Anna Ahmatovalle

Ehkä onnistuin tavoittamaan sanat,
joita kaltaisenne pitää ominaan.
Jos erehdyn - vähät siitä piittaan,
en ryhdy rikettäni korjaamaan.

Kuulen puisten käytävien keskustelun,
märkien kattojen puheensorinaa.
Muuan kaupunki alkaa kasvaa esiin,
jo alkuriveillä sen voi tunnistaa.

Kevät on läsnä, mutta maalle ei voi mennä,
itara asiakas vaatii valmista.
Iltarusko, ompelija, silmät vuotaen
kumartuu työnsä ylle lampun valossa.

Vainuten Laatokan peilityynen pinnan
hän nousee ja juoksee veden äärelle
torjumaan uupumusta, mutta turhaan:
kanavassa löyhkää mädälle jätteelle.

Kuin tyhjä pähkinä kuuma tuuli pomppii
kanavan pinnalla ja värisyttelee
lyhtyjä, ompelijan silmäluomia,
kun hän sillalta kauas tähyilee.

Katseiden terävyydessä on eroja,
ja monin tavoin kuva tarkentuu -
valkeiden öiden silmin kaukaisuus
kuolemaa väkevämmin antautuu.

Sellainen olette - en hetkeäkään usko
suolapatsaaseen, josta kirjoititte,
vaimoon, jonka yhden katseen tähden
ikiajoiksi maahan naulasitte.

Jo varhain, ensi runoissanne,
kylvitte tarkan proosan jyvät kypsymään.
Kipinäjohdin - se on katseenne.
Se sytyttää menneisyyden sykkimään.

- Boris Pasternak -
Sisareni, elämä Runoja (Tammi, suomennos Marja-Leena Mikkola)