Kuuletko vielä ääneni?
En ymmärrä puita.
Ne tavoittavat hiuksiamme.
Tiedän, että päällesi on pudonnut oksa.
Voitko katsoa taakseni:
kannanko itse jotakin hartioillani?
- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Sarppu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mirkka Rekola kuvaa kauniisti elämän kosketusta, mahdollista kantamusta. Hyvää Pääsiäistä Leenalle
VastaaPoistaAikatherine, niin...varmaan me itsekukin kannamme jotain. Jos ei muuta niin muistojen säkkiä.
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle!
♥