mustat siivet silmäkulmassa ja tolpat jalkojen alla, siellä ne
huojuvat yrittäen unohtaa, miltä maistuu domino ja maito, se
tunne, kun joku pitelee vatsan alta veden päällä, polskit ja luotat,
sen he yrittävät unohtaa, kun lähtevät vilkuttamatta, pujottavat
käden pojan käteen,
naurettavan pieni käsi
- Pirkko Soininen -
Murretut päivät (Kaarinan kaupunki, 2013)
Tuli ihan elävästi mieleen uimaan opettelu. Tätini piteli vatsan alta kiinni jollain Pohjois-Ruotsin pienellä järvellä. Aurinko paisto ja mua pelotti hulluna... :) Enpä oo muistanu sitä pitkään aikaan. Kiitos.
VastaaPoistaKatarooma, minäkin muistan, miten itse opettelin niin ja sitten myöhemmin kuvan tytär;) Ole hyvä. Tässä runossa on jotain suloista.
Poista♥
Tää sun runoblogi on ihana. Kuva ja runo, se yhteistyö. <3
PoistaKatarooma, kiitos♥ Tämä ei vain ole aina ihan helppoa, kun ensin pitää löytä runo ja sitten vielä kuva ja näiden kahden pitäisi olla kuin tähtii kirjoitettu liitto. Joskus onnistaa, joskus taas ei;)
PoistaMuisti kuvat omasta lapsuuden siirtymisestä teinityttöyteen. Äidin haikeus silmissä, joko nyt ♥
VastaaPoistaSirkkis, sitä ei tajua kuin jälkeenpäin, miten lyhyt on lapsuus, niin oma kuin omien lasten. Minäkin, että 'joko nyt...'
Poista♥
Omat nuoruusmuistot tässä heräsivät. Viivat silmäkulmissa ja unohduksen halu.
VastaaPoistaNyt sitä katsoo nuorta miestä ja miettii kuinka pitkään se täällä meidän kanssa viihtyy... ennenkuin pieni sievä käsi vie mennessään ;-)
Birgitta, no kyl määkin sen omalta kohdalta vielä muistan...,mutta muistan myös kun oma pikkutyttöni kasvoi kuin hetkessä isoksi: Hurjaa, huimaa ja haikeaa.
PoistaÄlä huoli: Olen huomannut, että pojat viipyvät pidempään.
♥
Kylläpä synkkaa kuva ja runo, tunnistin kauniin tyttäresi täällä olleesta perhekuvasta joulun maissa, kaunista on.
VastaaPoistaAnonyymi, kiitos. Se oli varmaankin niitä uudenvuodenkuvia, jolloin äitikin oli meillä...
Poista♥