LUMISTA TUULTA. EI ÄÄNTÄ, JOKU ON OTTANUT...

Lumista tuulta.
Ei ääntä, joku on ottanut
kulkusilta äänen pois.
Muistan sinua vasten tuulta
ja kotiin päin
           etsien
näen yötä
ja yössä keltaisen linnunjalan
joka liukastui
ja pitää taivasta varpaissaan.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Tuure

HERÄÄMINEN

Puhalla kevyesti poskipäähäni,
tartu varovasti käteeni,
että hiljaa heräisin,
että toteen havahtuisin.

Suutele silmistäni unen sumu,
sytytä silmäni tähdiksi.
Karkoita unteni yönmustat linnut
syvälle sumujen taikametsiin.

Taakse jäisivät öiset painajaiset,
pahat unet, jotka unohtaa haluan.

Puhalla kevyesti poskipäähäni,
ole lähelläni, ole läsnä.
Anna minulle turvallisuutta
kohdata uusi päivä.

- Anja -

KIRJOITTAMINEN

Alkoivat yöt,
lumelta, keväältä tuoksuvat.

Tämä yhdistelmä on syksyn nälkäinen
vastakohta, kun lehdiltä ja lumelta tuoksuvat
yöt tuovat sumussa mieleen Balzacin.
Minulle se tuo mieleen taas Berzcehyin,
ja minä nousen ylös puolenyön jälkeen,
aivan kuin maailmoja mullistava,
minua koskettava pitkä aamunkoitto tekisi
tuloaan. Taas on aika
kylvää kirjaimia.

- Aladár Lászlóffy -
Yhteisessä sateessa (WSOY 2006, suomennos Hannu Launonen/Béla Jávorszky)
kuva Iines

KIRJOITAN SINULLE TÄÄLTÄ KAUKAA...

Kirjoitan sinulle täältä kaukaa
tietääkseni että elän vielä,
toivoit sitä tai et.

Kuin naava kuusen rungossa
olen kiinni muistossasi, en enää sinussa,
kyllä minä tiedän!

Mutta kuusen ajatteleminen
tuo mieleen monta asiaa:
syvän viileän varjon, lähteen saniaisten suojassa,
mustikoiden mehun.

Kirjoita, kerro niistä,
kerro mitä lähteelle on tapahtunut,
kerro siitä, vastaa.

- Eeva Tikka -
Kuva Iines

KAUPUNKIKAURIS

Vuosisatojen puiden pintaan pakkas kerrostaa
ohuen kuoren lasinkirkkaan
jään kirpeä tuuli

Ikkunoiden päälle ohut raikas viitta lumenkukkia
kattojen ylle loputtomasti helliä lumivaippoja
etenevät askeleet kaupunkikauriin

Lamppujen vyyhti taivaan yllä

runo & kuva Tuure Niemi

SINÄ ET KOSKAAN SAA NIIN HELLYYTTÄ...

Sinä et koskaan saa niin hellyyttä
et koskaan niin kuin lumisateelta
tuhansia tuhansia hetkituhansia

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Tuure Niemi

NUKAHTAVALLE

Hiljaa laulaen haluaisin
istua jonkun luo.
Hyräillen sinua keinuttaisin,
kuin uni vie ja tuo.
Minä yksin tietää tahtoisin,
miten kylmä ulkona on.
Sinun henkäilyssäsi seuraisin
maan ääntä ja koivikon.
Kellot kaikuvat toisilleen,
ajan pohjaan katsotaan.
Joku kulkee vielä itsekseen,
saa koiran haukahtamaan.
Sitten tyyntyy. Ja katseeni
sinussa suurtuu tässä;
sinut rauhaan lasken, vapaaksi,
jokin liikkuu pimeässä.

- Rainer Maria Rilke -
Hetkien kirja - Runoja vuosilta 1899-1908 (WSOY 1992)
suomennos Anna-Maija Raittila
kuva Ina Agency