niin kuin vierasta maata
kalliota ja siltaa
niin kuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta
minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla
kahden valon välistä
minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua
- Pentti Saarikoski -
perjantai 27. heinäkuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Rakastan tata runoa, kiitos :-)
VastaaPoistaSannabanana, ole hyvä. Tämä on monelle aian erityinen runo.
VastaaPoistaKirjaillat aina kivoja :)
VastaaPoistaMää arvasin et sää tykkäät täst;-)
VastaaPoistaKiitos!
♥
Minulle tuo on tutumpi laulettuna. Lauluyhtye Muksut levytti paljon Saarikoskea. Hyvä runo!
VastaaPoistaTiina-Liisa, varmaan tämän kanssa on vähän sama kuin Aulikki Oksasen esittämän 'Tule vielä kerran kuin ilta omenapuuhun...' tai 'Sinua, sinua rakstan. Yö painaa päähäni pimeän seppeleen...', jotka muistamme parhaiten lauluina. Minun elämäni yksi tärkeimmistä runoistakin oli lopulta espanjalainen laulu http://leenalumi.blogspot.fi/2012/07/jos-tama-katoaisi.html
VastaaPoistaEhdottoman ikimuistoinen!
minulle on jäänyt mieleeni jostain lause...
Poistamutta totisesti lähempänä on rakkaus siellä,
missä mies ylistää vaimonsa kuluneita,
ryppyisiä käsiä iltalampun köyhässä valossa,
unen saapuessa.
Sirkka, kaunista. Niin moni rakkaus, kaikki rakkaus, eikö se ole kaunista aina ja iästä viis.
VastaaPoistaRakkautta se totisesti on, kun nukahtaa käsi toisen kädessä ja herää aamulla ja ollaan nähty samaa unta...Se tuo kyyneleet silmiin ja paljon kiitollisuutta.
<3
VastaaPoistaNiin...;-)
VastaaPoista