Ehkä toisen syli ja uusi kosketus ja samantapainen tuska...
Minä lähden luotasi varmemmin kuin kukaan toinen.
Minä palaan takaisin kuin kappale sinun omaa tuskaasi.
Tulen luoksesi toisesta taivaasta uuden päätöksen tehneenä.
Tulen luoksesi toiselta tähdeltä katse entisellään.
Tulen luoksesi vanha kaipuuni uutena piirteiltään.
Tulen luoksesi omituisena, ilkeänä ja uskollisena
sinun sydämesi kaukaisen kotiaavikon villieläimen askelin.
Sinä taistelit minua vastaan rajusti ja voimattomasti
niin kuin ihminen taistelee vain kohtaloaan, onneaan
ja tähteään vastaan.
Minä hymyilen ja kiedon silkkilankoja sormeni ympäri
ja sinun kohtalosi pienen kerän minä kätken
leninkini poimuun.
- Edith Södergran -
Elämäni, kuolemani ja kohtaloni (Otava 1994, suomennos Pentti Saaritsa)
kuva Pinterest, Anne Julie Audry
Koskettavaa surua ja jäähyväisiä , tästä minä pidän . Aivan kuin ajatuksiani lukisin joskus, jossain. Kaipuu vaan ei niinkään kalvavaa jotenkin toiveita herättävää.
VastaaPoistaSirkkis, tämä kolahti minuunkin. Ei lohdutonta, vaan vahvaa ja kuten toteat: Toiveita herättävää.
Poista♥