäni.


Rapsuta mua.

- Birgitta -

KUUSEN JOKA NEULASEN PÄÄSSÄ...

Kuusen joka neulasen päässä sadepisara, minun silmäni;
näen sinun kulkevan ohi, sinä tiedät kyllä sen.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Runotalo 

TULE VIELÄ KERRAN KUIN ILTA...

Tule vielä kerran
kuin ilta omenapuuhun
ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.

Ja jos huomisaamuna herään
vieraalla lakeudella
vieraan viljapellon sylistä
juurissani uusi multa,
niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen
sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi.

- Aulikki Oksanen -
Maallisia lauluja (Kirjayhtymä)

KIITOS KAIKILLE IHANILLE LUMIKARPALON YSTÄVILLE!

Perustin aikanaan Lumikarpalon pakopaikaksi, jonne voin tulla lepäämään hektisestä Lumi -blogistani. Tästä tuli kauniiden kuvien, runojen ja hiljaisuuden keidas, jossa ei soi edes musiikki, eikä ole mitään kävijälaskuria. Sen sijaan huomaan, että kirjautuneita lukijoita on yli sata, joten on aika kiittää:

Kiitän teitä kaikki ihanat runojen ystävät! Ehkä muistatte, että Lumikarpalo alkoi hautajaisvärssyistä, joita keräsin sunnuntailehdistä muistivihkooni...

Kiitän kaikkia niitä ihania runoilijoita, joita olen saanut sekä tavata että olla muuten yhteydessä! En voi mitenkään unohtaa tapaamistani Tommy Tabermannin kanssa, joka kirjamessuilla suorastaan koppasi minut syliin ja jalat irtosivat maasta...En voi unohtaa Eve Rehniä, joka on suomentanut Rainer-Maria Rilken runoja ja yhden suomennoksen hän teki vain tätä blogia varten...sen oli tarkoitus tulla seuraavaan kirjaan, mutta sairaus oli nopeampi. Ja Aila Meriluotoa olen aina ihaillut ja saanut hänen kanssaan keskustella puhelimessa ja ehkä saan ilon tavata idolini ensi syksynä. Kiitän myös kaikkia niitä runoilijoita, jotka ovat lähettäneet minulle runoteoksensa ja kiitän harrastajarunoilijoita, joiden runoja olen ilolla julkaissut tässä blogissa. Aila on aina ollut elämässäni, mutta sitten sinne tuli myös Mirkka Rekola, jonka Runot 1954-1978 sain yllättäen lahjaksi harjukaupungin hurmaavalta kirjailijalta Pasi Ilmari Jääskeläiseltä. Rekola on minulle lumen runoilija...

Kiitän kaikkia kustantajia arvostelukappaleista! Kirjat, jotka on arvioitu Leena Lumissa ovat saaneet lisänäkyvyyttä Lumikarpalossa ja näin näiden kahden lumisen blogin polut yhtyvät.

Kiitän valokuvaaja Hannu Hautalaa uskomattomasta lumikarpalokuvasta!

Viikolla on runoa juhlittu myös hauskalla haasteella Kirjankansirunot

Minun omat runoni löytyvät nyt myös Lumin palkista Leena Lumi's Poems, mutta nämä olen sitä ennen jo tarjoillut teille - tietysti!

Kiitän myös kanssabloggaajia, joiden blogeista olen löytänyt monia minulle aivan uusia runoja! Kai Niemisestä en olisi tietänyt ellen olisi törmännyt hänen rakkausrunoonsa toisessa blogissa ja monta, monta runoa on vaeltanut meidän runohullujen blogeista toiseen blogiin niin että runopolut eivät ole kasvaneet umpeen. Jaetaan runoautuutta sydämellä kaikille!

Runo on tunnetila. Runo on huuma. Runo ei tunnusta kateutta, ilkeyttä, eikä maiden rajoja. Se ei kysy lupaa, vaan vaeltaa minne haluaa ja tekee pesänsä sydämeen, josta löytää runon mentävän hellän kohdan. Runo on tehty kulkemaan. Sen määrä on vaeltaa sydämestä sydämeen ja kutsua poluilleen ne, joille runo on niin paljon enemmän. Runo on virta ja sen matka on äärettömyys.

Kiitos♥

Love
Leena Lumi

PS. Siis Lumikarpalo jatkaa niin kauan kuin minä en näe sitä uutta vuoren huippua, jonne suunnata, mutta jälkeeni jäävät...lumiset karpalot.

AINA KUN NOUSEN SINUA VASTEN...

Aina kun nousen sinua vasten
alan huojua.
Olenko minä köynnös
ja sinä puu?
Vai toisin päin?

Mitä sitten vaikka huojumme molemmat
hapuilemme
kaadumme
risukasaksi vaikka?

Tai jäykistymme pökkelöksi?
Yhteiseksi?
Mitä siitä: sylityksin koko ajan.

- Aila Meriluoto -
Tämä täyteys, tämä paino (WSOY 2011)

SAMEA TAIVAS

Kuin sumuverhon takaa katselet todellisuutta.
Arvoitukselliset (siniset, harmaat, vihreät?) silmäsi
ovat vuoroin hellät, haaveelliset, julmat.
Taivaan kelmeys, turtuus niistä kuvastuu.
Kuin valoisa, lauha, harsoinen päivä olet;
sulatat noidutun sydämen kyyneliin, usutat
nimettömän pahan riipomat
valppaat hermot
sättimään mieltä, joka tahtoisi
nukkua vain.

Välillä tuot mieleen taivaanrannan, jonka aurinko
suloisesti valelee sumuisella säällä...
Sädehdit kuin sateinen maisema, joka
samean taivaan sinkoamista säteistä roihahtaa!

Oi naiseni vaarallisuutta!
Oi ilmojensa ihanuutta!
Jumaloisinko sinua myös
lumisena, jääkylmänä?
Viiltäisikö ankara talvi
jäätä, rautaakin syvemmin, autuaallisemmin?

- Charles Baudelaire -
Pahan kukat (Les Fleurs du mal, Sammakko 2011, suomeksi tulkinnut Antti Nylén)

SAANKO LUVAN

Se sykkii
virtaa sisälläni
hakkaa samaan tahtiin rytmin kanssa
ja minä annan sinulle luvan

nosta keveä käteni
paina toinen kämmenesi selkääni
astu kohti ja tunne:
minä vastaan sinulle

vie niin
että luotan tietäen
astunko eteen vaiko taakse
käännätkö
tai käännytkö
ja minä hymyilen

ota tiukka ote
en mene rikki
olen lihaa ja luuta
enkä pelkää
vaikka rintanikin liki painat
ja kun käännät oikean kylkesi minulle
vastaan siihen vasemmallani
minä hyrisen

jätätpä välillemme ilmaa
tai et milliäkään
olipa askel lyhyt,
keinuva taikka pitkä ja hidas
olen taipuisa kanssasi

ja kun nostat jalallasi omani toisaalle
pelaat
saat aina vastaukseni leikkiisi
minä nojaan,
kallistun, käännyt
minä tulen ja menen
minne vaan vietkin

kuuntele:
vereni virtaa, soi

Saanko luvan?

- Birgitta -
kuva Weheartit

Olisipa kaipaus viiniä...

Olisipa kaipaus viiniä,
ympäripäissäni
minä odottaisin sinua.

- Tommy Tabermann -
Eroottiset runot (Gummerus 2009)

LIIKA LUKEMINEN ON HAITAKSI...

liika lukeminen
on haitaksi silmille, ne
alkavat nähdä tarkemmin
etenkin pimeässä, jollaiseksi
tämä maailma on
saostunut

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen (Tammi 2012)

ÄLÄ UNOHDA MINUA

Pieni poikkeama
rutiineihin
tutkimusmatka ihmisiin,
joiden kanssa ei ole

ainoana lavasteena kolme eriväristä kangasta

-Älä unohda minua

Freedom!

- Opuscolo -

KERTOMUS

Aamu on vaikein.
Mustarastas näkee vielä unta.
Omenat nukkuvat vaatekaapin päällä.
Täti on jo noussut, hän ottaa käteensä pikkuesineitä,
nipistää ne kahden sormen väliin, asettaa
huonekalujen reunalle, varoittaa horjahtelevia
esineitä, mutisee ja nuhtelee iloisesti
kilisevää kantta, kahahtelevia, ruttuisia pusseja,
hänen aistinsa toimivat vain tässä myöhäisessä,
varhaisessa hiljaisuudessa, lyhyen ja kauniin
unen jälkeen, kun hän hetkisen seisoskelee ja päivä päivältä
ajattelee yhtä ja samaa, lapsuutta, kun hän oli pikkutyttö,
vielä kotona, pihalla, jossa tupakka kukki, vanhojen
kissojen seurassa. Hän aistii lapsuusajan orvokit, tuoksuresedat,
höyryävän maidon kiehumassa yli kattilan laitojen, joutavan
kylmyyden näin loppukeväästä, ohueen
heikkouteen pukeutuneena, kun
kaikki on vielä ennallaan: talo, piha,
pensaat, astiakaapit, pitsit, kevyet
muistot, luut, hiljaisuudet.
Aamu on vaikein.

- Aladár Lászlóffy -
Yhteisessä sateessa (WSOY 2006, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Weheart

JÄIDEN SOITTO

Jäiden soitto...hän sanoi miltei kuiskaten. Pian tulee kevät ja jäät
lähtevät. Silloin minä menen rannalle, kuljen siellä ja kuuntelen jäiden soittoa.
Se vetää minua puoleensa, se on niin lumoavan kaunista ja samalla niin
kylmäävää, että se miltei kammottaa.

Kaikkialla veden alla ja päällä liikkuu hileistä jäätä, ja se alkaa soida...

- Laila Hietamies -
Jäiden soitto
kuva Sarppu

KEVÄTTÄ. JA TALVEA. LOKIT KIRKUVAT JA...

Kevättä. Ja talvea.
Lokit kirkuvat ja olen nähnyt ensimmäisen leskenlehden.
Juuri ennen kuin lumi peitti kukan. Siellä se värjöttelee, lumipeitteen alla.
Aivan samoin kuin joutsenpari, joka sulassa lämpäreessä sukii itseään lämpimäksi.

Palaan. Pajunkissojen lailla.
Pehmeästi ja hitaasti.

en halua nyt kiirehtiä kevättä
sulan ja lumen rajapinnassa

- Opuscolo -
kuva Veli Huovinen

SUMU

Sumu peittää tämän seudun.
Kuuletko vielä ääneni?
En ymmärrä puita.
Ne tavoittavat hiuksiamme.
Tiedän, että päällesi on pudonnut oksa.
Voitko katsoa taakseni:
kannanko itse jotakin hartioillani?

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Sarppu

PALAOMAUKIN KAUNEUDEN YLISTYS

Sinun hiuksesi silkinhienot
kuin maissin tupsut:
niihin minä upotin käteni,

sinun silmäsi loistavat
kuin sateenkaari:
minä tuijotin silmäni sokeiksi,

sinun kaulasi untuvainen
kuin kolibrin poikanen:
minun hengitykseni lämmitti sitä,

sinun rintasi kiinteät
kuin puuvillan nuput:
minä hyväilin niitä,

sinun kätesi hienosyiset
kuin sudenkorennon siivet:
minä pitelin niitä käsissäni,

sinun vyötärösi hoikka
kuin keltamännyn runko:
minä halasin sitä,

sinun sylisi kuuma
kuin hirven vatsakuoppa:
minä lämmittelin siinä,

sinun reitesi pitkät
kuin hämähäkin jalat:
niiden välissä minun paikkani.

- Imre Oravecz -
Yhteisessä sateessa (WSOY 2006, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

KUN RAKASTETTUNI ON MENNYT NUKKUMAAN, OLEN...

Kun rakastettuni on mennyt nukkumaan,
olen omillani.
Tai ei: Kathleenin, Jessyen armoilla.
Tai runojen jotka joku toinen on kirjoittanut.
Kevätyö on astunut valorajansa yli.
Nyt tunti pimeyttä,
sitten taas valvotaan. Ehkä.

Eilisen joutsenet,
eilisen väkivaltainen sininen tuuli -
etsin itseäni tästä äkkiä tyyntyneestä mustasta.
Kuka minä olen?
Kuoleva nainen kuin epätoivoinen sävel
takertumassa laulajattaren kurkkuun.
Horjahtava kävelijä,
josta tukikäsi äkkiä irtautui,
päivä, rutiini, rakkauskin.

Kävelen hitaasti, haparoiden.
Itseeni, jonnekin.

***

Aamun joutsenet, tulevatko ne taas?
Se kolmaskin joka lipui itsekseen,
käänteli päätään, etsi.

Entä jos.
Yksinäisyys ilman kävelysauvaa.
Missä olet, rakkaani?
Oletko koskaan ollutkaan?

Suden hetki - ei, vaan joutsenen,
hitaasti lipuvan.
Olenko koskaan ollutkaan?

- Aila Meriluoto -
Kimeä metsä (WSOY 2002)
kuva Minttuli

YKSI MINULLA VIELÄ OLISI: ETTÄ OLTAISIIN...

Yksi minulla vielä olisi:
että oltaisiin hiljaa paikallaan
          ja sataisi.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Birgitta

MAARIANPYRYT, AUTOKUSKI SANOO, JA TIHEÄT...

Maarianpyryt,
          autokuski sanoo,
ja tiheät rakeet pieksevät ikkunaa.
Tulee pimeä, katselen valkoista,
          pyörivää palloa,
se ei sulakaan.
Noin pieneksi on mennyt
minun suuri sininen ilmestykseni.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Tuure

PEITON NIMI ON LEHMUSPORTTI. JOKA MENEE...

Peiton nimi on lehmusportti.
Joka menee sen alle, nukkuu
hyvin sinistä unta koko syksyn,

ja hän on käsi tyynyn alla,
ja hän on käsi tyynyn alla,
ja hänen sydämensä kaikuva laakso.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Tuure

VERMEER

Niin kauan kuin tuo Rijksmuseumin nainen
maalatussa hiljaisuudessa ja keskittyneisyydessä
kaataa päivä päivän jälkeen
maitoa kannusta ruukkuun
ei maailma ansaitse
maailmanloppua.

- Wislawa Szymborska -
Täällä (Savukeidas 2012, suomennos Martti Puukko)
kuva Johannes Vermeer

LUMIPUISTA KAUNEIMMAT OVAT OMENAPUUT. SATEISTA HILJAISIN ON...

Lumipuista kauneimmat ovat omenapuut.
Sateista hiljaisin on lumisade.
Luistavin, loistavin ura on latu.
Huudoista turhin huudetaan hankien takaa.

- Risto Rasa -
Taivasalla (Otava 1987)

PYRYTTÄÄ. LUNTA KUIN TOHTORI ŽIVAGOSSA. TALON KIETOO...

Pyryttää.
Lunta kuin Tohtori Živagossa.
Talon kietoo valkea pumpulivälly
uneen upottava.
Unen lumella punainen tulkkuparvi
ja tassunjäljet,
pehmeän tassun jäljet.

- Helena Anhava -
Valoa (Otava 1988)

IN MEMORIAM WISLAWA SZYMBORSKA

Asema

Saapumattomuuteni N:n kaupunkiin
oli ajallaan.

Kirje, jota en lähettänyt,
sai sinut varuillesi.

Ehdit jättää tulematta
sovittuun aikaan.

Juna saapui raiteelle kolme.
Paljon ihmisiä astui ulos.

Minun poissaoloni katosi
uloskäynnin tungokseen.

Muutama nainen korvasi minut
kiireesti
siinä kiireessä.

Yhden luo juoksi
joku jota en tunne,
mutta nainen tunsi hänet
heti paikalla.

He vaihtoivat keskenään
ei-meidän suudelman,
ja samaan aikaan katosi
ei-minun matkalaukkuni.

Kaupungin N. asema
läpäisi hyvin
objektiivisen olemassaolon kokeen.

Kokonaisuus piti paikkansa.
Yksityiskohdat kulkivat
oikeita raiteitaan.

Tapahtui jopa
sovittu tapaaminen.

Meidän läsnäolomme
ulottumattomissa.

Todennäköisyyden
kadotetussa paratiisissa.

Jossain poissa.
Jossain poissa.
Kuinka nuo sanat sointuivatkaan.

- Wislawa Szymborska -
Ihmisiä sillalla (WSOY 2006, suomennos Jussi Rosti)

Wislawa Szymborska 2.7.1923-1.2.2012

RAKKAUSLAULU

Kuinka sieluni sitoisin,
sieluasi ettei se koskettaisi?
Miten ohitsesi saattaisin sen,
- muuhun, johonkin?
Piiloon sen kätkisin mieluiten,
paikkaan pimeään, joka ei liikahtaisi,
sisimpäsi kun liikkuu keinuen.
Vaan meitä kahta mi koskettaa,
jousen lailla yhdessä soimaan saa,
kaksi kieltä yhtenä äänenä soi.
Mihin soittimeen meidät liitettiinkään,
kuka taituri pitelee käsissään?
Suloinen laulu oi!

- Rainer Maria Rilke -
Tahto Tahtojen (Like 2004, suomennos Eve Rehn)
kuva Hanne

Hääpuku

Sinä sanot
että tästä sinä sen teet,
ompelet ihanalla suullasi,
pisto pistolta
Hääpuvun sinä ompelet itsellesi
tästä silkkisestä
esinahasta
Niin sinä teet, pisto pistolta
Etkä riisuisi sitä koskaan,
kulkisit aina
sisältä silkkiin puettuna, hääpuvussa
Tämä on totisesti sitä,
hääpuvun ainetta: tämä
altis esinahka.

- Tommy Tabermann -
Eroottiset runot (Gummerus 2009)

Toukokuu kasvojesi takana

Viimeinkin tuiskutti lunta,
ja siitä pitäen olen kulkenut alituisessa lumisateessa,
en ymmärtänyt, miten ruusupensaat rohkenevat puhjeta kukkaan
yhden ainoan päivän aikana, miten ruohot,
orvokit uskaltavat pistää päänsä esiin, miten vuorollaan
kaikki muut kevään kukat - olen unohtanut niiden nimetkin -
miten pääskyset ja rastaat pystyvät lentämään -
               oli kevät, kieltämättä,
kevytmielisiä, räikeitä värejä
primitivistisen maalarin lehtiössä,
mutta en uskaltanut koskettaa kultasadetta,
ikäänkuin se olisi ollut juuri maalattua paperia,
enkä taittanut enää kirsikkapuiden oksia pannakseni
ne maljakkoon, kiirehtiäkseni kevään tuloa,
kuljin vain kuin unissakävijä, ikään kuin olisin
katsellut talvisessa ulkoilmateatterissa
               liian räikeää amerikkalaista elokuvaa.
Lunta tuiskutti jäätelöä ahmiville kevätkasvoille,
pääsiäisjäniksille, koko tukahduttavalle kukkaismaailmalle.
Ja niin on aina oleva, minulla ei ollut sille sanoja,
vaikenin kuin salaa alkanut, keskeneräinen romaani.

Illat olivat vaikeita, mentävä sänkyyn tämän sanattomuuden kanssa,
               Jumalankin edessä salattujen
lauseiden kanssa: vielä kerran kirjoitan runoja,
tarvitsen aikaa vain television taukojen verran
pitkinä talvi-iltoina, iltasadun jälkeen, ennen uutisia,
minun täytyy vain sitkeästi ajatella jotakin,
niin kuin appelsiini ajattelee autiolla pöydällä
appelsiinisynnyinmaataan. Vaikeinta oli yöllä, kun
               en tiennyt, ketä syleilen,
sinua vai tätä puolivalmista runoa, kun en uskaltanut
nukahtaa enkä olla valveilla, kuuntelin tyynyn sinisiä kukkia,
nurkassa raksutti kello, yöpaitaani käärittynä,
niin kuin kapalolapseksi naamioitu helvetinkone, vaikka tiesin:
kaikki tämä on turhaa, minunhan pitäisi kapaloida aivoni,
               jotta tulisi hiljaista.
Nyt sinä olet täällä, istuudut sängylleni, ja lumisade on poissa,
vain kuumuus pitää minua otteessaan, vuodenajat vaihtuvat äkkiä
kovissa, kevytmielisissä runoriveissä. Minun täytyy nyt painaa
tarkasti mieleeni toukokuun puut kasvojesi takana: en voi tietää,
milloin tulet takaisin. Kenties minä silloin odotan sinua
               jo kirsikoiden
ja ruusujen kanssa, mutta sinä näet vain minut,
riisut minut nopeasti ja saat nähdä, miten paljon aurinkoa
olen kerännyt iholleni sinua varten. Sillä aurinko löytää meidät
myös silloin, se paistaa sänkyymme, vaikka tuntematon jumala
on julistanut ulkonaliikkumiskiellon.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)