Älä tuo mitään, sanoit joka kerta.
Silti odotit kuin pikkutyttö mitä laukusta paljastuu.
Kahvin kanssa Koskikartanon munkkirinkeli. Iso, pehmeä ja sokerinen.
Pöytä aina kauniisti katettu. Servetit kissatelineessä.
Kerrottiin tärkeät asiat. Huomasin sinun taas laihtuneen.
Sängyssä luettiin Annan juorupalstaa ja puhuttiin miehistä.
Siitä kuka on komein tai paras puhumaan. Koskaan ei oltu samaa mieltä.
Sinä pidit sliipatuista, joilla oli solmio tai ainakin tukka hyvin leikattu.
Minä toin tullessani ruokahalua. Salaatissa fetaa, kalamata-oliiveja ja kapriksia.
Kasvisruokaa, luumupiirakkaa. Sinä annoit ohjeet, minä pilkoin.
Kun kaikki oli valmista otettiin valokuva. Sinun silmissäsi kimalsi.
Kerran käveltiin tekolammen ympäri. Huilata piti monta kertaa.
Siitä oli paljon aikaa mutta siitä puhuttiin, koska se oli matkana tärkeä.
Viimeisenä kesänä päästiin enää pihalle asti. Pihakeinusta näki naakkapuun.
Illalla piti katsoa ainakin Terapiassa. Siinä oli Gabriel Byrne.
Mies oiva pirunrooliin. Eikä terapeuttinakaan huono.
Nukkahdit usein ja minä katselin sinua. Herätin suukolla ettei niskasi tullut kipeäksi.
Viiniä juotiin korkeista laseista alustoilla. Renkaita ei saanut perintöpöytään tulla.
Jos oli aihetta juhlaan, otettiin suklaatakin.
Pieniä palasia viinin kera. Pieniä murusia yöpaidan helmassa.
Soittimen nimi oli Maapähkinä. Se oli juuri sen muotoinen.
Koskaan en unohtanut tuoda levyjä. Ne olivat pinossa pöydänkulmalla.
Pidettiin levyraatia. Kumpikaan ei halunnut olla Pirkko Liinamaa.
Jos meillä oli rahaa, mentiin varmuudella Vapaavalintaan.
Kauppaan kadun toisella puolella. Tein siitä tarinan ensimmäisenä vuonna.
Pitkiä puseroita puoleen hintaan. Joulukuusi koristeilla seitsemän euroa.
Kun olit jo hyvin heikko, päätit ostaa vedenvärisen sohvan.
Minä ostin kynttilät samaa sävyä. Sovittiin sohvaperunabileet.
Sinä taistelit urheasti mutta hävisit. Minä jäin yksin sohvalle istumaan.
- Katriina Rantanen -
kuva Glenn Brady, Unessa, Pinterest
Tuo voisi olla minun tarina kun kävin äidin luona. Me lauloimme ja pieniä asioita pohdimme. Sitten kaikki muuttui ja eräänä päivänä oli äiti poissa. Luin kahteenkertaan ja koin tuttuutta ja ailahdus mielessäni kävi, kiitos.
VastaaPoistaSirkkis, kiva, että saatoit samaistua. Tuollaisista pieneistä jutuista ne elämän palaset koostuvat.
PoistaYstäväni äidillä on vaikea Alzheimer, mutta hän ei unohda sanaakaan kun lauletaan.
Ole hyvä ♥
Äitini oli myös Alzheimer potilas ja niin kauan kun puhetta sai hän aina lauloi ja rakasti musiikkia. viemeisinä vuosina on unohduksenmaailma vei ja puhekyky katosi.
PoistaSirkkis, se on rankkaa omaisille, mutta myös sairastuneelle, vaikka jotkut luulevat, että sairastunut ei ahdistu tai kärsi: Kärsii monista asioista. Nyt ystäväni äiti pääsee siirtymään samaan vanhainkotiin miehensä kanssa: On mahtavaa, että yli 60 vuotta aviolitossa ollut pari yhdistetään. Tuntee vielä miehensä ja herran pää on ihan kirkas, hän tästä kovin onnellinen.
PoistaLue Anneli Kannon kirja Pala palalta pois. Kanto kertoo siinä mitään kaihtamatta äitinsä sairaudesta.