ensimmäinen aviorikos. Hän huokaa,
hän avaa haaransa, hän tahtoisi ulos.
Jäät muuttuvat mustiksi ja painuvat pohjaan.
Nukun pitkään mutta kun herään, tunnen
etten ole nukkunut lainkaan. Näet jotakin
peilikuvan takana, ja varjo lankeaa
maiseman keskelle. Tuntuuko se sinusta
tutulta, minusta se on todella omituista.
Järkytys kun ymmärrän millainen olen,
kun ymmärrän että hyväksyn sen millainen
olen. Erilleen kasvaminen, yksi yhdessä
kasvamisen muoto. Viisi vuotta terapiaa,
ja kun hän astuu viimeisen käynnin jälkeen
kadulle, hän ajattelee caffe lattea. Minut
tapetaan, eikä minua enää tarvitse tappaa.
- Harry Salmenniemi -
Kivirivit (Otava 2013)
kuva Pinterest
Jos mä nyt äkkiä osaisin tähän kirjoittaa jonkun villin äänen, villieläimen äänen, kirjoittaisin. Kirjoittaisin yhden toisenkin jutun, mutta en mä sitä viiti tähän blogiin laittaa, joten sanon vaan kiitos tästä(kin) runosta. Mitään muuta mä en nyt tähän hätään keksi tai osaa ja kiirekin on, pitäämennämoi!
VastaaPoistaSanna, jotain sellaista. Tää on aika villiä, sillä Kivirivit on yhtä pitkää runoa ja otan sieltä ihan runoilijan luvalla julkaistavaksi mieluisia pätkiä, joista näin tulee kuin omia vähän lyhyempiä runojaan ja ne ovat aina ihan eri riippuen siitä, mistä kohden aloitan.
PoistaOle hyvä <3 Ei täällä tohdi mitään sellaista, vaikka toisaalta, joskus jotkut runot voivat olla varsin rohkeitakin. Silloin minä en ole 'syyllinen' ;)
Meilläkin kova menopäivä, blogi seisoo ja kohta tulee Luna tutustumaan parin viikon päässä olevaan hoitokotiinsa eli meihin, hoviväkeensä, että kelpaammeko me.
<3
Yksi lempitauluistanu kuvassa. En ole erityisen runoihminen, mutta tämän ensimmäiset sanat saivat kiinnostumaan. Miten yksi lyhyt runo voikin herättää ihan mahdottomasti ajatuksia. Tämä muistuttaa myös yhtä lat.am. runoa, jota joskus luennolla analysoin niin, että opettaja pisti koko luokan vähäksi aikaa pihalle.
VastaaPoistaOsaisinpa itse kuvata nuin paljon tunteita ja tilanteita muutamalla sanalla, ei tarvitsisi kirjoitella näin pitkiä kommenttejakaan.
Serentis, upea se on! Miten löysitkään tänne, sillä onnistuin sössimään Lumikarpalon linkin pois Lumin oiekasta palkista: ennen runot tulivat aina siihen näkyviin alullaaan...
PoistaTakkuulla analysoit Nerudaa, jota minä luen vieläkin. Lumikarpalostakin sitä löydät, jos jaksat rollata. Minä joskus teinirakkauden kanssa puhuin nerudaa...kirjoitimme kirjeitä nerudaksi...etc.etc.
Harrun Kivirivit on innoittava. Olen saanut häneltä luvan ja koska se kirja on yhtä pitkää runoa, valitsen sieltä mielialaani ja mahdolliseen kuvaan parhaiten sopivat kohdat;)
Runohan onkin upea tiivistys kaikesta, timantti.
<3